Sitä ei aina osaa itse sanoa kaikkea parhaiten. Itse ei aina tiedä mikä vaikuttaa mihin millä tavalla. Olen pitempään sanonut muilla tahoilla sitä, että kun hyväksymme abortin, ei ole kaukana pienten lasten tappaminen; kun hyväksymme pienten lasten tappamisen, ei ole kaukana vammaisten tappaminen* ja kun hyväksymme vammaisten tappamisen... Niin. Kuka meistä nyt lopulta määrittelee, mitä vammaisuus on: sehän voi olla vaikka määritelmä tietylle mielipiteelle, ta uskolle.
Mistä se johtuu? No, vielä viimepäiviin saakka ajatukseni oli yksinkertaisesti, että kun poistamme moraalilta tukevan pinnan, se luisuu. Kun sanomme, ettemme tapa ihmisiä, koska he voivat tuntea sen, tai koska se on lajimme evoluutiolle pahasta, tai koska menetämme tulevaisuuden mahdollisuuden niin emme lopulta perustele tappamatta jättämistä mitenkään.
Jos tunteet ovat vain sähkökemiallisia reaktioita (väite jota pidän emävalheena), niin mikä erottaa ne laadullisesti esimerkiksi sähkölampun palamisesta? Jos joku on evoluutiolle pahaksi, niin miksi meidän pitää evoluutiosta välittää? Jos menetämme tulevaisuuden mahdollisuuden, niin ketkä oikein menettävät tulevaisuuden mahdollisuuden.
Olen ajatellut, että ateismin, jota käytetään oikeuttamaan sekä abortit että eutanasia, mukaan ei ole itseoikeutettua elämää. Ateistit yrittävät aina määritellä elämän. Ateismin viitekehyksessä se vain on sama, kuin yrittäisit määritellä vaaleanpunaisen elefantin, jolla on Tarja Turusen lauluääni. Toisin sanoen se ei ole asian (elämän) itsensä määrittelyä, vaan illuusion määrittelyä (mikä saa meidät kutsumaan itseämme eläviksi).
Jos tarkoituksemme on arvostaa elämää, ja siten pidättäytyä järjestelmälliseltä ihmisryhmien tappamiselta, meidän täytyy käyttää elämästä niitä kahta rumaa sanaa: elämä (itsenäisenä terminä, jota ei voi hajoittaa pienempiin osiin), ja pyhä. Nämä sanat eivät ajatusteni mukaan voineet mahtua johdonmukaisen ateistin päähän. Olen yhä samaa mieltä, mutta en silloin voinut ymmärtää ongelman koko laajuutta.
Olen nimittäin saanut huomata, että tuolla jossain oppineiston ihmeellisessä maailmassa on oikeasti minua viisaampia ihmisiä. J. Budziszewskin kirjoittama, ja Tapio Puolimatkan suomentama Tätä emme voi olla tietämättä -kirja on todellinen aarre. Kun haluamme miettiä eettisen ymmärryksemme rappeutumista siis.
Jos ymmärsin lukemani oikein, niin kuvio menee näin:
a) Me emme voi olla tietämättä, että elämä on pyhä.
b) Monet meistä kuitenkin yrittävät uskotella itselleen, ettei elämä ole pyhä.
c) Tätä varten heidän täytyy vääristää tietomme moraalista.
d) Tämä onnistuu ottamalla yhden osan moraalista tietoutta, ja vinouttamalla sen merkityksen siten, että se näyttäisi sulkevan toisen osan moraalista tietoa pois.
