Moraalisesta tyhjiöstä

Miltähän tuntuisi elää tyhjiössä. Tietenkin siellä kuolisi sekunneissa, mutta jos kuvitellaan, että siellä pystyisikin elämään. Kuvitellaan vaikka, että keuhkoja voisi käyttää samalla tavalla, kuin hengitettäessä, mutta mitään ei virtaisi sisään, eikä ulos. Keuhkot vain liikkuisivat. Juostessa ei tuntisi ilmanvastusta, eikä olisi mitään väliä missä olisi, tai olisi olematta: kaikkialla olisi samanlaista. Missään ei olisi mitään.

Ei kuulosta houkuttavalta. Ihminen ei yleensä luonnollisesti hakeudu tyhjiöön. Kukaan ei halua, että kaikki ihmissuhteet olisivat samanlaisia. Kukaan ei tietääkseni toivo asuvansa maassa, jossa ei ole mitään. Kukaan ei halua kuunnella musiikkia, jonka sävel ja sanat voivat olla mitä vain (tosin tässä tapauksessa liippaisee läheltä). Kukaan ei voisi edes kuvitella syövänsä päivästä päivään ruokaa joka ei maistuisi miltään. Me tarvitsemme sitä, että asioilla on merkitystä. Me tarvitsemme sitä, että ihminen ei ole kukka, ja kukka ei ole ihminen. Me tarvitsemme jopa sitä, että mies ja nainen ovat kaksi aivan eri asiaa.

Arvomaailmansa kaikilla

Väitän, ettei kukaan elä edes moraalisessa tyhjiössä. Jokaisella meistä, jopa kaikista pahimmilla massamurhaajilla on (ollut) jokin moraali. Tosin, minun mielestäni, hyvin vääristynyt moraali. Jos Hitler ei olisi välittänyt siitä pysyvätkö "alemmat rodut" elossa vai eivätkö, hän ei olisi vaivautunut tuhoamaan montaakaan elämää. Jos Pekka Erik auvinen ei olisi välittänyt siitä, että kuolevatko hänen luokkakaverinsa, niin yhdeltä viimeaikojen kaameimmista suomalaistragedioista oltaisiin vältytty, mutta kaikilla on moraali. Joidenkin moraali vain on sairas.

Tähän voi lisätä sen, että lapsikin hahmottaa käsitteen "väärä". Kun kerrot nelivuotiaalle, että toisen kiusaaminen on väärin hän – vaikka ei suostuisikaan lopettamaan kiusaamista – tajuaa, mitä tarkoitat. Mutta "väärin" on sana, jota ei pysty selittämään auki millään tavalla. Ei ainakaan jos haluaa säilyttää sanan lopullisen merkityksen. Joku sanoo, että "'väärä' on sellaista jota sinun ei haluta tekevän." tähän voi kysyä, että "miksi minun ei haluta tekevän sitä". Muita vastauksia ja jatkokysymyksiä voi keksiä pilvin pimein, mutta asia on niin, että väärän voi ymmärtää vain itsenään. Sana "väärin" viittaa tässä tapauksessa absoluuttiseen moraaliin.

Arvojen perustaa etsimässä

Mistä sitten erotamme oikean ja väärän moraalin. Pedofiili saattaa pitää omia tekojaan mitä oikeimpina, mutta miten me osoitamme hänen olevan väärässä? Miten me edes voimme perustella aiemmin mainitut verilöylyt vääriksi. Tietenkin eri ihmiset esittävät erilaisia ajatuksiaan: "tappaminen aiheuttaa suurta tuskaa ja päättää kokonaisen elämän, joten se on väärin", tai "raiskaus vahingoittaa ihmistä, joten se on väärin". Mutta kun kysyy, miksi tuskan tuottaminen on väärin, alkaa monesti kysymysten ja vastausten sarja, joka päättyy suureen hämmennykseen.

Niin. Miksi se on väärin.

En vastusta moraalia, vaan päin vastoin. Mutta totuus on se, että on kasvava joukko ihmisiä, joilla ei ole minkään laisia eväitä perustella omaa näkemystään moraalista, oli se näkemys kuinka oikea tahansa. He eivät käytännössä elä moraalisessa tyhjiössä. Heillä on oma näkemyksensä siitä, miten tulee elää, ja hyvä niin. Kuitenkin heidän moraalinen täyteytensä on vailla minkään laista tukea. Oman järkensä tasolla he elävät tiukassa, hyvin rajatusssa moraalisessa avaruudessa. Heidän eettinen käsitemaailmansa vain on niin heikko, että pieni määrä logiikkaa tuhoaisi koko järjestelmän.

