maanantai 28. toukokuuta 2012

Sokeasta ja sokeudesta

Joh. 9:8-9 'Miehen naapurit, ja muutkin, jotka ennen olivat nähneet hänet, ja tiesivät hänet kerjäläiseksi, ihmettelivät: "Eikö tämä ole se, joka istui kerjäämässä?" Toiset sanoivat: "Sama mies", toiset taas sanoivat: "Ei ole, saman näköinen vain." Mutta hän sanoi itse "Kyllä se olen minä."'

Yllä oleva lainaus Johanneksen evankeliumista, osoittaa erään ihmisen peruspiirteen, joka on selvästi havaittavissa tänäkin päivänä. Jeesus on juuri parantanut sokean miehen. Tämän naapurit ja (puoli)tutut ihmettelevät mitä on tapahtunut. Toiset tietävät, että kyseessä on se mies, joka vielä eilen oli sokea kerjäläinen. Toiset taas... tietävät, että kyseessä on se mies, joka vielä eilen oli sokea kerjäläinen. Kaikki siis tietävät mistä on kyse. Eikö kuka tahansa tunnistaisi miestä, jonka on vuosikausia nähnyt samassa paikassa vähän väliä? No ei ehkä asperger-henkilö, mutta se ei liity tähän asiaan.

Nyt nämä ihmiset, jotka tietävät, että kyse on tutusta miehestä, ja näkevät, että hän näkee, vaikkei ennen nähnyt alkavatkin väittelemään. He alkavat väittelemään siitä minkä tietävät. Toiset sanovat, että me näemme, mitä me näemme. Toiset taas väittävät, että me vain luulemme näkevämme. Kaikki kuitenkin voivat nähdä totuuden.

Jos ihmettelet, miksei kirjassasi sanota mitään


Ihmisillä on ilmiömäinen kyky olla näkemättä sitä, minkä he selvästi näkevät. Meillä on myös kyky nähdä sitä mitä me selvästi emme näe. Tähän liittyy seuraava esimerkki.

Kuvittele itsesi lukemassa lempikirjailijasi kirjoittamaa teosta. Näet selkeästi musteen paperilla, ja havaitset kirjaimet, niiden muodostamat sanat ja sanoista rakennetut lauseet. Kuvitele opettajasi tulevan ja sanovan sinulle, että kirjassa ei ole minkäänlaista informaatiota tai ilmaisua. Uskoisitko jos hän väittäisi, että edessäsi on vain sattuman, ja valinnan mukanaan tuomia musteläiskiä?
Tiedät varmaan mitä ajan takaa. On kertakaikkiaan älytöntä, että opettajani velvollisuus on väittää minulle, että selkeästi suunnitellut koneistot vain näyttävät suunnitelluilta. Lisäksi hän väittää, että ihmeellinen koodi jokaisessa solussa on vain siihen kertynyttä sattumanvaraista moskaa, jota olosuhteet ovat vain karsineet, niin että se näyttää päämäärätietoisesti suunnitellulta. Itseasiassa väitös kuuluu, että koirassa ei ole sen enempää toiminnallista informaatiota, kuin pölyhiukkasessakaan! Tähän mielettömyyteen koko evoluutiousko perustuu!

Itsepetosta lapsuudesta lähtien


Jo pienelle lapselle vaatii suunnatonta sokeutta (esim. sokeaa luottamusta vanhempiin, tai TV:n luonto-ohjelmiin) uskoa, että ihminen, tai vaikkapa orava voisi syntyä sattumalta. Vielä enemmän sokeutta sattumausko vaatii, jos lapsi tietää fotosynteesistä, pölyttämisestä ja kompostista. Lisäksi tämä ei ole edes lapsen luonnollinen tapa ajatella. Lapsi nimittäin luonnostaan ajattelee luontokappaleita suunniteltuina. Mutta aikuinen osaa sokeuttaa itsensä ja lapsensa niin, ettei kumpikaan tajua ilmeistä.

Sokeus ristiriidalle


Lisäksi ihminen on jopa luonnostaan sokea evolutionismin loogisille seuraamuksille. Useimmat evolutionistit pitävät toisten satuttamista vääränä, vaikka evoluution maailmassa ei edes ole toisia. Siellä ei muuten ole myöskään itseä. Tämä johtuu siitä ettei evoluutio-oppi itsessään tunnusta henkeä tai elämää. Se ei edes tunnusta mieltä. Se uskoo vain toimintoihin.

