Tällä hetkellä istun kannettava tietokone sylissäni, ja kirjoitan blogiani. Viereisestä huoneesta kuuluu pianon soittoa. On mahdotonta käsittää, miksi tuo älykäs ihminen toisessa huoneessa uskoo olevansa sokean evoluution tulosta. Miten kukaan, joka saa soittimesta niin kauniin sävelen voi ajatella, että ihmisen mainio kyky kuulla ja erottaa nuotteja ja jopa säveliä olisi vain tupsahtanut, joskus miljoonia vuosia sitten valtavan kopiointivirheen tuloksena?
Jos sävelkorva olisi pelkkä materiaalinen turhake, niin yhtä hyvin hän voisi soittaa kiville: kukaan ei menettäisi mitään. Jos musiikki olisi mielivaltainen, sattuman säätämä käsite, niin tuskin kenenkään kannattaisi omistaa, saati kirjoittaa nuotteja. Kuitenkin on niin ilmeistä, että musiikki on oma tarkoituksenmukainen osansa maailmaa, ettei kukaan edes kyseenalaista sitä.
Vuosia myöhemmin...
Avaan jälleen tämän keskeneräisen postaukseni, jota en ole vielä edes lähettänyt blogiini. Minua harmittaa, sillä kaikesta tiedosta huolimatta, jota olen itse saanut kuulla, nähdä ja erityisesti kokea, en ole uskaltanut keskustella tuon ehdottoman tärkeän ihmisen kanssa maailmankaikkeuden Luojasta. Minä itse piirrän, kirjoitan tarinoita ja runoja, näyttelen ja vähän laulankin.
Jos en tajuaisi, että nämä kaikki ovat Jumalan ihmeiden tulosta (esimerkiksi ihmisen hahmotuskyvyn, mielikuvituksen ja upeiden puheentuottamisratkaisujen), olisin ehkä tahallani hölmö, mutta kun tiedän tämän, enkä kuitenkaan ole sisäistänyt sitä, niin että se vaikuttaisi toimintaani, niin mikä olen? Yksi mahdollinen vastaus on, että olen ainakin suhteessa häneen pelkurileijona (sellainen joka ei uskalla mitään, vaikka onkin vahva ja hurja), tai jopa laiska-Jaakko.
Järjetön ihminen
Tämä kaikki on hämmennystä hämmennyksen päälle. Totisesti Jumalan hulluus on viisaampi, kuin ihmisen viisaus. Minussa on siis pala sitä hulluutta, jota ihmiset kutsuvat viisaudeksi. Ja samoin on hänessä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti