Todellinen syyllinen

Luin juuri, että monet japanilaiset eivät enää halua pyydellä anteeksi toisen maailmansodan aikaisia rikoksiaan (isiensä ja äitiensä rikoksia, jos ollaan tarkkoja).

On selvää, etten 80-luvun lopulla pieneen Suomeen syntyneenä nuorehkona miehenä ymmärrä kaikkea sitä tuskaa, jota japanilaiset aiheuttivat. En myöskään ymmärrä sitä, millainen taakka japanilaisille on se häpeä, jota he ovat joutuneet kantamaan edellisten sukupolvien rikoksista. Myöskään "atomipommin lasten" kärsimyksiä en ole itse todistanut.

Kuitenkin, että kaikki näkökohdat tulisivat jotenkin käsitellyiksi, haluan huomioida keskustelussa helposti unohtuneen seikan. Kyse on siitä, miten anteeksi pyytäminen vaikuttaa tulevaisuuteen, ja kenen pitäisi "pyytää anteeksi", että voisimme välttää toistamatta veren tahrimaa menneisyyttämme.

Jokainen luultavasti tietää, että saksa on – Führerinsä, ja itsensä puolesta – pyytänyt anteeksi II maailmansotaan liittyviä rikoksiaan. Neuvostoliitto on kaatunut, ja monet sen teot on tuomittu lähes koko maailmassa. Japani on pyydellyt anteeksi tähän asti, vaikka nyt onkin siirtymässä siihen suuntaan, ettei enää tarvitse uusia vanhaa, hyvää anteeksipyyntöä. On tietysti ryhmittymiä, jotka edelleen kannattavat Hitlerin ja muiden tekoja, eivätkä ole pyytäneet anteeksi, mutta nämä ryhmittymät ovat toistaiseksi marginaalissa.

Voisiko oikea syyllinen astua esiin?

Mutta ei riitä, että riitelevät osapuolet pyytelevät toisiltaan anteeksi. Jotta voisimme välttää menneisyyden virheet, todellisen syyllisen on astuttava esiin, tunnustettava ja saatava oikea tuomio – joko armahdus tai rangaistus. Tätä ei kuitenkaan ole tapahtunut.

Harva tietää, että Hitler itse oli erittäin moraalinen ihminen. Hänen ongelmansa ei ollut se, että hän oli ruma paholainen, joka punoi juoniaan asettaakseen koko maailman rautaiseen kuristusotteeseensa. Hänen ongelmansa oli se, että yrittäessään palvella hyvää, hän palveli todellisuudessa sitä rumaa paholaista, joksi hänet usein nähdään. (Tosin se paholainen ei ollut liian ruma esiintyäkseen maailman ylevimpänä ja kauneimpana.)

Hitler ei (tietoisesti ainakaan) palvonut saatanaa.

Hitler ei palvonut Jumalaa, sikäli kuin me tuon sanan ymmärrämme.

Hitler palvoi juuri sitä samaa, mitä Stalinkin. Miehillä oli vain eriävät näkemykset siitä, miten tätä Yhtä tulisi palvoa.

He palvoivat kehitystä, vahvimman eloonjäämistä, evoluutiota, sosiaalidarvinistista yhteiskuntaa, kelpoisinta yksilöä ja sitä parempaa ihmistä, jonka he uskoivat ilmaantuvan näistä lähtökohdista käsin. Sanalla sanoen, he palvoivat sitä samaa evoluutiouskoa, jota meille pakkosyötetään Suomen mediassa, tiedekeskuksissa, teattereissa ja koulutusjärjestelmässä – jopa kirkossa ja osittain myös sen herätysliikkeissä. Ei siis ole mikään ihme, että todellinen syyllinen ei ole pyytänyt anteeksi, eikä sitä ole asetettu tuomiolle. Syyllinen toiseen maailmansotaan on postmodernin kulttuurimme kulmakivi!

Voisiko se oikea syyllinen astua esiin?

Jos haluamme totuudenmukaisesti ratkaista, ketä tulisi syyttää toisesta maailmansodasta, meidän on kysyttävä, mikä on totuus. Ei riitä, että me toteamme, mitä kaikkia kauhuja aiheutettiin, ja kuka tuhosi eniten viattomia ihmishenkiä. Meidän on esitettävä kysymys, "oliko se oikein?" Tähän kysymykseen me emme voi vastata kevyin sydämin.