Tämäkin itsehuiputus kuitenkin johtuu siitä, että ihminen luonnostaan näkee toiset ihmiset, ja elämän merkityksellisinä. Ihminen luonnollisesti näkee elämän. Ihminen voi kuitenkin uskoa evoluutioon niin paljon, että joko sovittaa nämä kaksi yhteen, tai lakkaa uskomasta elämään. (Kun ihminen ottaa vastaan evoluutiouskonsa kokonaisuudessaan, seuraukset ovat karmeat.) Useimpien evolutionistien täytyy uskoa evoluutioon, vaikka he näkevät, kuinka kaikki puhuu sitä vastaan!

Takaisin alkuun

Alussa mainitsemani raamatunjae ehkä tuntuu oudolta. Sokea mies istuu kadulla kerjäämässä, hän saa näkönsä ja naapurit alkavat väittelemään siitä, onko kyseessä sama mies. Kuitenkin kertomus on tasan tarkkaan kuvaus ihmisten arkipäiväisestä toiminnasta, kun pitää päästä pakoon Jumalaa.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Sanoma puuttuu – yleisö hurraa

Lähtökohta

Usein päivitellään, minkä laisen viihteen kanssa lapset oikein kasvavat. Monesti tämä päivittely liittyy väkivaltaan tai "pelottaviin juttuihin". Mielestäni "lastenkulttuurissa" on paljon jopa lievää väkivaltaa (jännitys on usein positiivinen asia) vakavampi ongelma. Nykyisissä lastenohjelmissa ei nimittäin ole yleensä minkäänlaista sanomaa!

On liikunnallisia ohjelmia, joiden tahdissa lapsi saa jumpata, on "opettavaisia" ohjelmia, joissa kerrotaan miten sateenkaari syntyy (ihan tosissaan, kaikissa samat jutut!), ja on "hauskoja" ohjelmia, joissa elokuvista tutut piirroshahmot joutuvat uusiin (väkivaltaisiin) ongelmiin. On jopa jännittäviäkin ohjelmia, joissa päähenkilöt seikkalevat jokaisella mantereella, ja samalla selittävät, kuinka tärkeää on suojella luontoa! Syvällisempi sanoma vain puuttuu...

Tapaus Rölli

Ei ole mikään ihme, että Rölli valittiin vuonna 2006 Satusuomalaiseksi (äänestin voittajaa), sillä se on yksi hyvin harvoista lapsille tuotetuista ohjelmasarjoista joissa on vähän syvällisempää sanomaa. Kuitenkin se on myöskin saanut hyvinkin rajua kritiikkiä koska se on kuulemma "pelottava"*.

Mikä tässä mättää? Lapsille saa syytää tuntitolkulla täysin tyhjänpäiväistä ohjelmaa, kunhan siinä ei ole mitään "pelottavaa". Kuitenkin Röllin ainoa pelottava puoli on se, että päähenkilö on hieman erikoinen*, ja että Mielikuvittelujaksossa esiintyy aika jännittävä karhu**.

Muu viihde

Syvällisen sisällön puute ei ole vieras ongelma vanhemmankaan väestön elokuvissa (ja nyt en puhu ns. aikuisviihteestä, joka on ihan oma sairas ilmiönsä). Itse asiassa elokuvat ja TV-sarjat ovat yhä tyhjänpäiväisempiä ja tyhjänpäiväisempiä. Nykyiset erikoistehosteet ovat synnyttäneet oikein typerällä 3d-mössöllä herkuttelemisen.

Missä sitten on ongelma?

Lapsen pitäisi mielestäni oppia joitakin asioita, joita "ukkonen syntyy tällä tavalla" ei opeta. Ensinnäkin lapsen tulisi oppia syvällistä ajattelua, sillä se helpottaa joka tapauksessa suurten, merkityksellisten, kysymysten hahmottamista. Toiseksi lapsen tulisi oppia ihmissuhdetaitoja, ja tämä pitäisi oppia paljon syvemmällä tasolla, kuin että jos pyydät anteeksi niin sinullekin tulee parempi mieli, tai jos lyöt toista, niin se ei enää leiki sinun kanssasi. Kolmanneksi lapsen tulis oppia ymmärtämään henkisiä ja hengellisiä arvoja, sillä se auttaa edellisissä opittavissa ja vie pohjaa nihilistiseltä maailmankuvalta ja narsismin älylliseltä oikeuttamiselta.

Kaikkein tärkeintä olisi lapsen kuitenkin oppia selkeä näkemys siitä, miksi hän on ehdottoman arvokas. Sillä ei ole mitään tekemistä urheilullisuuden tai kirjaviisauden kanssa. Jotkin tiedot esimerkiksi luonnon ihmeellisyydestä auttavat perustelemaan ihmisarvoa, mutta nekään eivät perusta sitä. Ei! Lapsen pitäisi oppia, että hän on elävä sielu, että hänessä on elävä henki ja että hän on rakastavan hengellisen*** persoonan elävä luomus!