(Esim. Emme saa riistää viatonta ihmiselämää, mutta meidän täytyy edistää toistemme hyvää ja taistella tarpeetonta kärsimystä vastaan. "Naiselle on hyvä, ettei hän vielä joudu äidiksi"[edellä mainittu siis ei pidä paikkaansa] "Lapsi joutuisi kärsimään kohtuuttomasti jos hän syntyisi"[edellä mainittu on siis täysi mahdottomuus] "niinpä meidän on otettava pois lapsi, jotta kaikki kävisi hyvin"[Edellämainitun kutsuminen hevosen ulosteeksi häpäisisi hevosen ulosteen, ja nostaisi mellakan pillerinpyörittäjien piirissä])
e) Jos nämä perustelut osoittaa vääräksi, niin tahtomattaan hämmentynyt ihminen myöntää olevansa väärässä, ainakin kyseisen perustelun suhteen.
f) Harvat kuitenkin ovat vain hämmentyneitä. Useat pettävät itseään tarkoituksella. Itsepetoksessa elävä vain keksii toisen syyn näkemykselleen.
(Esim. Emme saa riistää viatonta ihmiselämää, mutta emme saa edesauttaa vääryyttä. "Sikiö ei ole viaton, vaan se on väkivaltainen tunkeutuja äitinsä kohdussa"[ Ei-toivotuissa raskauksissa on kaksi väkivaltaista tunkeutujaa. Toinen tunkeutuja on sukukypsä mies, toinen suorittaa abortin])
Sama kuvio toistuu seksuaalisen puhtauden periaatetta, ja elämän pyhyyttä yleensä kohtaan.
Miksi se sitten pahenee? Kokemus osoittaa, että me "emme pysty pitämään tiettyä pahuuden tasoa"**. Bubziszewskilla on näkemys siitä, miksi. Yksi syy on siinä, mitä hän kutsuu Viideksi raivottareksi. Kun rikomme "luonnollista moraalilakia" vastaan, saamme niskaamme Raivottaret (Katumus, Tunnustus, Hyvitys, Sovitus, Oikeuttaminen). Jokainen niistä vaatii korvauksen, mutta kun me maksamme korvauksen "väärässä valuutassa", joudumme syöksykierteeseen.
Jos esimerkiksi katumukseen vastaa yrittämällä olla ajattelematta sitä, siitä seuraa juopottelua, teon toistamista, ja/tai muita ongelmia, joilla on taipumus kasautua. Raivottarien tarkoituksen Budziszewski uskoo piilevän luonnollisen lain rikkojan vieminen pohjalle asti. Kun olemme pohjalla, meidän on löydettävä kestävä ratkaisu pikimiten. Tämän ratkaisun tarjoaa Jeesuksen ristintyö.
Jos rupeaisin selittämään kaikkea, mitä Tätä emme voi olla tietämättä kertoo moraalin rappeutumisesta, niin se miten heikosti osaan tehdä oikeutta tuolle kirjalle pääsisi aivan valloilleen. Suosittelen teosta lämpimästi.
Mutta mitä tapahtuu, kun koko kulttuuri on pohjalla; kun koko yhteiskunta on menettänyt järkikultansa? Se uhkaa tapahtua. Kun abortista tuli hyväksyttävää, Raamattuun uskovat kristityt uhkasivat, että kohta eutanasiasta tulee hyväksyttävää. Tämä on käynyt toteen jo useissa maissa, ja ilmeisesti käymässä toteen myös Suomessa. Kun avioerosta tuli hyväksyttävää Raamattuun uskovat kristityt uhkasivat, että kohta aletaan siunata homoliittoja, ja miten kävi? Nyt minä sanon, että kohta vammaisten tappaminen ja eläinten kanssa avioituminen ovat ajankohtaisia, enkä ole epäilyksineni ainoa.
Miten meidän käy, jos emme tänään järkiinny?
Viitteet:
*suurinpiirtein tällä tavoin Natsit siirtyivät kohti kelvottomien rotujen (esim. juutalaiset ja romanit) tappamista.
**Viittaus Budziszewskin tekemään lainaukseen suomennetun teoksen sivulla 223. Alkuperäinen teksti on G. K. Chestertonin tarinasta "The Flying Stars".
