Homousaate ja lapset - huono yhtälö

Viime aikoina maailma ja Suomi ovat nähneet, kuinka heppoisin perustein (tai paremminkin perusteltujen tosiasioiden vastaisesti) niinsanotun sateenkaariliikkeen lakiehdotukset ovat päässeet läpi. Surullisinta näissä lakimuutoksissa ovat olleet lapsivaikutusarviot, tai niiden puuttuminen.

Niin sanottu "äitiyslaki" oli käsittelyssä, kun aloitin tämän kirjoituksen muotoilemisen. Nyt se on käsittääkseni jo hyväksytty. Äitiyslain ohessa oli "lapsivaikutusarvioksi" kutsuttu epärealistinen selostus lain vastoin logiikkaa toivotuista hyvistä puolista. Jotkut äitiyslain kannattajat kykenevät kyllä uskomaan tämän myyntipuheen lapsivaikutusarvioksi, mutta en usko, että lakiehdotuksen tekijät olivat täysin rehellisiä nimittäessään sitä sellaiseksi.

Lapsivaikutukset hakusessa

Se ei tarkoita, että he olisivat yhtään sen pahempia ihmisiä, kuin muutkaan. Me ihmiset vain kykenemme melkein mihin vain tuon ihmisen taidoista lajityypillisimmän – itsepetoksen – avulla. (Ei. Kukaan ei siltikään voi pelastaa itseään kadotustuomiolta itsepetoksella, eikä kukaan voi huijata Jumalaa.)

Tämä äitiyslain surkea lapsivaikutusmyyntipuhe lienee syntynyt yrityksenä ehkäistä sitä "valitettavaa sotkua", mitä olisi voinut syntyä sukupuolineutraalin avioliittolain vuoksi. Siis olisi voinut syntyä, jos tässä maassa ja EU:ssa enää välitettäisiin edes kansainvälisten yhteisöjemme omista lasten oikeuksien julistuksista. Sukupuolineutraalin avioliittolain vaarallisimmaksi karikoksi kun osoittautui aikanaan se, ettei tuon lain osalta koskaan (siis koskaan) tehty lapsivaikutusarviota. Sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajat vaativat lapsivaikutusarvion tekemistä kautta linjan, mutta jostain syystä sen teettäminen ei tullut kyseeseen. Mutta miksi ei?

Siinä vasta kysymys!

Joku meikäläinen voisi ehkä arvailla, että lapsivaikutusarvio nähtiin uhkana: mitä ongelmia siinä mahtaisikaam paljastua. Ehkä lakiehdotuksen valmistelijoilla oli jotakin salattavaa. No heillä totisesti oli ja on jotakin salattavaa, mutta eivät he mitään tahtoneet peitellä laistamalla lapsivaikutusarviosta. Eivätkä he välttämättä ole itse löytäneet omaa salaisuuttaan. Tai niin ainakin uskon. On nimittäin mahdoton ymmärtää tilannetta järjellä.

Kuvittele, että olisit ostamassa autoa tunnetulta huijarilta. Tetäisit, että tuo huijari voisi milloin tahansa pyytää jotakuta kavereistaan "katsastamaan" auton ja päästämään romuttamokuntoisenkin menopelin läpi puhtain paperein. Tietäisit, ettei se olisi hänelle edes mikään vaiva, ja että jokainen järkevä huijari tarttuisi tilaisuuteen. Mutta kuinka ollakaan, huijari, joka tuntee kyllä autot, käyttäytyisi, kuin ei olisi koskaan kuullutkaan sellaisesta hullutuksesta, kuin auton katsastuttaminen, eikä suostuisi edes harkitsemaan mokomaa! Ei mahtuisi järkeen, eihän.

Samanlainen tilanne on meilläkin käsissämme. He olisivat voineet jo silloin teettää jollakin homousliikkeen "asiantuntijalla" "lapsivaikutusarvion", ja olisivat saaneet myös paljon vakuuttavamman, kuin se, minkä väsäsivät myöhemmin "äitiyslakiin".

Selitys karkuteillä

Mikä saa ihmisen laistamaan jostakin asiasta tyystin silloin, kun hän voisi vaivatta olla tekevinään sen? En oikeastaan keksi mitään muuta syytä, kuin halveksunnan. Mikään muu tahtotila ei saa ihmistä kohtelemaan toistaan ilman edes näennäistä hyväksyntää.

Mutta tämä on raskas syytös. Jos syytän Homousliikkeen kannattajia lasten halveksunnasta täällä maan päällä, niin mistä Jumala syyttää minua viimeisellä tuomiolla. Tämän seikan unohdan itse liian usein.

Mutta kyllähän minä tiedän, että monet oman sukupuolensa edustajiin kiintyneet – jopa sellaiset, jotka ehkä haluaisivat, että kutsuisin heitä homoiksi – pitävät lapsista, jopa suuresti välittävät heistä. Mikä sitten saa henkilön, joka välittää toisesta, käyttäytymään, kuin halveksisi toista, tai toisinpäin. Vastaus löytyy yllättävästä suunnasta.

Syitä halveksuntaan riittää

Vaikka halveksunta ei suinkaan ole ilmiselvää "homo" identiteetin ostaneiden ja lasten välillä, se on ilmiselvää Lesbo-Homo-Bi-Trans- eli LHBT-aatteen ja lasten välillä. Nämä aikuiset eivät tietenkään hyökkää lasten kimppuun fyysisesti tai sanallisesti, eivätkä lapset hyökkää näiden ihmisten tai heidän aatteensa kimppuun. Lasten olemassaolo ja perusluonto kuitenkin hyökkää.

Lapsissa on nimittäin ainakin neljä sisäsyntyistä asiaa, jotka saavat LHBT-aatteen itsessään voimaan pahoin.

Lapsen synty

Lapsi syntyy aina samalla tavalla. Munasolu (joka on naisen rakennesuunnitelman luovuttamaton ominaisuus) hedelmöittyy (miehestä peräisin olevan) siittiösolun toiminnan kautta. Paitsi, että tämä on ainoa yleisinhimillisesti ja julkisesti tunnustettu tekijä, jonka avulla voi perustella kahden ihmisen välistä liittoa, se on asia, joka sitoo kahden ihmisen välisen liiton sukupuolen realiteetteihin – mieheen ja naiseen.

Hedelmöittynyt munasolu kehittyy kohdussa, kunnes on valmis syntymään. Ne rakennesuunnitelmat jotka mahdollistavat tämän, ovat paljon ihmeellisempiä, kuin rakastumisen tai hullaantumisen tunteet itsessään. Ne ovat niin häkellyttävän tarkkoja palautumattoman monimutkaisia, niin selvästi suunniteltuja elementtejä, että joka ei niitä ihmettele, ei joko tiedä tai ymmärrä mistään niihin liittyvästä mitään! Samalla ne kuitenkin huutavat: Alkuperämme on miehessä ja naisessa! Miehen ja naisen liitto on ainoa liitto perheelle!

Tämä on siis lasten synty. Syntymä on jokaiselle meistä ehdottoman keskeinen asia. Se määrittelee, keitä me olemme ja mikä on paikkamme maailmassa. Se jopa loppukädessä määrittelee, mitä tapahtuu, kun me kuolemme. Syntymä on niin keskeinen osa lapsia, että sitä ei voi jättää huomiotta, kun lapsista puhutaan.

Ja sadat lapsisukupolvet ovat kautta historian syntyneet saman kahden sukupuolen "miehen ja naisen" vaikutuksesta. Toisin sanoen jos miehuus ja naiseus olisi vain pään sisäinen miten tahansa määriteltävä asia tai ylipäätään toissijainen asia lapsia ei pitäisi olla olemassakaan. Tämä on katkera piikki LHBT-aatteen lihassa.

Lapsen kasvu

Me emme olisi oikeastaan tarvinneet kanadalaisia jättitutkimuksia (ks. aito avioliitto.fi) tietääksemme, että lapsi tarvitsee isän ja äidin välisen liiton varaan rakentuvan eheän perheen mahdollisimman terveen kehityksen takaamiseksi. Logiikka sanelee sen.

Lapsen on tiedettävä miksi on olemassa tyttöjä ja poikia, eikä tätä tietoa voi antaa ainoastaan tiedolla siitä, mistä lapset tulevat. Tyttö hahmottaa itsensä väkisinkin suhteessa äitiin ja "toisiin tyttöihin" (hänhän on objektiivisesti tarkasteltuna tyttö!) mutta myös suhteessa isään ja poikiin. Poika hahmottaa itsensä väkisinkin suhteessa isään ja "toisiin poikiin" ja suhteessa äitiin ja tyttöihin. Jos oman sukupuolen vanhempi puuttuu, lapset etsivät ympäriltään (toivottavasti) turvallisen korvaavan aikuisen, jonka kautta he hahmottavat itseään. (Tästä olen lukenut esimerkiksi Ari Puontin kirjasta "Suhteesta Siunaukseen")

Tytöt ja pojat ovat yleisesti ottaen erilaisia alusta asti. He myös aluksi tietävät sen, ellei heidän päätänsä sekoteta jo varhain. Tällä tavalla he omalla itsetuntemuksellaan (ja omalla käytöksellään, kuten kuka tahansa alakoulun opettaja tietää) sotivat tahtomattaankin LHBT-aatetta vastaan.

Lapsen perintö

Lapsella, jota naispari hoitaa, on "jotenkin kummassa" aina joku isä, joka ei ole kumpikaan naispariin kuuluvista henkilöistä (ellei sitten kutsuta naispariksi paria, jossa toinen osapuoli on oikeasti mies). Lapsilla on aina jossakin olemassa isä ja äiti, ja lapsen kasvattaminen "sateenkaariperheessä" tarkoittaa väkisin ainakin toisen biologisen vanhemman riistämistä lapselta.

Biologisilla vanhemmilla taas on aina suunnaton vaikutus lapsiin. Kenen kanssa he eivät voi mennä naimisiin? Keneltä he voivat ottaa elinsiirron? Mihin etniseen ryhmään he kuuluvat? Kuinka hyvät geenit heillä on? Kaikkiin noihin kysymyksiin löytyy vastaus vain lapsen biologisista juurista – ei lapsen henkisistä tai emotionaalisista suhteista!

Tämä on suuri loukkaus LHBT-aatteelle. Miesparit ja naisparit joutuvat aina elämään sen kanssa, että nuoremmat jäsenet heidän perheessään ovat erittäin merkittäviltä osin (jopa alkuperänsä osalta) riippuvaisia ihmisistä, jotka eivät vanhempien käsityksen mukaan kuuluu kyseiseen perheeseen.

Lapsen myöhempi kehitys

Ensimmäisten kohdussa tapahtuvien solujen jakaantumisien joukossa ovat ne jakautumiset, jotka muodostavat kehittyvän ihmisen sukusolut (muistaisin lukeneeni tämän kirjasta Evolutions Achilles Heels). Nämä sukusolut eivät jakaannu enää tämän jälkeen, ennen murrosiän alkua. Naisten munasolut eivät jakaannu enää sikiökehityksen jälkeen: ne kuluvat hiljalleen loppuun myöhemmällä iällä.

Keskeisintä tässä kuitenkin on se, miksi ensimmäiset sukusolut eivät jakaannu kummallakaan sukupuolella ennen murrosikää. Jos ne jakaantuisivat, niihin tulisi enemmän mutaatioita, mikä lyhentäisi ihmiskunnan elinikää (ennen geneettistä virhekatastrofia)!

Tämä on tietysti vain yksi monista lisääntyvistä koskevista suunnitteluelementeistä, mutta se koskee erityisesti lapsia, joilla on tämä mahtava aika ennen romanttisen maailman kehiin astumista, jona pojan sukusoluja suojellaan mutaatioilta ja tytön sukusolut ovat suojassa hukkaan menemiseltä.

Mitä on suunnittelun merkitys?

Jokainen sukupuoliseen lisääntymiseen liittyvä suunnitteluelementti on LHBT-aatteelle raskas isku. Lisääntymistä koskeva suunnittelu on kuin Faroksen muinainen majakka (yksi vanhoista maailman seitsemästä ihmeestä) joka osoittaa tietä: ei kuitenkaan Aleksandriaan vaan Jumalan luo.

Nämä seikat osoittavat, että sperma on suunniteltu varta vasten lisääntymistä varten samoin, kuin munasolukin. Samalla ne kuitenkin osoittavat, että koko ihmiskeho on suunniteltu. Näin ollen sitä ei tule käyttää vastoin suunnitteluelementtien vihjaamia käyttötarkoituksia.

Oikeastaan ihmiskehoa ei tule käyttää vastoin Suunnittelijan itsensä ilmaisemia käyttötarkoituksia, jos kehon suunnitteluelementit itse jättävät jotakin arvailun varaan. Yksikään varteenotettava ehdokas suunnittelijaksi taas ei ole ehdottanut kahden miehen välistä seksiä ihmiskehon oikeaksi käyttötarkoitukseksi. Ei varsinkaan kristinuskon Tosi Jumala.

Vihan liekit kytevät

Kuten on ilmiselvää, lapset itsessään ovat, kuin massiivinen kultainen monumentti jokaisen kadun kulmassa, jossa lukee jättimäisin kirjaimin "Minä olen Jumalan luoma!" Se sanoma sisältää myös merkityksen "Minua tulee kohdella Jumalan lain mukaan". Mutta tuo monumentti sanoo muillakin tavoilla sen yhtenäisen viestin – "Isä äiti ja lapset" – joka on LHBT-aatteelle niin raivostuttava, että en ihmettelisi ollenkaan, jos tämän aatteen kannattajat tarkoituksella hävittäisivät lapset sukupuuttoon!

Siksi sukupuolineutraali avioliittolaki liitännäisineen on alusta asti ollut sodassa lapsia vastaan. Eivät sen kannattajat ole meitä muita pahempia ihmisiä. Eivät he edes tietoisesti vastusta lasten hyvää. Mutta selvääkin selvempää on, että heillä olisi syytä vastustaa lasten hyvää, ja itse sitä itselleen myöntämättä he niin tekevätkin.

Eipä silti. Paha ei ole koskaan pitänyt lapsista. Tämä on vain yksi sen lapsivastaisista muodoista, eikä siksi kannata odottaa, että pahojen aatteiden kannattajat alkaisivat tekemään kunnollisia lapsivaikutusarvioita.

Tulkinnat ja Raamatun lukeminen

Ihmisillä on joskus yllättäviä käsityksiä siitä, mitä tulee kutsua Raamatun sanaa koskevaksi tulkinnaksi ja mitä Raamatun sanaksi. Tämä asia on tullut minua vastaan erinäisissä keskusteluissa eräiden ihmisten kanssa, ja se on joskus hämmentävää, joskus kerrassaan ärsyttävää.

Kuka kirjoitti, ja mitä?

Tulkinnat tulevat kaikista selvimmin esiin, kun puhumme Raamatun alusta ja lopusta. Muistan vieläkin erään keskustelun, jossa fokus oli nimen omaan Raamatun alkulehdissä. Olin eräällä teatterileirillä, ja huomasin leiritoverieni keskustelevan luomiskertomuksesta. Tutut (ja moneen kertaan kiistattomasti kumotut) argumentit luomiskertomuksen historiallisuutta vastaan pompahtelivat esiin keskustelussa, kunnes sivusta kuunteleminen kävi minun kohdallani sietämättömäksi.

En tiedä johtuiko se jostakin aspergerluonteeni oikusta (vaikkapa keskustelutavasta jota en itse ymmärtänyt käyttäväni), vai siitä, että minä yksinkertaisesti en tyytynyt sanomaan "minun mielestäni" jokaiseen  (lue mihinkään) väliin, ja pyrin lisäksi esittämään argumentteja kantani puolesta, mutta useimmat muut taisivat kyllästyä keskusteluun sinä silmänräpäyksenä kun itse liityin siihen. Jäljelle jäi kaksi joukon kovinta teistisen evolutionismin puolustajaa.

Termit tutuksi

Teistinen evolutionismi, on näkemys, jonka mukaan Jumala "loi" evoluution kautta, niin että näyttäisi mahdollisimman paljon siltä, ettei Jumala olisi luonut. Teistiset evolutioinistit uskovat yleensä alkuräjähdykseen, alkuaineiden hitaaseen evoluutioon, kosmiseen evoluutioon, elämän spontaaniin syntyyn alkuliemestä ja biologiseen evoluutioon (merkityksessään "taikamutaatiot muuttivat valoherkän pisteen miljoonien vuosien kuluessa silmäksi yms.") sekä sopeutumiseen (mitä he kutsuvat tahattoman epärehellisesti biologiseksi evoluutioksi).

Raamatullinen kreationisti, kuten minä itse, uskoo kuudesta edellämainitusta ainoastaan sopeutumiseen. Sopeutuminen taas tapahtuu yleensä "devoluution", eli geneettisen informaation usein välittömästi hyödyllisen surkastumisen kautta, mutta joskus myös ilman merkittävää vaikutusta geneettisen informaation määrään tai laatuun. Sopeutuminen on ainoa näistä evoluution nimeä kantavista asioista, joka on havaittu tieteellisesti, eikä se ole evoluutiota (kehitystä) sanan varsinaisessa merkityksessä. Alkusynnyn Raamatullinen kreationisti käsittää tapahtuneen kokonaan Jumalan totaalisen suvereenin luomistyön kautta siinä aikataulussa, jonka Raamattu sille antaa.

Valo vai inflaatio

Tätä taustaa vasten ei ole laisinkaan ihme, että pääasiallinen keskustelukumppanini toisti jatkuvasti tulkintaansa, jonka mukaan "valo" jonka Jumala käskee tulemaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan 1. luvun jakeessa 3 oli alkuräjähdys. Se ei ole ihme, mutta voiko sitä hyvällä tahdolla kutsua edes raamatuntulkinnaksi?

Valo, jonka Jumala käskee tulemaan, tulee Jumalan käskystä ennen ensimmäisen päivän loppua, eikä katoa, ennen kuin neljäntenä päivänä. Neljäntenä päivänä puolestaan maa on erotettu merestä, ja ne kasvit, jotka eivät kuulu puutarhan viljelykasveihin on luotu kasvamaan maasta. Väittääkö joku todella, että maan kasvit saivat aluksi valonsa alkuräjähdyksestä.

Välittömästi ilmaannuttuaan kyseinen valo todetaan hyvsäksi ja erotetaan pimeydestä. Tämä olisi oman näkemykseni mukaan kaikista luontevimmin tulkittavissa siten, että valolle annetaan tietty suunta, jolloin valon tielle sattuvat esineet luovat varjon, mutta en ole asiasta täysin varma. Joka tapauksessa on selvää, että pimeyden ja valon erottamisen jälkeen puhumme edelleen samasta valosta.

Välittömästi, kun valo on erotettu pimeydestä, Jumala nimeää valon päiväksi ja pimeän yöksi. Sitten sanotaan, että "tuli ilta", eli päivän (valon) ja yön (pimeän) välinen raja, ja "aamu" eli yön (pimeän) ja päivän (valon) välinen raja. Sitten sanotaan se kaikenkarvaisia kompromissiteologeja hämmentänyt, mutta parhaissakin käännöksissä usein väärin käännetty lausahdus "yksi päivä" (Jonathan Sarfatin Refuting Comrpomise toi tietooni, että kyseessä on yksi, ei ensimmäinen päivä, ja lähes kaiken muunkin tässä osiossa mainitsemani). Toisin sanoen seuraavissa jakeissa toistettu termi "(toinen, kolmas, neljäs) päivä" selitetään sanomalla aamu, ja ilta: yksi päivä.

Olen varsin tietoinen, että teistisen evoluution kannattajilla on mitä erikoisempia selityksiä koskien Ensimmäisen Mooseksen kirjan päiviä, mutta ei kai kukaan tosissaan väitä, että alkuräjähdys valaisi maailman aina miljoonien vuosien ajaksi (päivä), ja sammui sitten taas miljoonien vuosien ajaksi (yö), kunnes aurinko sattumalta syntyi.

(Liian) pitkällinen selonteko

En muistaakseni puuttunut siihen, että tämä on eräs kyseenalainen tulkinta Jumalan maailmaan kutsumasta valkeudesta, mutta ehkä olisi toivottavampaa, että olisin puuttunut siihen (ja ehkä puutuinkin, mutten sitä muista). Joka tapauksessa koin (ehkä valheellisesti), ettei vastapuoli oikein kuunnellut minua. Itse halusin osoittaa keskustelukumppaneilleni, etteivät "ensimmäinen ja toinen luomisen taulu" ole ristiriidassa keskenään.

Ymmärrän nyt, että lähdin liikkeelle hieman väärällä tavalla: aloin joka kerta, kun pääsin selittämään asiaa, selittämään sitä pitkää kautta, jota keskustelutoverini eivät todellakaan jaksaneet kuunnella. Joka tapauksessa selitin heille, että Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa on joukko kohtia, jotka muistuttavat muinaisiin savitauluihin kirjoitettuja "kolofoneja". Kyseisissä kohdissa lukee lähes aina suomeksi "tämä on (sen ja sen) sukuluettelo". Ensimmäinen näistä "kolofoneista" päättää "ensimmäisen luomisen taulun" kohdassa 1. Moos. 2:4 ja on käännetty "Tämä on kertomus maan ja taivaan synnystä, kun ne luotiin."

Pata kattilaa?

Tämä näyttäisi tarkoittavan (niin argumentoin silloin), että se mitä oli kirjoitettu välillä 1. Moos. 1:1-2:4. oli Jumalan suora kuvaus luomisesta sellaisena, kuin vain hän saattoi sen todistaa. Seuraava osio, joka päättyisi Aadamin sukuluetteloon olisi Aadamin kuvaus.... Mutta tässä kohtaa minut keskeytettiin joka kerta – siis joka ainut kerta, kun kohta kohdalta selitin asiaa. Millä minut sitten keskeytettiin? Minut keskeytettiin huomauttamalla, että se mitä sanoin oli tulkintaa!

Siitä tilanteesta asti osa minussa on huutanut "vääryys". On totta, että se, mitä olin selittänyt oli tiettyjen henkilöiden ymmärrys näistä "kolofoneista". (Tästä olin lukenut Marvin Lubenowin kirjasta "Myytti Apinaihmisestä".) Tämä ymmärrys kuitenkin lähti Raamatusta ja sopi Raamattuun, vaikka siinä olikin hiukan viilaamista, mistä muut tutkijat ovat huomauttaneet. Alkuvalon kutsuminen alkuräjähdykseksi ei ole lähelläkään Raamatusta lähtevää tulkintaa. Se on silkkaa Raamatun alistamista ateistien kehittämälle alkuräjähdysopille, ja rikkoo siis raamatuntulkinnan periaatteita sikälikin, että se antaa ateisteille vallan määrätä, mitä Raamatun pitäisi sanoa.

Tulkinnan tulkinta jatkuu

Hiljattaiset tapaukset ovat kuitenkin tuoneet valoa asiaan. Viimeaikainen keskustelumme on liittynyt maailmanloppuun, mikä ei minulle ole kylläkään mikään mieliaihe, mutta mikä vaikuttaisi useimmille hänen sukupolvessaan olevan hunajaa.

Olimme suunnittelemassa esitystä teemalla "Ilmestyskirjan neljä ratsastajaa" kun paljastui, ettei yksi ryhmästämme pystynyt käsittelemään kuolemaa. Itselleni oli vaikeata käsitellä maailmanlopun kauhukuvia, joista jotkut tunnetuimmat ovatkin hieman hakemalla haettuja, mutta näytelmäideassa ei mielestäni ollut mitään niin kamalaa.

Huoli kuoleman unohtamisesta

Aiemmasta keskustelussa jo "vastapuolenani" ollut henkilö kuitenkaan ei pitänyt siitä, että meille kuolema ja/tai maailmanloppu ovat vaikeita asioita. Hänen mukaansa lopun merkit tähtitaivaalla ja maan päällä ovat "selvät" (siis ilmeisesti eivät tulkinnanvaraiset), mutta mitä hän näillä merkeillä tarkoittaa, ei tullut minulle täysin selväksi.

En missään nimessä halua väittää, ettemme me olisi yhtään lähellä "loppua". Monet lopunajan ennustukset ovat jo ainakin kerran toteutuneet ja loppuhan tulee, "kuin varas yöllä". Kuitenkin tahdoin puuttua muutamaan asiaan hänen kommentissaan, mukaan lukien ajatus, että lopun merkit tähdissä ovat selvät, mutta ei suinkaan siihen rajoittuen.

Vastaus, joka vaati rohkeutta

Mainitsin vastauksessani ainakin siitä, että ilmestyskirjan ympärille on kehittynyt paljon spekulaatiota ja pelottelua, jolla ei aina ole mitään perää. Kerroin myös, että olin lukiessani Ilmestyskirjaa ensi kertaa yllättynyt siitä, että ilmestyskirjan portto ei ollutkaan nainen, vaan kaupunki (mikä sanotaan niin selkeästi, että on hämmentävää, ettei se ole tullut selväksi joillekin kristityille).

Pääasiani oli se, miten ilmestyskirja ei ole ollenkaan niin keskittynyt esimerkiksi Petoon ja Neljään Ratsastajaan, kuin Jumalan lopulliseen suvereeniin oikeudenkäyntiin vihollisiaan vastaan (Neljä ratsastajaa ovat tietysti osa tätä oikeudenkäyntiä). Pidin tosin tärkeänä huomauttaa siitäkin, että merkit, joita taivaalla tulee näkymään, eivät todellakaan tule olemaan osa tavallista, ennustettavaa taivaankappaleiden kiertoa ympärillämme. Huomautin tästä, koska ne väitteet, mitä olen kuullut "taivaan merkeistä" ovat poikkeuksetta koskeneet sitä, missä kohtaa mikäkin taivaankappale on minäkin aikana varsin ennustettavasti.

Tämän vastauksen kirjoittaminen vaati minulta paljon, koska ilmestyskirja pääsee vieläkin ihon alle. Vastaukseni kirvoitti kuitenkin jotakin, jota kutsuisin nimellä:

Yllättävän mielenkiintoinen vastaus

En mene kyseisen vastauksen kaikkiin yksityiskohtiin, mutta osana vastausta sain lukea, että "tulkintani" olivat "mielenkiintoisia". Minua jäi hämmästyttämään, mitä tulkintoja tämä elämää kokenut ja nähnyt sisarukseni tarkoitti. Kuitenkin tuntuu selvältä, että hänellä on vaikeus nähdä omia "selviä merkkejään" tulkintoina ja vaikeus olla näkemättä vastapuolen perusteluita "tulkintoina". Tietysti se mitä kirjoitin oli osin tulkintaani: Ilmestyskirja on profetiaa, ja sitä täytyy aina tulkita. Kuitenkin monet asiat, kuten se, että taivaan merkit ovat radikaaleja ja kokonaisvaltaisia ja että Ilmestyskirjan Portto on uudelleen rakennettu Babylonian kaupunki, ovat niin suoraviivaisia tulkintoja, kuin tulkinnat vain voivat olla.

Sen sijaan tähtien tai kuun tavallisen liikeradan vaiheiden tulkitseminen "merkeiksi" ei ole pelkästään tulkintaa, vaan Raamatun sotkemista astrologiaan! (Tästä on puhuttu usein answersingenesis.org ja creation.com-sivustoilla ja tästä mainitsee myös Danny R. Faulknerin "The Created Cosmos). Itsekin erehdyin tässä kohden tiettyinä aikoina, mutta älköön se erehdys enää tahratko minua. Jos astrologian tai ateistisen alkusyntyopin lukeminen Raamattuun ei ole tulkintaa, niin mikä sitten on?

Mutta mitäs sitä tuomitsemaan

Kuitenkin on kysymys jostakin täysin muusta, kuin epäreilusta toiminnasta (sitäpaitsi hän sanoi tulkintojani "mielenkiintoisiksi" mikä on ainakin positiivisesti ymmärrettävissä oleva termi). Kyse on siitä, että ihmisille usein omat tulkinnat ovat vähemmän tulkintoja, kuin toisten tulkinnat. Tämä ei riipu siitä, miten paljon näiden tulkintojen kanssa joutuu taivuttamaan Raamatun selkeitä sanoja.

Omat tulkintani saattavat joskus tuntua aivan suoraviivaisilta, mutta ollakin oikeastaan melko älyttömiä. En vain niissä tapauksissa huomaa itse asiaa kovin helposti. Siksi Raamattua kannattaakin yrittää välillä vain lukea: siis vain lukea. Lukea ajatuksella, mutta yrittämättä käsittää sen enempää, kuin käsittää. Sitä tosin useimmat kai yrittävät, ja kaikille se on yhtä vaikeaa.

Jumala sanoi, tulkoon... mikä?

Alun valkeus ja alkuräjähdyshypoteesi

CMI eli Creation Ministries International on mielestäni paremmin vastannut alkuräjähdysteorian väittämiin (katso esimerkiksi artikkeli Big Bang Beliefs Busted), kuin itse pystyisin. Oikeastaan paljon paljon paremmin: niin hyvin, että ymmärrän itsekin osan vastauksista vaikka ne ovat täysin minun koulutuspohjani ja kokemukseni ulkopuolella. Tässä artikkelissani käyn läpi kuitenkin asiaa, johon olen itse törmännyt ja joka ei ole niin hyvin esillä CMI:n alkuräjähdysmallia koskevissa julkaisuissa.

Monet muutkin, jotka ovat tutkineet, miten kristityn tulisi suhtautua niin kutsuttuun alkuräjähdys-, eli Big Bang -teoriaan, ovat varmasti törmänneet samaan kuvioon, kuin minä. Raamatullisten (eli nuoren maan) kreationistien raamattuargumentit ovat huomattavasti tarkempia, kuin muiden kristittyjen. Kaikkein selkeimmin tämä näkyy siellä, missä eri ryhmien näkemyserot ovat kaikista vahvimpia.

Argumenteissa on eroja

"Nuoren" maan kannattajat ovat (kuten kuuluukin) valmiita milloin vain kertomaan, missä kaikissa kohdin alkuräjähdysmalli sotii Raamatun alkulukuja vastaan. He huomauttavat (me huomautamme) esimerkiksi maan luomisesta Raamatussa ennen aurinkoa ja muita tähtiä ja veden olemassaolosta ennen muita materiaaleja. Koska alkuräjähdykseen uskovat kristityt uskovat poikkeuksetta myös evoluution mukaiseen eliöiden ilmestymisjärjestykseen, tällaisia eroja kertyy huomattavasti. Progressiivisessa ja evolutionistisessa "luomisessa" jopa ensimmäisen synnin ja Jumalan siitä antaman rangaistuksen järjestys on täysin päinvastainen, kuin Raamatussa. (Artikkelissa nimeltä Big Bang is Not a Reason to Believe on yksi hyvä kaavio Raamatun ja alkuräjähdyksen eroista.)

Mutta miten alkuräjähdyskristityt vastaavat. Latteasti, lienee oikea termi. He kuvaavat muutamaa yksityiskohtaa, jotka heidän mielestään tuntuvat samoilta Raamatun (Luominen) ja Ihmisen (Alkuräjähdys) malleissa. Yksi yleisimpiä (tai yleisin) näistä on valitettavasti viimeisimpien katolisen kirkon paavienkin puoltama näkemys, joka tarrautuu Jumalan sanoihin "'tulkoon valkeus' ja valkeus tuli". Heidän mukaansa Valkeus olisi tässä kohtaa yhtä kuin alkuräjähdyksen tuottama hetkellinen hehku.

Valkeus vai valkeus

Hyvä on. Kuvitellaan hetkinen, että tämä olisi se, mitä Jumala valkeudella tarkoitti. Jumala kertoo siis pyhässä sanassaan ("epätieteellisesti"), että hän loi ensin taivaan ja aution ja tyhjän maan. Hän jatkaa ("epätieteellisesti"), että Jumalan henki liikkui ("epätieteellisten") vetten päällä ja pimeys ("jota ei voinut olla ennen kaiken aloittanutta kvanttifluktuaatiota") asui ("yhtä olemattomissa") syvyyksissä.

Sitten tulee Jumalan tähtihetki! Hän sanoo "T I E T E E L L I S E S T I", että näyttämölle astui valkeus. Tuon tähtihetkensä Hän käyttää mainitakseen pikku yksityiskohdasta, joka kuului ohimeneviin Alkuräjähdys-jumalan sivutuotteisiin. Ja Hän mainitsee sen väärin. Raamatun lukeminen alkuräjähdyssilmälasit päässä saa minut todella voimaan pahoin. Taittavatkohan ne liikaa?

Mitä ihmettä Jumala oikein tekisi valkeuden mainitsemisella, kun se on mitätön yksityiskohta oletetussa tapahtumaketjussa, jonka Hän kuvaa kaikilta muilta osin täysin väärin?! Tällainen kirjailija olisi mielestäni tuskin Play Boy -julkaisun arvoinen (oikeastaan kyseiseen lehteen ovat aikanaan kirjoittaneet melko nimekkäätkin kirjailijat). Valituille paloille (Readers Digest) hän olisi "indigestable". Mutta Jumalan meriitit kirjailijana ja historioitsijana osoittavat toista joka ainoan kerran, kun niitä on päästy ihmiskokemuksen moniulotteisuutta tai oikeaa tiedettä vasten tutkimaan. Jos minun siis pitää valita alkuräjähdyksen ja Jumalan moni- (kaikki-) lahjaisuuden väliltä (kuten täytyy) valitsen Jumalan sata kertaa sadasta.

Päivän mitta

Mutta vaikeudet vasta alkavat edellämainitusta. Kun Jumala seuraavaksi kuvaa töitänsä, hän kuvaa, kuinka hän erotti valon pimeydestä. Tuo alun Valkeus siis on yhä näyttämöllä, mutta nyt se on erotettu pimeydestä. Sitten Jumala kuvaa, kuinka toinen näistä on "yö" toinen "päivä" ja kun "yö" ja "päivä", eli "ilta" ja "aamu" yhdistetään saadaan "yksi päivä" (vuorokausi, mutta hepreassa ei ole muuta sanaa vuorokaudelle, kuin päivä, jom).

Tästä seuraa, että Jumalan maailmaan tuoma valkeus, eli päivä on läsnä, kun vedet erotetaan vesistä, kun kuiva maa tulee esiin ja kun villit kasvit saavat alkunsa maan pinnalla. Lisäksi Jumala sanoo, että aurinko, tähdet ja kuu luodaan (merkiksi ja ajanlaskuvälineeksi) vasta seuraavana päivänä villien kasvien jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että suuri osa kasveista on kasvanut ja kukoistanut kokonaisen päivän pelkästään tällä "Valkeudella", joka aiemmin "tuli"! Kukaan alkuräjähdysuskova tuskin kuvittelee alkuräjähdyksen jälkivalon kasvatelleen maan kasvistoa miljoonien vuosien ajan.

Tiedän kyllä, että alkuräjähdyskristityt kiistävät 1. Mooseksen kirjan päivien kirjaimellisen (paremmin ilmaistuna historiallisen tai tarkoitetun) järjestyksen siinä missä pituudenkin. Tämä kiistäminen on kuitenkin vain osa sitä raamatunlukutapaa, joka jo edellisessä alaluvussa oksetti minua. Millä tavalla heitä haluaakin ymmärtää, he onnistuvat pilaamaan kaikki yritykset!

Auktoriteettikysymys

Ollaan nyt ihan rehellisiä. Ei alkuräjähdyskristityille ole todella merkitystä sillä, miten kaukaahaettuja ja ohuita heidän "raamatulliset perustelunsa" ovat. Muutenhan he olisivat hyläneet koko vanhan maan teologian. Ei heille ole merkitystä sillä liittyykö oikeasti raamatun "valkeus" alkuräjähdyksen hehkuun. Luulen, että on aika rehellisesti todeta, että vaikka alkuräjähdyskristityt monia asioita voivatkin perustaa raamattuun, he eivät ole tippaakaan kiinnostuneita Raamatun auktoriteetista ja sanomasta suhteessa maailman alkuun ja heidän rakkaaseen Alkuräjähdys-jumalaansa.

Ei tässä ole tietenkään kysymys siitä, etteivät he olisi oikeita kristittyjä! Mutta pakanajumaluus on heillä livahtanut sinne, missä kuuluisi olla "alussa oli Sana". Tässä suhteessa he eivät voi väittää omaavansa paremmuutta keskiajan suomalaisten katolilaisten kanssa, jotka kyllä uskoivat Kiesukseen, mutta sulauttivat tämän uuden Jumalan osaksi vanhaa loitsuperinnettään. Tässä suhteessa he tarvitsevat kipeästi mielenmuutosta, eikä asiaa yhtään auta, että he lukevat Raamatun alkua tavalla, joka paitsi latistaa Jumalan biologisen luomistyön, myös tekee hänen kirjallisesta tuotoksestaan parhaimmillaankin harmittoman.

Väittämättä, että olisin heitä parempi kristitty

Lassi Peltomaa

Kansanedustajat SETAn piskeinä

Kun erään kerran matkustin linja-autolla Helsingistä Hyrylään, kuulin keskustelun, jota Harry Potter -kirjasarjan teräväpäinen rohkelikko, Hermione Granger saattaisi kutsua "valaisevaksi". Kuuntelin hämmästellen ja hieman kauhuissani radion keskusteluohjelmaa, jossa tarkasti valikoitu joukko poliitikkoja pui päivänpolttavia uutisia liittyen kansalaisaloitteisiin.

Mikä mätti

Pääosin keskustelu oli jokseenkin mielenkiintoinen sikäli, että haastateltavilla oli hieman eri näkökantoja teemaan kuin teemaan. Keskustelun viimeinen osio oli myös kiinnostava, mutta se olisi ollut vähemmän uhkaavaa, jos kyse olisi ollut hullun (ja sinänsä uhkaavan) tiedemiehen ihmiskokeesta, jossa kolme saman kaltaista ääri-ihmistä suljetaan samaan huoneeseen ja katsotaan miten pian he kiistävät perustuslain olemassaolon.

Haastateltavat keskustelivat nimittäin sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustamaan nousseen Aito avioliitto -kansalaisaloitteen käsittelystä. Joka ainut heistä oli sitä mieltä, että kansalaisilta pitäisi evätä oikeus vedota edustajiin kansalaisaloitteista alkunsa saaneiden lakimuutosten torppaamiseksi.

Edustajien mielestä oli aloitteilla ja vasta-aloitteilla pallottelua, että ensin edustajat päättivät puoltaa aloitetta ja sitten aloitteen vastustajat saivat kerätä ääniä vasta-aloitteelle ja siitä suostuttiin keskustelemaan. Ensin on todettava että yksi aloite ja yksi vasta-aloite tuskin oikeuttavat puhumaan aloitteilla ja vasta-aloitteilla pallottelusta. Toiseksi on huomautettava, että siinä missä kansalaisaloite on tavallisten kansalaisten mahdollisuus "äänestää" itselleen mieluisan muutoksen puolesta, mahdollisuus vasta-aloitteelle on toisten tavallisten kansalaisten ainoa mahdollisuus "äänestää" kyseistä muutosta vastaan.

LAPSELLISEN YKSINKERTAISTA

Väitän, että lapsikin ymmärtää, että ihmisten pitää voida osoittaa kantansa myös lakiehdotuksia vastaan. Kuvittele vaikka, että hallitukseen pääsee ennätysmäärä uusnatseja. Uusnatsit esittävät Suomelle uutta yksinvaltiasta - erästä Aatos Hitukkaa. Opposition painostuksesta hallitus myöntyy kansanäänestykseen. Äänestyspäivänä vain paljastuu, että jokainen ääni on ääni Hitukan diktatuurin puolesta ja äänien määrä (onko niitä yli vai alle kymmenen tuhatta) ratkaisee. Ei se, montako prosenttia äänistä uusi hallintojärjestelmä saa. Jos älysi toimii sukupuolineutraalin avioliittolain kohdalla yhtä hyvin, kuin se toimii normaalisti, sinulle ei olisi edes ollut tarpeen kertoa tätä. Jos asia ei ole näin, saatat esittää ontuvan vasta-argumentin.

KUMOAJAN KUMOAJA

Mutta onko kyse kuitenkin eri asiasta? Eihän kansalaisaloite ollut kansanäänestys, koska asia päätettiin lopulta eduskunnassa.

Väärin. Kansalaisaloitteen allekirjoittamalla kansalaiset saattoivat ilmaista tahtonsa, mutta vain jos kannattivat aloitetta. Se osa kansalaisaloitteesta oli ja on eräänlaista äänestystä. "Äänten" merkityksestä kertoo jotakin se, että lakivaliokunta puolsi asian perusteellisen käsittelyn tuloksena aloitteen hylkäämistä, mutta lopulta epä-älyllinen tunneargumentointi painoi vaakakupissa enemmän, kuin asiantuntijoiden todistus. Jos lakimuutos olisi lähtenyt liikkeelle ilman kansalaisaloitebrändin suomaa nostetta. Emme joutuisi kantamaan kyseisen lakiuudistuksen mukanaan tuomia haittoja kenties kymmeniin vuosiin.

TOISEN KUMOAJAN KUMOAJA

Mutta kansanedustajathan ovat jo päätöksensä tehneet. Vai ovatko sittenkään. Tyydyn täydentämään kappaleen ensimmäistä lausetta. Mutta edellisen hallituskauden kansanedustajathan ovat jo hätäisen, lakivaliokunnan harkitun ehdotuksen vastaisen päätöksensä tehneet pitkälti populismin pohjalta. Ei näytä enään niin kauniilta, vai mitä? Tietenkin joku voi olla sitä mieltä, että edellisen hallituksen päätös ei perustunut populismiin, mutta on turha kiistää, että lakivaliokunnan ehdotus oli jo perusluonteensa puolesta harkitumpi.

KOLMANNEN KUMOAJAN KUMOAJA

Eikö ole väärin verrata tasa-arvoista avioliittolakia uusnatsien vallankumoukseen? Ei, jos ymmärretään argumentin luonne. Kun yksi osapuoli pitää epärehellisesti aikaansaatua muutosta pahana ja toinen hyvänä, on täysin legitiimiä verrata tilannetta tapaukseen, jossa samalla epärehellisellä periaatteella on saatu aikaiseksi muutos, jota kumpikin osapuoli pitää ei-toivottavana.

Lisäksi sukupuolineutraali avioliittolaki on muualla maailmassa saanut aikaiseksi natsivaltaan verrattavia tilanteita: Lapsia on riistetty hyviltä vanhemmilta, sananvapautta on poljettu, tieteellisiä tosiasioita on kielletty, toisinajattelijoita on kohdeltu rikollisina. Raamatussa sanotaan, että puun voi tunnistaa sen hedelmien perusteella, ja onkin kiintoisaa, että sekä sukupuolineutraalin avioliiton, että natsismin juuret ovat syvällä "valistuksen ajan" jumalakammoisessa maaperässä.

TAKAISIN RADIOKESKUSTELUUN

Miten sitten on mahdollista, että oletetusti älykkäät kansanedustajat ovat valmiita kannattamaan eräänlaista äänestystä, jossa vain kyllä-äänillä on merkitystä. Ja miten on mahdollista, ettei kukaan keskusteluun osaa ottaneista soittanut hälytyskelloja, kun kuljettiin näin selvästi kohti "nopeat syövät hitaat" -mielipideterroria. Tai miten ihmiset, jotka selvästikin hallitsevat omat talousasiansa, eivät tajunneet, että jos vasta-aloitteelle ei annettaisi asianmukaista kuulemista, se tulisi uutena kansalaisaloitteena, kun edellinen aloite olisi jo pantu täytäntöön, ja valtiolle tulisi mahdollisesti iso, mutta käytännössä tarpeeton kuluerä kaksi kertaa peräkkäin.

Vai ehdottavatko he tosissaan, että aiemmin säädetyn sukupuolisidonnaisen avioliittolain voi kumota kansalaisaloitteella, mutta uutta sukupuolineutraalia avioliittolakia ei. Tällaista menettelyä nimittäin kutsutaan mielivallaksi, enkä halua uskoa, että valtion virkamiehet harjoittavat mielivaltaa työssänsä?

ONGELMAN AVAIN

Tosiasiassa tiedämme, että tällaisiin järjettömyyksiin vetoaa se, joka tietää, ettei voittoon ole rehellistä tietä. Todellisuudessa yksikään vieras ei ollut pätkääkään kiinnostunut siitä täytyykö ihmisillä olla oikeus tehdä kerran käsitellylle kansalaisaloitteelle vasta-aloite. Tietenkin heillä (meillä) täytyy. Siitä ei ole mitään epäilystä. Tämä tietty vasta-aloite vain sattui työntämään heidän Pyhän vasikkansa ojaan. Saadakseen tilanteen korjatuksi SETAn kannattajat ovat valmiita hylkäämään demokratian ja logiikan kaikkinensa.

MITÄ TÄMÄ TARKOITTAA

Alussa mainitsin, että Potter-sarjan Hermione Granger saattaisi "kehua" keskustelua valaisevaksi. Miten se sitten valaisee? Se osoittaa yhden asian. Se osoittaa, että jos pysytään terveen järjen ja asiallisen toimintakulttuurin piirissä, sukupuolineutraalin avioliiton kannattajilla ei ole enää oljenkorsia, joihin tarttua. Tämän lisäksi se osoittaa, että ainakin keskusteluun osallistuneet huolella valitut kansanedustajat jollakin tasolla tietävät sen.

Radio-ohjelmaa voidaan siis pitää "sateenkaariliikkeen" kannattajien epävirallisena tunnustuksena. He ovat täten myöntäneet, että heillä ei ole päteviä vasta-argumentteja aito avioliitto -liikkeen esittämille perusteluille, että sukupuolineutraali avioliittolaki oli huonosti valmisteltu ja oli populismin ihme, että se koskaan meni läpi ja ennen kaikkea, että he ainakin jollakin tasolla tiedostavat sen, mutta eivät anna järjen haitata ideologiansa voittokulkua.

Tätä voi pitää hyvinkin valaisevana, mutta se ei tarkoita, että pitäisin mainittuja kansanedustajia suuressa arvossa...

Aitoskeptikko vs. "skeptikko"

On tullut aika ottaa esille asia, joka on ollut mielessäni jo kauan. Tarkoitan sitä, mitä ihmiset, jotka kutsuvat itseänsä mielellään skeptikoiksi, todellisuudessa ovat, ja miten he tällä kutsumanimellään loukkaavat niitä, joille skeptisyys on tullut todelliseksi ongelmaksi.

MITÄ ON SKEPSISMI

Skepsismi tuo ihmisille mieleen kaksi asiaa: kaiken epäilemisen tai "epäilijän asenteen" ja käsityksen, jonka mukaan ei ole olemassa mitään yliluonnollisia voimia (Jumalaa, enkeleitä ym.) tai muitakaan näkymättömiä asioita (sielu, henki ym.). Lisäksi skeptikoiksi kutsutut ihmiset eivät usko Helvettiin tai Taivaaseen. Skepsismin määrittäminen toisaalta epäilijän asenteeksi ja toisaalta Jumalan, hengen ja Helvetin olemassaolon kieltämiseksi on sekä käsitteellisesti ristiriitaista että tarkoituksellisen harhaanjohtavaa.