Kolmisäikeinen ongelma ei ratkea

Mutta nimen omaan siinä mitä lapsen pitää oppia piilee syy siihen miksi lapselle ei haluta televisiossa opettaa sitä. Tämä aika on täynnä teofobiaa – Jumalakammoa. Nykyään Jumala on kirosana ja Jeesus on herjaus. Tämän takia puhetta hengestä pidetään vähintäänkin arveluttavana materiaalina. Tällöin ei voida puhua elämästä, sillä hengetön elämä on masentavampaa, kuin eloton ruumis.

Elämä täytyy siis piilottaa höpöhöpön taa. Elämähän toisi mieleen joko tyhjyyden, tai hengellisen ulottuvuuden. Hengellinen ulottuvuus taas toisi mieleen kummitukset, demonit tai Jumalan! Ja Jumala toisi mieleen Raamatun!! Tätä Suomi pelkää. Ja pelkääpä varsinkin, jos tätä vie askeleen eteenpäin. Raamattu nimittäin toisi mieleen luomisen, absoluuttisen moraalin ja Luojan oikeudet.

Loppusanat

On ehkä mahdoton tässä maailmassa saada lastenohjelmiin positiivista syvällisyyttä. Tämä johtuu osin Jumalakammosta****, joka taas on yksi nykyajan suurimmista vitsauksista. Lapset eivät voi näin ollen ikinä saada televisiosta eväitä ajattelemiseen. Asialla on hyväkin puoli. Se on siinä, että me jotka ymmärrämme tämän voimme panostaa siihen oikeaan tapaan opettaa lapsia.

TV on huono opettaja, joten isät älkää kulkeko siellä täällä, vaan ottakaa selkeästi aikaa lapsillenne. Äidit, laittakaa töllötin kiinni ja kertokaa lapsille kaikki. Aloittakaa ihan alusta. Kertokaa, että "Alussa Jumala loi taivaan ja maan..."

* Eli siis Rölli itsessään pelottaa vain niitä, jotka on onnettomuudekseen kasvatettu "normaaliuden" maailmassa. Samalla tavalla pelottaa tummaihoinen luokkakaveri, ja se likaisissa vaatteissa kulkeva poika, jolla on aina tukka sekaisin.
** Siinä myös esiintyy sopivan pelottava musta otus. Pelottavuutensa vuoksi mielikuvitusjakso tuli katsottua lapsena monta kertaa.
***ainakin merkityksessä joku, jossa on henki.
**** Tosin usein kristillisetkin lastenohjelmat lähinnä riisuvat Raamatun kuvaamista tapahtumista sanoman, mikäli mahdollista. Lasten kapasiteettia ei ehkä nykyään käsitetä.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Mielipiteenvapautta merkkiä Kirkko ja Kaupunki

  Kirkko ja Kaupunki -lehdessä (tästä lähin K&K) oli hiljan huvittava tapaus mielipideosastolla. Näin lehden sattumalta työpaikallani, ja evolutionistien epätoivoisuus löi minua naamaan niin että vieläkin toinen poski punottaa. Kysymys siis oli tietysti evoluutio-opista. Alustukseksi minun on vielä huomautettava K&K:n tavasta osoittaa omaa asenteellisuuttaan yleisönosastollaan esimerkiksi hankkimalla jokaista raamattumyönteistä tekstiä varten oman Simola-myönteisen vastineen. Tätä taustaa vasten katsoin myös lehden takasivua.

Evoluution vatsaitku

  Kaksi mielipidekirjoitusta herättivät huomioni. Sivulla esiintymisjärjestyksessä ensimmäinen oli informatiivinen kirjoitus koskien niin kutsuttujen mikroevolutiivisten (esim. koirien jalostuksessa saavutettu muutos) ja makroevolutiivisten (mikrobista mikrobiologiksi spekuloitu muutos) välillä. Se käsitteli informaation määrää yhdessä solussa, ja sitä mitä informaatio on. Toinen oli aiemminkin palstalla kirjoittaneen "teistisen evolutionistin" (vaikka onkin epäselvää uskoiko kyseinen henkilö Jumalaan tai jumaluuteen) kirjoitus. Jälkimmäinen lähti peruskoulu-lukio-pohjalta ja kommentoi sillä tasolla, että tiede on todistanut evoluution, koska koulusa sanotaan niin.