Tuntuu väkisinkin selvältä, että tuhansien siviilien väkivaltainen murhaaminen ei ole oikein, vaan väärin. On kuitenkin olemassa se mahdollisuus, että meidän näkemyksemme, että jokin ylipäätään on väärin on itsessään epätosi. Jos evoluutio-oppi (näkemys kaiken elollisen asteittaisesta kehittymisestä yhdestä tai muutamasta yksinkertaisesta kantamuodosta nykyiseen lajien kirjoon) on totta, niin se on hyvin mahdollista. Jos koko evoluutio-oppi, mukaanluettuna esimerkiksi kemiallinen ja kosmologinen evoluutio, on totta, emme voi välttää sitä johtopäätöstä.

Näin ollen, jos Hitler oli oikeassa siinä, että hän uskoi Darwinin (ja Haeckelin) ratkaisseen elämän synnyn mysteerin, hänen hirmutekonsa olivat oikeutettuja. Samoin oli kuitenkin hänen tuhonsa ja hänen miestensä kärsimät rangaistukset. Evolutionismi johtaa ateismiin ja ateismi nihilismiin. Nihilismi ei jätä meille mitään perusteita syyttää ketään mistään, eikä siis voida puhua syyllisestä tai syyttömästä.

Kuitenkin on monia hyviä syitä uskoa, että Hitler oli väärässä (kuin myös Darwin). Näihin kuuluvat geneettisten muutosten todellinen suunta, RATE (Radioisotopes and the Age of The Earth) -projektin tulokset, Dinosaurusten pehmytkudoksista löytyneet jäljet hemoglobiinista ja DNA:sta ja ympäri maailmaa esiintyvät tulvalegendat, mutta nämä syyt eivät rajoitu tähän. Kuitenkin koulumme ja valtamediamme typerästi sekä syyttävät natseja ja natsien liittolaisia näiden teoista, että opettavat koko evoluutiotarinaa kiistattomana totuutena.

Ironista on se, että jos evoluutio-oppi on oikeassa, ei ole lainkaan väärin opettaa "valheellista" tarinaa yliluonnollisesta luomisesta Ca 6 000 vuotta sitten. Sen sijaan, jos evoluutio-oppi on väärässä mainitun "tarinan" opettamatta jättäminen on ehdottoman väärin ja neodarvinismin opettaminen mahdollisesti totena on hieman kyseenalaista riippuen opettajan oman ymmärryksen määrästä.

Voiko syyllinen siis astua esiin? Ei. Ihmiskunta syyttää historian tragedioista mitä tai ketä tahansa – vaikka itseään –, mutta hän ei ikinä syytä ainoata pakotietään Jumalan läheisyydestä. Ja KYLLÄ. Ihminen ei ehkä syytä rakasta evoluutiouskoaan sen rikoksista, mutta Jumala syyttää, ja kun Jumala ottaa asian käsittelyyn, ei monen kristitynkään evolutionistin ole enää niin helppo hymyillä, vaikka he pääsevätkin Taivaaseen.

Ateistin hääpainajainen

Sukupuolineutraalia, ja tasa-arvoiseksi kutsuttua uutta avioliittolakia vastustamaan on noussut Aito avioliitto -yhdistys. Yhdistyksen perustelut avioliiton pitämiselle yhden miehen ja yhden naisen välisenä ovat vahvat, mutta erääseen tämän yhdistyksen verkkosivuilta löytyvään toteamukseen esittäisin toisen näkökulman.

Onko avioliitto uskonnollinen?

Pasi Turusen blogikirjoitus, johon Aito avioliitto ry.n sivuilla on linkki sanoo, että avioliiton rajaaminen miehen ja naisen väliseksi ei ole uskonnollinen näkemys. Mielestäni asian voi ilmaista näinkin, ja tässä on tietty totuuden siemen. Kuitenkin asian miettimisen voi aloittaa toisenlaisista lähtökohdista käsin. Tällä tavalla tulee myös uusia näkökulmia käsiteltävään aiheeseen.

Avioliitto nimittäin on uskonnollinen instituutio siinä rajatussa mielessä, että se on täysin yhteensopimaton tietyn uskontojen ryhmän kanssa. Kaikki ateistiset opit nimittäin ovat täysin kykenemättömiä käsittelemään avioliiton käsitettä. Avioliiton olemassa olo käsitteenä on siis rajattu teististen ja osittain jopa nimen omaan monoteististen maailmankuvien sisään.