En syytä "skeptikkoja" itsejään tahallisesta harhaanjohtamisesta. Pikemminkin he ovat halunneet itsellensä nimityksen, joka heidän modernistisessa kulttuuristaan kuulostaa hyvältä. Heidän isäntänsä (uskoivat he sitten tämän olemassaoloon tahi eivät) sen sijaan on valmistanut heille sekä typerän, mutta ylevältä kuulostavan kulttuurin, että tähän kulttuuriin sopivan nimityksen. Valitettavasti osa kristityistä on käyttänyt heistä samaa nimitystä.

EPÄILIJÄN SUURI USKO

Miksi skepsismin nykyinen määritelmä sitten on niin ristiriitainen? Koska ei tarvita "epäilijän asennetta", jotta voitaisiin epäillä jotakin tiettyä muutenkin kulttuurisesti epäsuosittua näkökantaa. Itse asiassa epäilijän asenne olisi tuhoisaa sille sokealle luottamukselle neo-darwinistiseen evoluutiotarinaan, johon "skeptikon" usko tukeutuu.

Niin kutsuttu skeptikko on epäkriittinen ainakin osalla seuraavista kolmesta tavasta.

Auktoriteettiuskoinen: "skeptikoista" suurin osa elää Suomen kaltaisissa maissa, joissa evoluutiota on jo monen sukupolven ajan opetettu tieteen näkemyksenä alkusynnyn ongelmaan. Tämä opetus on ollut ehdotonta, perustunut alusta asti epärealistisiin  mielikuviin ja puskenut läpi jokaisesta mediasta. Siksi se on ollut helppo omaksua: skeptikot pitävät itseään tieteellisiä, koska he eivät ole koskaan epäilleet sitä, mitä televisiossa sarjakuvissa ja koulussa sanotaan. He ovat syöneet sen, mitä heille on syötetty.

6 mahdottomuutta ennen aamiaista: Satunnaiset kemialliset reaktiot synnyttävät informaatioon perustuvan koneen; geneettiset kirjoitusvirheet + eriävä lisääntyminen = uusien geneettisten ohjeiden synty; elämä on selvinnyt katastrofeista miljardien vuosien ajan; elämä on selvinnyt geenien rappeutumiselta miljardien vuosien ajan; orgaaninen aines pysyy tunnistettavana satojen miljoonien vuosien ajan; sama mekanismi, joka aiheuttaa downin syndroomaa, syöpää, vanhenemista ym. teki madosta ihmisen. Tässä kuusi esimerkkiä asioista, jotka "skeptikon" on uskottava joka aamu.

Toiveikas: Kaikista tärkein asia on kuitenkin se, mihin "skeptikko" uskoo niin sokeasti. Skeptikko uskoo, kuten kuka tahansa muukin, sen ja vain sen, mitä hän syvimmin toivoo. Kenties hän uskottelee itselleen, ettei oikeasti haluaisi uskoa ateismin väitteitä, ja että uskoo sen kaiken ainoastaan todisteiden takia. Se on kuitenkin vain uskottelua.

TOIVO VASTEN TOIVOA

Vai olenko minä väärässä? Ehkä skeptikoksi itseään kutsuva henkilö aidosti näkee todistusaineiston osoittavan tiettyyn suuntaan? Mutta eihän se ole edes pääasia.

Tottahan jokainen meistä on sitä mieltä, että todistusaineisto on oman näkemyksemme puolella. Kun kuulemme esimerkiksi uudesta fossiililöydöstä, me koemme sen luonnollisesti selvänä todisteena omalle näkemyksellemme. Jos emme saa sitä muuten sovitettua maailmaamme, "löytö on kuitenkin merkityksetön, eikä todista mitään". Fossiilithan eivät puhu.

Mutta siihen, millaisena me näemme todistusaineiston, vaikuttaa ratkaisevasti se, mikä on meidän suuri toivomme: minkä ajatuksen varaan me uskallamme rakentaa elämämme.

On kuin meihin olisi (ehkä onkin) rakennettu puolustusjärjestelmä, joka estää meitä luopumasta siitä, mihin meidän vakautemme perustuu. Ilmeisesti me voimme kyllä luopua omasta toivo-näkemyksestämme, mutta sitä varten täytyy tapahtua jompikumpi seuraavista. Toivomme lähteen täytyy vaihtua, tai näkemyksemme täytyy tulla meille siinä määrin merkityksettömämmäksi, että sen uhkaaminen ei kytke varotoimenpiteitä päälle.

TOIVOTTOMUUS

Tämä autuas olotila ei kuitenkaan päde aivan kaikkiin. On nimittäin mahdollista sairastua aitoskepsismiin tai aitoskeptisyyteen. Loukkaako sana "sairastua" teitä? Sillä jos se loukkaa, ette ole kovin huolella lukeneet artikkeliani.

Aitoskeptisyys ei ole aate. Se ei ole välttämättä esimerkiksi yliluonnollisen kieltämistä. Kukaan joka on joskus sairastanut aitoskeptisyyttä ei varmasti tule luokseni väittämään, ettei olisi silloin ollut nimenomaan sairas.

Aitoskeptisyys on tila, jossa riippumatta todisteiden olemassaolosta tai puuttumisesta sairastunut henkilö kokee äärimmäisen voimakasta vetoa uskoa suurelle toivolleen vastakkainen näkemys, tai on suorastaan kykenemätön uskomaan, että hänen oma toivonsa voisi olla totta. Tämä on siis minun määritelmäni itse muotoilemalleni käsitteelle. Se on syntynyt nimen omaan ns. kokemusasiantuntijuuden pohjalta.

Skepsismi ja aitoskeptisyys ovat siis molemmat todisteista riippumattomia. Ne eroavat toisistaan siinä, että kun useimmat "skeptikot" uskovat melkein suoraan sen, mikä on heidän suuri toivonsa, aitoskeptikot kokevat lähes vastustamatonta taipumusta olla luottamatta toivoonsa. Oman toivonsa uskominen on normaalitila, ja aitoskeptisyys on oireyhtymä tai osa oireyhtymää.

TAPAUS AITOSKEPTIKKO

Minä itse Olin aitoskeptikko. Kaikki alkoi pienistä epäilyksistä koskien omaa tunnemaailmaani. Ruokin omia epäilyksiäni tekemällä pieniä liikkeitä ja vakuuttelemalla itselleni, että huoleni olivat turhia. Lisäksi pahensin tilaani "varmistelemalla" terveyttäni mielikuvituksen avulla.

Epäilykset paisuivat ja haaroittuivat, kuin rikkakasvi suotuisalla maaperällä. Lopulta ne kasvoivat aitoskeptisyydeksi.

Olin (ja olen) kristitty, mutta aitoskeptisyyden kourissa se tarkoitti seuraavaa:

Minun oli hyvin vaikea luottaa siihen, että Jumala on olemassa. Uskoni että kaikki on kuitenkin pahiten päin piti minua mahdollisimman kaukana toivostani. Silti se, että toivoin Jumalan olevan olemassa, pidätti minua ottamasta vastaan toivoni vastakohtaa: ateistin identiteettiä.

Olin reilusti yli vuoden toisaalta täysin kykenemätön uskomaan toivooni, ja samalla kykenemätön luikahtamaan ateismin ovesta sisään. Olin siis yhä kristitty, mutta juuri se sai kristinuskon näyttämään silmissäni vähemmän todennäköiseltä.

     Aitoskeptisyyden filosofinen perusta

Tilanteeseen liittyi erään asian hyvin voimakas tajuaminen. Oma logiikkani sanoi, ettei maailma kaikkine olentoineen olisi voinut syntyä ilman Jumalaa. Silloin kuitenkin minua musersi tieto, etten voi tietää, jos oma logiikkani ei kerta kaikkiaan päde. Jos on olemassa seikkoja, joita en kerta kaikkiaan pysty tajuamaan, en pysty tajuamaan niitä. Jos vaikka kuvittelen koko olemassaoloni, kuvittelen myös todisteet siitä, että olen olemassa.

Olin kahdeksantoistavuotiaana saman filosofisen ongelman keskellä, josta monet kovan luokan ammattifilosofit repivät elantonsa. Olin löytänyt loputtoman perusteluiden ketjun ongelman ja rajallisen tiedon varmuuden mahdottomuuden. Ero minun ja filosofien välillä oli siinä, että he saattoivat kytkeä filosofisen pohdiskelunsa pois päältä ja jatkaa elämäänsä perususkomustensa turvalinnassa.

Kerron ylläolevan siinä toivossa, että jos et ole kärsinyt aitoskeptikkoudesta, voisit tajuta, mikä loukkaus sanan skeptikko nykyinen käyttö minulle on. Toisaalta kerroin sen toivoen, että jos olet kärsinyt, tai kärsit siitä, saisit jonkinlaisen vertaiskokemuksen. Laajempi kehys aitoskeptikkoudelleni oli pakko-oireinen häiriö.

TAPAUS "SKEPTIKKO"

Aioin tässä selittää erään havaintoni, joka on suora seuraus logiikasta. Tämä havainto koskee sitä, millainen maailma olisi, jos ateismi olisi totta. Kutsun kyseistä havaintoa laajennetuksi ateistiseksi oivallukseksi.

Pystyisin puolustamaan havaintoani kenelle tahansa vastaanväittäjälle, mikäli väittelytilanteessa jokaisen osanottajan älylliset kyvyt toimisivat moitteettomasti. Tämä ei kuitenkaan ole juuri koskaan mahdollista puhuttaessa laajennetusta ateistisesta oivalluksesta. Selitän pian miksi.

Kuitenkaan en avaa oivallusta tässä, sillä se tuottaisi osalle mahdollisista aitoskeptisistä lukijoista tarpeetonta stressiä. Jos tutustut blogiini tarkemmin, löydät luultavasti selvityksen asiasta.