Pelastakaa soittomies Evo

  Jälkimmäisessä kirjoituksessa oli seuraavanlaisia ongelmia:

  • Kevytmielisyys, sillä raamatun sanomasta tehtiin väitteitä jotka eivät sovi suorimpaan tulkintaan, eikä kirjoittaja selvästikään ollut tutkinut alkukielen sanojen merkitystä ja käyttöä muualla Raamatussa.
     
  • Hyväuskoisuus, sillä kirjoittaja ei edes ajatellut, että kouluilla voisi olla ennakkoasenne suhteessa maailman syntyyn, tai että opettajat voisivat omata itse jonkun uskonvaraisen näkemyksen. Hän ei ilmeisesti ollut tutustunut tieteenfilosofiaan tarpeeksi edes tietääkseen, että kaikki tiede tarvitsee ennakko-oletuksia, joita ei voi sinänsä todistaa oikeiksi, kuten naturalismin, evoluution tai luomisen.
     
  • Kömpelö päättelykyky, sillä kirjoituksessa hyväksyttiin koirien jalostus evoluution suoraksi todisteeksi, vaikka lapsenkin pitäisi huomata, että jalostamalla saadut muutokset eivät ole saaneet mitään uutta aikaan, vaan ovat vaurioittaneet vanhaa.
     
  • Ristiriitaisuus, sillä ensin kirjoittaja sanoo, että genesis puhuu miljoonista vuosista, ja sitten hän tekee koko selittelynsä turhaksi väittämällä, ettei raamattu olekaan mitään inspiroitua Jumalan sanaa. Sama kun sanoisi, että Jeesus on messias, koska Raamattu sanoo, mutta ei koskaan noussut haudastaan, vaikka Raamattu niin väittääkin! Naurettavaa!
Perin Aatteen mies

  Silti K&K on laittanut tämän artikkelin mielipidepalstalleen ikään kuin nerokkaana vastavetona "kreationistihölynpölylle". Ehkä Simola toivoo, ettei joku kirkon raamattufoobikoista enään muista edellistä mielipidekirjoitusta luettuaan tämän seuraavan, vaan voi tuudittua rauhassa siihen, miten "peruskoulupohjaltakin jokainen tietää, evoluution olevan tosi". Ehkä K&K:ssa ei itsekään huomata miten köyhää jälkimmäisen artikkelin argumentaatio on. Toisaalta saattaa olla, että Simola on jo tilannut Esko Valtaojalta oman kirjoituksen. Kuka tietää?

Arvotaan arvoja

  Pääasia on, että kun Kirkko ja Kaupunki, käy virallisen tiedon miekka kädessään oikeiden kristittyjen kimppuun aseilla ei ole merkitystä, vaan asenteella!

Omapäisesti
Lassi Peltomaa

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Sivuni seisovat, ja miksi

Enpä ole vähään aikaan postannut tänne mitään. Saattaa kuulostaa puuduttavalta, mutta syyni ovat kohtalaisen monimutkaiset. Kaiken kukkuraksi olen päättänyt tässä viestissä selittää tilannettani.

Minun kohdaltani kaikki varmaan alkoi, kun sain ensimmäisen oman soluni erään ajallisesti kaukaisen hedelmöityksen yhteydessä. Kuitenkin oli paljon ehtinyt jo tapahtua ennen sitä ja tarina kokonaan kerrottuna olisi liian pitkä.

Ehkä paras paikka aloittaa on lapsuus. Nyt tuntuu siltä, että elin lapsuuteni, niin kuin useimmat lapset, jonkinlaisessa pumpulimaailmassa. Sain kylläkin jo varhain tietää, että on monenlaisia setiä, ja tätejä, jotka haluavat lapsille pahaa, ja että kuolema on osa nykyelämää, niin kuin riitelykin. Kuitenkin sain elää siinä kuvitelmassa, että kaikki pitää pahan tekemistä pahana. Lapsuuteni ei ollut mitään mukavaa aikaa. Se oli täynnä loukkaantumista, ja tappelua. Kuitenkaan en saanut silloin tietää, miten paljon syvemmän laatuista pahaa ympärilläni tapahtui.

Tätä taustaa vasten voi ymmärtää nuoruuden itsevarmuuteni. Olin kasvanut maailmassa, jossa totuuden puolesta kannattaa taistella, ja ihmisiä kuitenkin kiinnostaa se, mikä on oikein. Mutta maailma ei suvainnut sitä. Mitä enemmän nostin arvojani esille, sitä enemmän sain huomata, etteivät ihmiset edes halunneet ajatella niitä.