Design

Näkemykseni, että ateismi on avioliiton pois sulkeva uskonto, perustuu siihen, mihin avioliitto perustuu. Avioliitto nimittäin perustuu häpeilemättömästi ja kaikki muut näkökannat poissulkevasti Design-perspektiiviin. Avioliiton ainoa mahdollinen peruste on nimen omaan miehen ja naisen rakennesuunnitelmassa – sellaisissa suunnitteluelementeissä, kuin kohtu, siittiöt ja munasolu – sekä lapsissa, joiden syntymistä varten kyseiset suunnitteluelementit on luotu.

Tämä rakennesuunnitelma taas ei liity ateistisesta lähtökohdasta mitenkään yhtään mihinkään. Ateistisesta lähtökohdasta kaikki määritelmät – ennenkaikkea henkiset ja hengelliset, mutta myös luontoon liittyvät – ovat satunnaisia ja keinotekoisia, sillä kaikki, mitä on, on aineen sattumanvarainen vuorovaikutus. Tämä pätee varsinkin suunnitteluun luonnossa. Suunnitteluun, jota ateistit niin kärkkäästi ovat leimaamassa "huonoksi" ja "näennäisesti". Maailmassa, jolla ei ole suunnittelijaa, puhe jonkin tarkoituksesta on turhaa.

Evoluutio Suuri on ateistin maailmassa sattumanvaraista tapahtumaketjua, joka on satunnaisesti vaikuttanut materian eroihin. Jos suunnittelu luonnossa kerran on näennäistä (kuten se ateismin mukaan on) kaikki millä näyttää olevan määrätty tarkoitus tai merkitys on vain "sokeaa, säälimätöntä välinpitämättömyyttä".

Laajennettu ateistinen oivallus

Tällainen näkemys poistaa sukupuolista merkityksen suvunjatkamisessa. Se poistaa kuitenkin myös rakkauden, lemmen, lasten, aikuisten ja ihmisyyden merkityksen. Tällaisessa maailmassa ei ole mitään väliä sillä, jos joku mies lupaa olla uskollinen vaimolleen ja rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä.

Jos tuo mies sitten kävelee suorinta tietä ilotaloon, ei oikeastaan tapahdu mitään. Hän tekee jotakin satunnaista, jolla on vain kuvitteellinen merkitys, jos sitäkään. Ei ole mitään todellista, mikä määrittelisi hänen harrastamassa avioliiton ulkopuolisen seksin edes seksiksi, sillä koko akti olisi yhtä satunnainen, kuin kaikki muukin maailmassa.

Entä rakkaus?

Rakkaus on monen mielestä avioliiton ydin. Siksi – he sanovat – meidän on siunattava kaikenlainen Aikuinen, tasapuolinen jne. rakkaus.

Mutta design-perspektiivistä on heteroseksuaalisen lemmen, ja homoseksuaalisen lemmen välillä ratkaiseva ero. Toiseen ei kuulu ainuttakaan suunnitteluelementtiä ja toiseen kuuluu juuri se suunnittelu, joka on avioliitossa merkityksellistä.

Ei-design-näkökulmasta (esim. ateismi) taas tunteet ja tahtotila, ollen pelkkää kemiaa, eivät laadullisesti eroa toisistaan millään tavalla. Tästä näkökulmasta katsottuna on aivan sama, mitä puolisot tuntevat, tahtovat tai lupaavat tuntea. Koko touhulla ei ole mitään merkitystä, kuten ei millään muullakaan ateismin maailmassa.

Sillä ei ole mitään merkitystä. Se on ateismin ongelma.

Jäävi päällepäsmäri

Ateistit saavat minun puolestani lainata kristinuskosta vaikka kuinka paljon tapoja ja periaatteita. Jos he eivät lainaisi, he äänestäisivät massamurhan laillistamisen puolesta. He kaataisivat itse asiassa koko perustuslain merkityksettömänä hidasteena. Kuitenkaan lainattua tavaraa ei pitäisi kohdella miten sattuu: se on toisen omaa.

Konkreettisemmin ottaen ateistilla ei pitäisi olla mitään sanomista avioliittokysymyksessä. Hän ei maailmankuvastansa käsin tunne sitä. Se ei kuulu hänen kosmokseensa. Ateisti avioliiton määrittelijänä on yhtä luonteva asia, kuin muslimi pappina, tai uudisasukas alkuperäisasukkaiden heimorajojen päättäjänä.