    Ikkuna sokeuteen

Kuitenkin laajennettu ateistinen oivallus on tarjonnut minulle loistavan ikkunan erääseen "skeptikoiden" epäitsekriittisyyden muotoon, joka toisaalta löytyy jokaisen uskonnon piiristä.

Olen selittänyt oivalluksen jo usealle ateistille. Kaikki heistä ovat yrittäneet perustella minun olevan väärässä. Heidän perustelunsa eivät ole saavuttaneet edes sitä tasoa, että he etäisesti tuntuisivat ymmärtävän havaintoni. Kuitenkin havaintoni on yksinkertainen ja suoraviivainen.

Mutta eivät skeptisyyttään ja loogisuuttaan korostavat ateistit voi hyväksyä oppinsa loogista johtopäätöstä! Se on liian karmea. Eivät he myöskään yleensä voi hylätä ateismiaan kaikkinensa. Se on heidän toivonsa! Tällaisissa tilanteissa astuu esiin autuas epäjohdonmukaisuus: ihmisen viimeinen keino uskoa mihin hän tahtoo.

MITÄ SITTEN

... on oikeutettu kysymys. Jos skeptikot uskovatkin sokeasti, mihin haluavat, niin mitä väliä sillä on? Jos sana skeptikko onkin hieman tarkoitushakuinen, niin siinäpä yrittävät koreilla lainahöyhenissä, eikö?

Mutta kuvitellaanpa, että kyseessä eivät olisikaan aitoon skeptisyyteen sairastuneet ja ns. skeptikot. Kuvitellaan, että olisi joukko ihmisiä, jotka pitäisivät ylpeytenään ja ilon aiheena sitä, että he muka sairastaisivat spitaalia.

Heidän mielestään eräät oikeat spitaaliset eivät olisi spitaalisia, koska nämä eivät uskoisi heidän tavallaan, että Elvis Presley yhä elää. Heidän spitaalinsa (se että uskoo Elviksen elävän) olisi heidän mielestään merkki todellisesta kypsyydestä. Heidän mukaansa sen uskominen, että Elvis elää olisi yhtä kuin se, että omat ruumiinjäsenet irtoavat. Kuitenkaan ei kukaan luulisi, että näiltä "spitaalisilta" puuttuisi jäseniä: eihän se, että jäsenet tippuvat, tarkoita sitä, ettei ruumis ole täysin eheä, vai mitä?

Kaiken kukkuraksi koko yhteiskunta hyväksyisi heidän järjettömyytensä. Jos oikea spitaalinen, joka ei usko Elviksen elävän, sanoisi julkisesti sairastavansa spitaalia, häntä syytettäisiin harhaanjohtamisesta. Lääkäri, jolta pyydettäisiin apua spitaaliin, sanoisi välittömästi, ettei hoitoa tarvita, koska "on ihan normaalia uskoa, että Elvis elää".

Kuulostiko tuo tilanne järjettömältä? Hyvä. Ehkä käsität nyt, miksi on kohtuutonta, että periaatteessa terveet ihmiset kutsuvat itseään skeptikoiksi.

Kun Jumala suuttuu

Narniassa sanotaan tunnetusti Aslanista (Narnian Kristus-hahmosta), että Hän ei ole turvallinen/kesy.

Kristusta ei voi kesyttää kiltiksi joulupukiksi, eikä liioin verenhimoiseksi metsästyskoiraksi. Messiaasta ei kukaan voinut tehdä itselleen turvallista. Häntä ei voitu muokata hyväksymään aikansa perinnäissäädöksiä, suvaitsemaan avioeroa, kumartamaan paholaista tai omaksumaan niitä monia aatteita, joita liikkui Juudean alueella.

Tämän saivat nähdä rahanvaihtajat temppelissä, kun Jeesus teki itselleen ruoskan heitä vastaan.

Macho, kiltti vai jotain muuta?

Mielestäni monien kristittyjen on kuitenkin vaikea ymmärtää tätä tilannetta. Se yritetään usein selittää vallalla olevien ihanteiden mukaan.

Tällä hetkellä on Toisaalta vallalla macho-ihanne, jossa Jeesus näytti kauppiaille ja rahanvaihtajille taivaan merkit. "Eivätpäs enää niin vaan temppeliin riennäkään kaupustelemaan", voisi joku sanoa kehaistakseen Jeesusta. Mutta ei. Tuolla teolla ei luultavasti ollut juuri mitään vaikutusta temppelin kaupankäyntiin.

Toisaalta taas hempeän lempeä Jeesus-hymypoika-ihanne on myös vallalla. Tästä ihanteesta käsin katsova näkee ehkä "Jeesuksen yhtenä heikoista hetkistään" tai "koko-ihmisen-tunneskaala-Jeesuksen". Todellisuudessa kuitenkin Raamattu itse kertoo, mistä tässä on kyse.

Kiivas Jumala

Uusi testamentti viittaa tässä Vanhan testamentin profetaaliseen valitushuutoon: Kiivaus Sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut! Se paljastaa jotakin Jumalan sydämestä. Se paljastaa Jumalan, joka vihaa kuohuksiin, ja tuskaan - ikään kuin kuluttavan tulen jäytämiseen - asti sitä, kun hänen temppeliänsä tahrataan voiton tavoittelulla.

Haluan tehdä ja joudun tekemään yhden asian selväksi. Jumalan pyhä viha ei ole saman laista, kuin Islamin pyhä sota. Se ei etsi ensisijaisesti vääräuskoisten kuolemaa, vaikka johtaakin lopulta katumattomien tuomitsemiseen. Se ei tarvitse ihmisiä rangaistuksen välikappaleiksi, tai tuomion toteuttajaksi. Se lankeaa kaikkea ihmisen, myös kristityn, jumalattomuutta kohtaan. Siltä vihalta Jeesus tuli pelastamaan meidät.

Kuitenkin se viha on kiivas. Miksikö? Kenties koska sen sytyttänyt rikkomus on julkea. Pyhää ollaan tahrattu. Ei-Jumalasta on tehty Jumala, ja se, millä on Jumalallinen tehtävä, on heitetty sioille. Ihminen on jälleen halventanut ylpeydessään Jumalaa.

Se on rikos joka ei vain ansaitse korkeinta mahdollista tuomiota, vaan myös välttämättä ja välittömästi herättää korkeimman mahdollisen vihan. Kyseessä oli vääryys Jumalan Temppeliä kohtaan, ja me kaikki toivomme jonakin päivänä, ettemme olisi tehneet omia vastaavia tekojamme.

Ihminen × 10 potenssiin 777 ≠ Jumala

Miten siis on? Oliko se miehekäs puolustus? Ei. Se oli jotakin paljon välittömämpää ja luontevampaa, kuin meidän uhoilumme. Oliko se siis vain osa Jeesuksen suurta tunneskaalaa? Ei. Se tuli yhtä lailla Taivaasta, kuin Jeesus itse, eikä siinä ollut kyse tunteilusta vaan Jumalasta keskellä suoraa pyhäinhäväistystä.

En tiedä, kuinka hyvin me pystymme koskaan ymmärtämään Jeesusta Jumala-ihmisenä, mutta on viisaampaa jättää Jeesus analysoimatta, kuin yrittää sovittaa häntä sellaisen ihmisen kenkiin, joka ei ole 100 prosenttien Jumala.

Älkää siis tähänkään analyysiin pelastustanne luottako, vaan perustakaa se Raamatun ymmärrykselle avautuviin lupauksiin.

Jumalan kiivaus yllättävässä paikassa

Hiljattain avasin Raamattuni. Olen taas jäänyt Pyhän Kirjan ihmisen näkökulmasta hitaimmalle alueelle, ja kirjanmerkki ohjasikin minut kuvaukseen liiton majan kalustuksesta.

Sieltä se iski minuun. En ollut aiemminkaan yhtä mieltä Eero Junkkaalan kanssa, kun hän kirjoittaa, että Pentateukki (5 Mooseksen kirjaa) olisi koottu joskus kuningas Daavidin aikaan. En myöskään voinut, enkä voikaan, hyväksyä hänen kannattamaansa nelilähdehypoteesia.

Kuitenkin tuo lause toi eteeni entistä selvempänä murheellisen, jopa loukkaantuneen Jumalan.

"Aseta armoistuin arkun päälle ja pane arkkuun todistus, jonka minä sinulle annan"

Mikä siinä sitten säväytti?

Olin lukenut tuon kohdan aiemminkin. Olin lukenut siitä jopa mainittavan tässä nimenomaisessa yhteydessä. Mutta nyt mieleeni vain tuli uusi ajatus.

Miten Jumalaa mahtaakaan sattua, kun hänen palvelijansa uskoo, ettei Israelilla ollut kirjoitettua historiaa ennen Daavidia. Jumalahan itse kertoo tässä, että Mooseksen piti laittaa liiton arkkiin todistus - kirjoitettu kymmenen käskyn laki - jonka Hän oli antamaisillaan. Jumala ei sallinut lakinsa jäädä suullisen perimätiedon varaan. Kuinka Jumalaa sattuukaan, kun Raamatun opettaja syyttää Häntä sellaisesta. Älkää unohtako, että Junkkaalan tulisi asemassaan ohjata heikkoja kristittyjä uskon tiellä.

Suhtautuminen harhaoppeihin

Pentateukissa on monia suorempiakin todisteita sen varhaisesta kirjoitusajankohdasta, mutta ne kaikki on osoitettu muualla monia kertoja. Lisäksi ne vain sivuavat aihettamme. Nyt on kyse siitä, kuinka huomasin, ettei Jumalan Sanan väärentäminen ole vain väittelykysymys. Minun luojaani, rakastavaa Isääni, Häntä, jota minun tulee rakastaa kaikkein antautuneimmin on satutettu!