 Herääminen sokeiden maailmaan


Kun ensimmäistä kertaa puhuin evoluution ongelmista, oli opettaja  järjestänyt minulle pienen yllätysvastustuksen. Tämä ei olisi ollut mitenkään omituista, jos minulle oltaisiin kerrottu asiasta etukäteen, mutta se oli ilmeisesti liian vaikeaa. Sain kasvaessani kuitenkin huomata, että mainittu evolutionismi oli ja on suomessa asia, jota ei saa kumota.

Kun ensimmäistä kertaa kuulin "seksiasioista", kuulin niistä täysin väärältä henkilöltä, ja täysin väärällä tavalla. Meitä alistettiin käsitykselle, että irtoseksi viisitoistavuotiaana on normaalia, ja pidättäytyminen avioliittoon epänormaalia. Tätä, kuten evoluutio-oppiakin, meille opetettiin ensin päivät koulussa, ja sitten illat televisiossa. Jos joku puhui muuta, niin hänet leimattiin meidän edessämme lukutaidottomaksi ja harhaiseksi ihmisvihaajanarsistiksi, joka syö vaikka äitinsä jotta väitetysti kuvitteellinen Jumala näyttäisi todelliselta.

Opin monen mutkan, ja paljon miettimisen kautta näkemään, että esiaviollinen seksi on vaarallista ja itsekästä. Tämä tapahtui vain liian myöhään. Olin jo sekoittanut tunne-elämäni, ja kannan opetushallituksen lahjoittamia vammoja tänäkin päivänä.

Missä mättää


Tässä on vain muutama asia, jossa älyttömyyksien kiistäminen on kiellettyä, mutta miksi en sitten ole kirjoittanut enempää? Eikö vapauden riistäminen johdakaan raivokkaampaan taisteluun?

No minähän olen yrittänyt kirjoittaa. Minulla on odottamassa ainakin kolme keskeneräistä kirjoitusta siitä miten leväperäinen suhtautuminen SETA:lla on tieteelliseen tutkimukseen, ja muutama kirjoitus joissa käsittelen nimen omaan evoluutio-opin seurauksia ja sen epärehellistä tuputtamista. Eikä siinä ole kaikki. Ongelma on, etten saa kirjoituksiani valmiiksi, koska sen propagandakoneiston, jota vastustan, suuruus ja epäinhimillisyys ahdistavat minua. Kuvaan seuraavassa tunteitani suomen propagandakoneistoa kohtaan:

"Kun kohtaan tämän  narsistisen hirviön, täytyn vihalla. Mutta vihani ei kykene kohdistumaan hirviötä kohtaan, sillä hirviö on liian suuri, ja tunteeton. Se kohdistuu propagandahirviön sijasta sen sätkynukkeihin – näihin onnettomiin ihmishahmoihin, jotka ovat antautuneet sen lumoihin, kun heillä ei ole ollut muuta mahdollisuutta. Sääliä minä haluaisin heitä kohtaan tuntea, mutta se on niin vaikeaa. Miten he saattavatkaan olla niin sokeita, että he uskovat niin köykäiset valheet? Miten he eivät huomaa, että he ovat propagandan pelinappuloita, vaan syyttävät kaikkia hirviön vastustajia sellaisiksi? Mikä oikeus heillä on olla niin tyhmiä? He hymisevät vain pehmustetuilla hierontatuoleillaan, samalla kun he aiheuttavat niin suurta kärsimystä toisinajattelijoille, ja jopa omille tovereilleen. Kuitenkin he ovat vain säälittäviä ihmishylkiöitä joilla oli riittävästi valoa, mutta jotka kieltäytyivät näkemästä ja siksi ovat puolustusta vailla."

Lopetus


Olen siis ahdistunut. Kirjoittaminen ei auta siinä yhtään. Mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän kohtaan henkistä ja hengellistä vastustusta. Mitä enemmän haen tietoa, sitä selkeämmin näen, kuinka valtavan koneiston kanssa kamppailen. Lannistun, enkä voi nousta. Pieni uskoni Jeesukseen pitää minut hengissä, mutta se on niin pieni. Olen siis ollut kirjoittelematta, en siksi, että minulla ei olisi mistä kirjoittaa, vaan siksi, että minulla on liian paljon mistä kirjoittaa, ja liian vähän hyvää sanottavaa siitä kaikesta.

Ehkä minun pitää tässä tilanteessa pyrkiä lähemmäksi Herraa. Ehkä Jeesus voi kertoa, mikä minun puolellani menee vikaan. Ehkä Jeesus voi opettaa minua rakastamaan niitäkin, jotka ovat valheen puolella. Ehkä se on se mitä tarvitsen...

Teidän
Lassi Peltomaa