On loukkaus monoteistisia uskontoja kohtaan, että ateistit ylipäätään pyrkivät kertomaan keille avioliiton tulisi kuulua. Tiedän että ateistit, kuten koko muukin yhteiskunta, ovat aina hyötyneet avioliitto-instituutiosta, mutta jos toisen luomaa taideteosta alkaa sorkkia, voi pian huomata vain pilanneensa sen. Lasku tulee perästä.

Paholaisen kirjeopiston jäljillä: Kiistakysymykset

Tämä palsta on satiiria, ja perustuu idealtaan, sekä joidenkin henkilöhahmojen nimien suhteen C. S. Lewisin kirjaan Paholaisen kirjeopisto. Ajatuksena on kertoa siitä, miten paholainen toimii ikään kuin pirujen omasta näkökulmasta. Palsta on lähtöisin Nuotta-lehteen otetusta ideasta, josta jouduttiin luopumaan.

Tällä kertaa Pora huomauttaa opillisten kiistojen “vaaroista” ja “hyödyistä” sielunvihollisen näkökulmasta. Samalla nousee esille asioita, jotka on tärkeä muistaa, kun puolustamme uskoa Jeesukseen ja hänen työhönsä ristillä.

Rakas Mali

Niin paljon, kuin rakastankin nähdä Vihollisen todellisten seuraajien kinastelevan keskenään oppinsa yksityiskohdista, ja niin paljon, kuin haluankin kannustaa sinua lisäämään varsinkin tällaista kinaa, minun on tehtävä sinulle selväksi muutama lainalaisuus.

Kiista on ihana asia Vihollisen väen välillä paitsi, jos se johtaa ratkaisuun ja ehyempään Raamatun tuntemiseen. Meitä eivät monetkaan asiat ole kiusanneet yhtä paljon, kuin merkittävät uskontunnustukset ja -puhdistukset. Siksi emme voi suhtautua sen porukan kiistelyyn, kuin jumalankuviin, joilla on aina sama vaikutus ihmisiin.

Kun kiista pysyy visusti tunteellisella tasolla, olemme helpon voiton äärellä. Missään asiassa emme ole niin taidokkaita, kuin mielikuvavaikuttamisessa. Mielikuvavaikuttamisen edellytys taas ovat suuret tunteet ja tyhjät sanat. Kun Matista tuntuu tältä, ja Mikosta tuntuu siltä, muuttuu mikko helposti ymmärtämättömäksi kiihkoilijaksi ja Matti Raamattua vihaavaksi pilkkaajaksi. Siis toistensa silmissä. Mehän pidämme heitä kumpaakin joka tapauksessa kumpanakin: sekä kiihkoilijana, että Raamatunvihaajana. Ja mehän nautimme siitä.

Kun kiista pysyy selvänä taisteluna suuren enemmistön ja pienen vähemmistön välillä, sinun pitää pitää vain huoli, että enemmistö ensinnäkin väheksyy vähemmistöä ja toiseksikin on väärässä. Enemmistö on yleensä luonnostaan väärässä, mutta herätys voi murtaa tämän autuaan normaalitilan, ja tuhota tasapainon. Enemmistö myös yleensä väheksyy vähemmistöä, mutta kristityillä on ajoittain kyky arvostaa myös mielipidevähemmistöön jääneitä veljiään. Tässä siis on mahdollista, että Vihollisemme käyttää jompaa kumpaa kahdesta erityisen väkevästä aseestaan, mutta tämä yleensä tapahtuu vain, jos seurakunta pysyy rukouksessa ja sanan ääressä. Siksi huolemme on nykyajan kiireisessä maailmanmenossa pieni.

Jos ne, jotka kulloinkin pitävät Vihollisen lippua enimmin yllä, saavat reilua kuuluvuutta, älä panikoi. Tilanne on tällöin paha, sillä Vihollinen on erittäin taitava argumentoinnissa (kuten saimme harmiksemme nähdä hänen vieraillessaan maan päällä). Kuitenkin ihmisen epä-älyllisyys ja tunteellisuus loikkaa tässä(kin) puolustajaksemme. Auta Vihollisen soturia hieman sanavalinnoissa ja äänenpainoissa, niin kukaan ei kuule hänen argumenttejaan. Vielä kun hankit jostain näkyville tunteisiin vetoavan vastaväitteen, olet jo voittanut.