Minun tulisi nyt kysyä enemmän, kuin koskaan, "kuinka joku voi tehdä tällaista". Ja kuitenkaan en voi tuomita Junkkaalaa. Ehkä hän ei tiedä, mitä hän tekee. Olkoonkin, että se on silloin osin tahallista tietämättömyyttä. Ehkä minulla itselläni on alueita, joilla teen samalla tavoin.

Mutta kompromissinäkemyksissä (teistinen evoluutio, hengellinen ylösnousemus, Tulkaa Kaikki -liike ym.) ei ole pelkästään kyse kumottavista harhaopeista, vaan siitä, että joku on sorkkinut pyhää Jumalan Sanaa. Kyse on väkivallanteosta eikä meidän tule käsitellä tätä asiaa, kuin kysymystä sourcream & onion -sipsien mausta, vaan ennemminkin, kuin hyvän ystävän kohtaamaa pilkkaa.

Loppujen lopuksi kysymys Jumalan seuraajana elämisestä on myös kysymys Jumalan omasta arvojärjestyksestä. Se kuuluu: sattuuko sinuun, kun Jeesukseen sattuu? Ja sitä kysymystä saamme kaikki itseltämme kysellä.

Teistisen evolutionismin sokea piste

CMI, eli Creation Ministries International, on raamatullisen ("nuoren maan" tai "kalenteripäivä-") kreationismin ja Raamatun arvovallan puolustamiseen keskittynyt järjestö. Aika ajoin se julkaisee verkkosivuillaan (Creation.com) saamaansa palautetta/kritiikkiä vastauksineen.

Erään kerran CMI julkaisi kirjeenvaihdon työntekijöidensä ja erään toisen asteen oppilaitoksessa työskentelevän, Evoluutio Suureen (kuten itse kyseistä voimaa kutsun) uskovan kappalaisen kirjeenvaihdon. Kappalainen osoitti uskomatonta kyvykkyyttä olla ymmärtämättä sitä mitä CMI:n henkilökunta helposti ymmärrettävin ilmaisuin hänelle sanoi. Se ei kylläkään ollut enää mikään suuri yllätys. Olihan Eero Junkkaala osoittanut samaa ymmärtämättömyyden lahjakkuutta kirjassaan Alussa Jumala Loi - kristinusko ja tieteellinen maailmankuva.

Kappalainen esitti selvin sanoin myös omat näkemyksensä. Yksi näistä muodosti ilmeisen ongelmallisen, joskin valitettavan yleisen argumentin, luomiskertomuksen historiallis-kieliopillista tulkintaa vastaan.

GENESIKSEN TARKOITUS

Kappalaiselle Ensimmäisen Mooseksen kirjan eli Genesiksen alkulukujen tarkoitus ei ole kertoa historiasta. Hän sanoo, ettei historia tai tiede voi kertoa

"Jumalasta, joka puhaltaa hengen kaikkeen elämään, eikä rakkaudesta ja pahuudesta [ihmisten sydämissä], eikä siitä miten Jumala huolehtii maailmastaan, eikä oikeudenmukaisuudesta, kunnianhimosta, seksistä ja lukuisista muista viesteistä Genesiksessä."

Hän tunnustaa tietävänsä, että kreationistitiedemiehet kannattavat monia näistä viesteistä, mutta sitten hän korottaa panoksia:

"Koska he väittävät näiden asioiden tapahtuneen historiassa, ja koska monet ihmiset päättelevät ettei 6 päivän luominen ole historiallista eikä tieteellistä, ihmiset päätyvät heittämään vauvan (todelliset syyt 1. Moos. 1-11:den kirjoittamiselle) pois pesuveden (1. Moos. 1-11 historiallisuuden ja tieteellisyyden) mukana."

Kappalaisen mukaan raamatulliset kreationistit vahingoittavat tällä tavalla ihmisten uskoa.

OMAN OKSAN SAHAAJAT

On tietysti selvää, että olen eri mieltä ko. kappalaisen kanssa siitä, onko evoluutio vai 6 päivän luominen epätieteellistä. En usko, että monikaan todella päättelee, ettei 1. Moos. 1-11:ssä olisi järkeä: ihmiset ehdollistetaan olemaan sitä mieltä. Jos et usko, avaa televisio päiväksi ja laske kuinka monta viittausta evoluutioon faktana ehdit kuulla. Mutta oletetaan että Genesiksen alku todella kuulostaisi epätieteelliseltä. Kannattaisiko meidän opettaa, että se on kuvaannollinen satu?

Sanon tämän nyt suoraan. Satuna luomiskertomus voisi kyllä kuvata jumaluutta kauniistikin, mutta sen perusteella ei voisi edes uskoa, että tällainen jumaluus saati sitten Jumala on olemassa. Päin vastoin. Jos meillä on vaikka tarina rakastavasta Jumalasta, joka luo maailman 6 päivässä ilman kuolemaa, ja jos tämä tarina on tunnustetusti vain vertauskuvallinen satu, sen avulla voi muodostaa seuraavanlaisen argumentin:

1. Sadussa kuvataan rakastavaa Jumalaa.
2. Sadussa tämä rakastava Jumala on sellainen, joka luo meidän maailmamme tyhjästä 6 päivässä.
3. Sadun kertoja ei usko kenenkään luoneen maailmaa 6 päivässä.
SIISPÄ Sadun kertojan mukaan sadun kuvaaman kaltaista rakastavaa Jumalaa, joka voi ja haluaa luoda maailman viikossa, ei ole olemassa.

Satu-luomiskertomuksen kertoja voi tietysti uskoa Jumalaan, jopa rakastavaan sellaiseen, mutta ei tarinan itsensä Jumalaan. Satu voi esittää vertauskuvan Jumalasta, mutta vertauskuva itsessään ei kerro, kenen jumala on kyseessä. Jonkun täytyy ensin kertoa kuka tämä Jumala on tosimaailmassa, ennen, kuin voimme edes tietää, mikä osa sadusta on historiaa, mikä kielikuvaa ja mikä pelkkiä keinotekoisia kehyksiä. Teistiset evolutionistit tietysti jättävät tämän kertomisen 1700-1800-lukujen deisteille ja agnostikoille.

EIKÄ SE TÄHÄN PÄÄTY

Nyt on kuitenkin kyse enemmästä, kuin vain luomistapahtumasta. Kyse on myös maailmanlaajuisesta tulvasta, joka kuvataan myös Näissä väitetyissä opettavaisissa saduissa.

Jos tulva on tapahtunut (niin kuin se onkin) se kertoo, että Jumala voi tuomita meidät yksilöinä ja ihmiskuntana toisenkin kerran. Jos tulva on sen sijaan opettavainen tarina, se kuvaa eteemme jumalan, joka puhuu paljon, muttei koskaan oikeastaan tee mitään. Silloinhan se nimenomainen tarina, jonka Herra Jeesus Kristus opettaa varoittavan viimeisestä tuomiosta, onkin hyvä syy sanoa "Herrani tulo viipyy... kuten aina".

SUMMA SUMMARUM

Teistiset evolutionistit eivät halua menettää Raamatun alkulukujen muita viestejä, vaikka he uskovatkin niiden kuvaamien tapahtumien olevan epähistoriallisia, tai jopa älyttömiä. Siksi he yrittävät muuttaa Genesiksen alun symboliseksi opetustarinaksi. He jopa syyttävät raamatullisia kreationisteja näiden muiden opetusten saattamisesta huonoon huutoon.

Heidän syytöksensä kuitenkin kaatuu omiin jalkoihinsa. Jos henkilö ajattelee, kuten minä, että Raamatun alku on tarkoitettu historialliseksi ja on totta historiana, hän voi helposti uskoa myös sen "todellisen sanoman". Teistinen evolutionisti taas ei voi johdonmukaisesti ottaa sekä kuvaannollista Genesis 1-11:tä, että niitä käsitteitä, joita yleisesti pidetään sen viesteinä. Tämä johtuu siitä, että satu voi ainoastaan joko kuvata ei-konkreettisia ilmiöitään ja olentojaan tai osoittaa osan niistä kuuluvan ainoastaan satujen maailmaan. Se ei voi antaa perustetta lujasti uskoa niihin.

Genesis taas väkisinkin joutuu perustelemaan omat viestinsä koska se on ensimmäinen kirja Raamatussa. Sille ei ole laskettu perustaa, jolle rakentaa. Se on itse perusta.

Kappalainen, joka viestitteli CMI:n kanssa oli ainakin viestejä kirjoittaessaan syvästi uskon mies. Hänen uskoonsa kuului pelastava usko Jeesuksen Herruuteen ja sijaisuhriin. Hän kuitenkin uskoi ainakin tuolloin vielä enemmän Evoluutio Suureen.

Sekä keskustelun ensimmäinen osa että sen toinen osa kannattaa lukea. Molemmista käy mielestäni ilmi, ettei kappalainen suostu kertomaan ainuttakaan yksittäistä perustelua uskolleen Evoluutioon. Silti hänen uskonsa tähän on horjumaton. Hän ei myöskään kerro ainuttakaan Raamatusta itsestään kumpuavaa syytä pitää Genesistä kuvainnollisena. Silti hän pitää Genesiksen myyttisyyttä niin selvänä, ettei salli opistoonsa yhtä esitystä vastakkaisesta näkökulmasta.

Voiko tällainen ihminen olla missään vaarallisempi, kuin kirkon pyhittämässä opetusasemassa, ja kuitenkin meidän tulee rukoilla hänen puolestaan. Hän ei tiedä, mitä tekee.

Siunausta toivottaen, toivoa siunaten
Lassi Peltomaa