Perusta

Olen siis tähän mennessä sanonut, että kaikilla meillä on moraali. Lisäksi olen huomauttanut, että lapsikin ymmärtää selkeän moraalitermin "väärä". Miten sitten on mahdollista, että useat ihmiset elävät ilman mitään eväitä arvojensa perustelemiseen? Onko kaikki etiikka vain suurta huijausta? Tuskinpa. Kirjoitan tätä koska nuorena tajusin, että minulla on ainutlaatuinen mahdollisuus puhua moraalista ilman ristiriitaa.

Kyse on uskonnoista. Väitän, että vaikka eri uskontojen edustajat, eivät välttämättä ole toisiaan moraalisempia, tai moraalittomampia, eri uskonnot ovat! On oppeja, joilla ei ole mitään sisäisesti oikeutettua näkemystä oikeasta ja väärästä! Suurin ja selkein tällainen oppi on ateismi. Seuraavassa yritän osoittaa, miksi pidän ateismia moraalittomana (ei siis väärämoraalisena, vaan moraalittomana). Teen sen kysymys-vastaus-asetelmaa hyväksikäyttäen, ja etenen päättelyssä pikkuhiljaa. Tässä täytyy muistaa, että minun mielestäni jo moraalisen toiminnan olemassaolo (useiden muiden tosiseikkojen kanssa) osoittaa, että ateismi on ajattelun harhapolku, eikä ole missään suhteessa oikeassa.

Ateismi testissä

  Mitä ateismin mukaan ei ole olemassa? – Ateismin mukaan Jumalaa ei ole, sillä Jumala on väitetysti mahdoton.
  Mitä asioita ei ole olemassa, jos Jumala on mahdoton? – Jos Jumala on mahdoton, henkitodellisuus, joka perustuu samoihin lakeihin kuin Jumala ja Jumalaan itseensä, on myös mahdoton.
  Mitä on tämän henkitodellisuuden ulkopuolella? – Materia (tai energia), aika ja tila.
  Eikö jäljelle jää mitään muuta? – Käytännössä ei. Jos ateismi on totta, niin perustavalla tasolla on olemassa vain materia/energia, aika ja tila. Kaikki muu joko koostuu näistä annetuista elementeistä, tai jää todellisuuden ulkopuolelle.

  Mitä henki tällaisessa maailmankuvassa on? – Vaikea kysymys. Henki on tässä tapauksessa ihmisaivojen tuote. Pinnallisimmillaan se on tapa jäsentää "itse". Syvemmillä tasoilla se on aivojen muodostama viestikokonaisuus, joka tuottaa vaikutelman itsestä, sähkökemiallisten purkausten tuottama käsite, ja tietynlainen toiminta ns. aivosoluissa, joka voi olla, tai olla olematta eri ihmisillä syvimmällä tasolla erilainen. Eri ihmisillä, eri aikaan sitä pitävät pystyssä eri sattumanvaraiset hiukkaset/varaukset.
  Jos henki on tuota eikä mitään muuta kuin tuota, mitä sillä on väliä? – Toden sanoakseni: ei mitään.

  Mitä tunteet ovat tällaisessa maailmassa? – Syvimmältä tasoltaan eivät mitään enempää kuin henki. Ne kuitenkin voivat aiheuttaa pahaa tai hyvää oloa ihmiselle.
  Mitä tämä paha tai hyvä olo on? – Aivoissa olevan materian reaktiota tunteille.
  Mitä nämä ihmiset ovat? – Automaattisesti toimivia massan ja energian kasaumia, jotka tuottavat tällaisia reaktioita, ja muodostavat sellaisia hiukkasten kasaumia, jotka vastaavat epätodellista käsitettä ' elämä'.

Mitä tämä tarkoittaa

Pinnallisesti vaikuttaa siltä, että tästä voisi saada aikaan, selkeän, kammottavan arvomaailman. Jos kukaan ei ole kukaan, vaan kaikki vain tapahtuu materialle, muilla ei ole väliä. Jos tunteet ovat vain toiminto, niin ne voidaan poistaa, tai niihin voi halutessaan suhtautua piittaamattomasti. Silloinhan voi kohdella muita miten vain! Toisaalta, jos totuus on, että henkeä, tai elämää ei ole, ja ihmiset kuitenkin käyttäytyvät kuin olisivat eläviä, pitääkö silloin valhe elämästä lopettaa? Yleisin tapa soveltaa evoluutionäkemystä on holokaustin tapainen "epäkelpojen" tappaminen lajikehityksen puolesta. Viimeksi mainittu kuvaa aborttia hyvin.