Lopussa vielä sanalista tukemaan sinua ristiriitatilanteissa: tuomitseva, vanhanaikainen, jyrkkä, esitieteellinen, epärehellinen, ankea, propaganda, aivopesu, fundamentalisti, ääri-näkemys, ahdas, uskomushoito, puoskari ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, tunkkainen. Tällä luulisi sinun pitävän hallussasi enemmistön sydämiä, mutta keksi ihmeessä lisää.

Sinuakin suvaiten
Hellä setäsi Pora

Paholaisen kirjeopiston jäljillä: Kehällistä ja kehällistä

Tämä palsta on satiiria, ja perustuu idealtaan, sekä joidenkin henkilöhahmojen nimien suhteen C. S. Lewisin kirjaan Paholaisen kirjeopisto. Ajatuksena on kertoa siitä, miten paholainen toimii ikään kuin pirujen omasta näkökulmasta. Palsta on lähtöisin Nuotta-lehteen otetusta ideasta, josta jouduttiin luopumaan.

Tällä kertaa Pora liikkuu sen ympärillä, mikä näyttää merkityksettömältä, eli kehälliseltä. Kaikki ei ole sitä, miltä se ensi silmäykseltä näyttää...

Rakas Mali

Kirjoitan tällä kertaa kristinuskon kehällisten ja kehällisten opinkappaleiden välisistä eroista. On kohtalaisesta onnistumisestasi huolimatta ehdottoman tärkeää painottaa tätä asiaa, sillä se auttaa ihmisiä Alhaisen Isämme hellään syleilyyn hyvin tehokkaasti, kun sen osaa oikein.

Kristinuskossa on siis kehällisiä ja kehällisiä asioita. Jotkin asiat ovat merkityksettömiä opin kannalta. Niiden kohdalla potilaan suosittavat* näkemykset eivät hyödytä meitä laisinkaan. Eräät asiat taas eivät ole täsmälleen pelastuskysymyksiä, mutta ovat tarpeeksi sorkittuina arvokkaita työkaluja Vihollisemme sotureiden voittamisessa.

Jotkin sinänsä kehälliset säröt opissa vaikuttavat suoraan joko sen halvatun ristin merkitykseen tai todellisuutteen tai kristinuskon nettouskottavuuteen. Usein tietysti molempiin.

Otan esimerkin. Kristittyjen uskontunnustuksissa ei mainita kahta sokeaa Jerikon tiellä. Onko mitään väliä, uskooko potilas sokeita olleen kaksi vai kolme? Ei. Entä sillä, uskooko potilas näiden miesten olleen oikeasti sokeita ja oikeasti parantuneen? Kutkuttavan paljon. Jos se, että Jeesus paransi jonkun tietyn sairaan evankeliumien** mukaan on jonkun mielestä satua, ovi on auki sille, että mikä tahansa kohta Raamatusta voi olla yhtä satua, kuin tämäkin. Jopa se, että Jeesus ylipäätään kuoli hänen puolestaan.

Joihinkin “kehällisiin” kohtiin perustuu koko evankeliumi**. Jos Aatamin lankeemus ei olisi tuonut ihmisten maailmaan kuolemaa, ei Jeesuksen kuolema voisi millään tuoda ihmisille ikuista elämää. Jos mooseksen vaskikäärme ei olisi pelastanut israelilaisia kuolemalta, niin mitä tekee Jeesus, joka vertasi itseään tähän käärmeeseen? Koska Raamattu alusta asti puhuu Jeesuksesta (asia jossa tiedusteluosastomme oli valitettavasti hieman jäljessä), hyödymme melkein minkä tahansa sen selkeän jakeen sumentamisesta potilaittemme mielessä.

Nautin suunnattomasti, kun Vihollisemme lapset puhuvat kehällisistä ja pseudokehällisistä asioista yhtenä kimppuna, joko niin, että ne kaikki ovat ehdottoman tärkeitä, tai niin ettei mikään muu, kuin juuri uskontunnustuksessa lausutut lauseet merkitse yhtään mitään. Muista siis, että meidän ei tarvitse tehdä työtä suurien linjavetojen parissa, kun tökkäämme muutamaa näennäisen kehällistä asiaa, loppu hoituu itsestään.

Ilman taka-ajatuksia
Hellä setäsi Pora

* ts. raamatunvastaiset
** Pora ei käytä varsinaisesti sanaa evankeliumi eli hyvä sanoma. Piruille evankeliumissa ei ole mitään hyvää.