Syvällisesti kaikki nämä arvomaailmat (jopa se, että toisia saa kohdella miten vain) kaatuvat kuitenkin yhteen kysymykseen: millä perusteilla? Tietenkään ei ateismin näkökulmasta ole mitään perusteita kohdella toisia näennäisen "hyvin", mutta silloin ei ole myöskään mitään perusteita kohdella toisia näennäisen "huonosti". Ei ole perusteita haluta mitään, ei edes omaa etua, tai "hupia". Ateismin mukaan ei ole yhtään sen parempi ruokkia lasta, kuin tappaa lapsi, mutta mitä väliä ateismin maailmassa sillä on?! Arvotyhjiö ei ole vain paikka jossa voi tehdä mitä vain, vaan se on paikka jossa ei ole mitään syytä tehdä, tai olla tekemättä mitään! Kuitenkin päädytään siihen, ettei kukaan tee käytännössä mitään, sillä ei ole ketään. Mutta edelleenkin, so what?!

Kristillinen vastaus

Kaikilla on kuitenkin olemassa arvot. Joidenkin arvot eivät vain perustu mihinkään. He eivät tiedä mitään, mille perustaa arvonsa. He vain kuvittelevat arvon x, ja laittavat kaiken sen mukaiselle linjalle. Miten sitten tähän tulisi suhtautua kristittynä. Siihen on ainakin neljä tapaa:

1) Pään lyöminen puuhun – Tämä on sitä, että yrittää selittää ateistille, ettei hänellä oman uskonsa mukaan ole mitään syytä elää, eikä mitään arvoa. Ateisti torjuu tämän ajatuksen ja tarrautuu sellaiseen mielelliseen tyhjyyteen, josta ei häntä saa vedettyä irti.

2) Tulella leikkiminen – Jos ateistia käskee hyppäämään kerrostalon kuudennesta kerroksesta, hän ei oletettavasti tee sitä. Tämä teko (tai tekemättömyys) todistaa muille paikalla olijoille, ettei hänkään usko olevansa pelkkää materiaa. Tarvitaan sitten vielä ripaus tervettä järkeä, sekä itseltä, että "yleisöltä", osoittamaan, että tämä on ateismin vastaista toimintaa. Ateisti kuitenkaan tuskin huomaa mitään.

3) Täsmäisku – Sanotaan, että joitakin voit huijata kaiken aikaa, ja kaikkia jonkun aikaa. Usein ateistikin lopulta menettää kykynsä huijata itseään. Tällöin löydät hänet käyttämästä päihteitä, tai suunnittelemasta itsemurhaa. Ateistin täytyy siis itse järkiintyä, ja kristityn täytyy tuoda paikalle Tie, Totuus ja Elämä. Ateistin "etsikkoaika" voi olla karvanlyhyt.

4) Todistuskelvottomaksi toteaminen – Joitakin kristittyjä voi lohduttaa seuraava kommentti: jos maailman tunnetuimmatkaan ateistit eivät tajua edes oman oppinsa ydintä, kuinka voit luottaa heihin maailman synnyssä? Tosin tämä ei oikeudessa kelpaisi todistajan jääviyden osoittamiseksi: ainakin viimeisimmissä oikeudenkäynneissä on ollut ateistituomari tuomitsemassa ateismin vastustusta.

Loppusanat

On joka tapauksessa surullista kaikkien kannalta, että meillä ei nykyihmisen edessä ole perusteita kieltää pahimpiakaan tekoja. Itse yritän tällä blogilla parhaani mukaan kumota sitä ajatusmaailmaa, jonka vuoksi tähän on tultu. Yritän myös tuoda esille todellista, pitävää perustetta sille, että jokainen ihminen, jokainen riemu, jokainen kipu, jokainen unelma ja jokainen hetki on äärimmäisen merkityksellinen kiistämättömällä tavalla.

Se edellyttää sitä, että hylkään joitakin länsimaisen maailman kulmakivistä. Minun on vastustettava asioita, jotka ovat monille itsestäänselvyyksiä. Tämä blogi olkoon siis antikorrektiuden kliimaksi. Ja nykyisten suosikkioppien vastustus onkin suuri intohimoni.