Homousaate ja lapset - huono yhtälö

Viime aikoina maailma ja Suomi ovat nähneet, kuinka heppoisin perustein (tai paremminkin perusteltujen tosiasioiden vastaisesti) niinsanotun sateenkaariliikkeen lakiehdotukset ovat päässeet läpi. Surullisinta näissä lakimuutoksissa ovat olleet lapsivaikutusarviot, tai niiden puuttuminen.

Niin sanottu "äitiyslaki" oli käsittelyssä, kun aloitin tämän kirjoituksen muotoilemisen. Nyt se on käsittääkseni jo hyväksytty. Äitiyslain ohessa oli "lapsivaikutusarvioksi" kutsuttu epärealistinen selostus lain vastoin logiikkaa toivotuista hyvistä puolista. Jotkut äitiyslain kannattajat kykenevät kyllä uskomaan tämän myyntipuheen lapsivaikutusarvioksi, mutta en usko, että lakiehdotuksen tekijät olivat täysin rehellisiä nimittäessään sitä sellaiseksi.

Lapsivaikutukset hakusessa

Se ei tarkoita, että he olisivat yhtään sen pahempia ihmisiä, kuin muutkaan. Me ihmiset vain kykenemme melkein mihin vain tuon ihmisen taidoista lajityypillisimmän – itsepetoksen – avulla. (Ei. Kukaan ei siltikään voi pelastaa itseään kadotustuomiolta itsepetoksella, eikä kukaan voi huijata Jumalaa.)

Tämä äitiyslain surkea lapsivaikutusmyyntipuhe lienee syntynyt yrityksenä ehkäistä sitä "valitettavaa sotkua", mitä olisi voinut syntyä sukupuolineutraalin avioliittolain vuoksi. Siis olisi voinut syntyä, jos tässä maassa ja EU:ssa enää välitettäisiin edes kansainvälisten yhteisöjemme omista lasten oikeuksien julistuksista. Sukupuolineutraalin avioliittolain vaarallisimmaksi karikoksi kun osoittautui aikanaan se, ettei tuon lain osalta koskaan (siis koskaan) tehty lapsivaikutusarviota. Sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajat vaativat lapsivaikutusarvion tekemistä kautta linjan, mutta jostain syystä sen teettäminen ei tullut kyseeseen. Mutta miksi ei?

Siinä vasta kysymys!

Joku meikäläinen voisi ehkä arvailla, että lapsivaikutusarvio nähtiin uhkana: mitä ongelmia siinä mahtaisikaam paljastua. Ehkä lakiehdotuksen valmistelijoilla oli jotakin salattavaa. No heillä totisesti oli ja on jotakin salattavaa, mutta eivät he mitään tahtoneet peitellä laistamalla lapsivaikutusarviosta. Eivätkä he välttämättä ole itse löytäneet omaa salaisuuttaan. Tai niin ainakin uskon. On nimittäin mahdoton ymmärtää tilannetta järjellä.

Kuvittele, että olisit ostamassa autoa tunnetulta huijarilta. Tetäisit, että tuo huijari voisi milloin tahansa pyytää jotakuta kavereistaan "katsastamaan" auton ja päästämään romuttamokuntoisenkin menopelin läpi puhtain paperein. Tietäisit, ettei se olisi hänelle edes mikään vaiva, ja että jokainen järkevä huijari tarttuisi tilaisuuteen. Mutta kuinka ollakaan, huijari, joka tuntee kyllä autot, käyttäytyisi, kuin ei olisi koskaan kuullutkaan sellaisesta hullutuksesta, kuin auton katsastuttaminen, eikä suostuisi edes harkitsemaan mokomaa! Ei mahtuisi järkeen, eihän.

Samanlainen tilanne on meilläkin käsissämme. He olisivat voineet jo silloin teettää jollakin homousliikkeen "asiantuntijalla" "lapsivaikutusarvion", ja olisivat saaneet myös paljon vakuuttavamman, kuin se, minkä väsäsivät myöhemmin "äitiyslakiin".

Selitys karkuteillä

Mikä saa ihmisen laistamaan jostakin asiasta tyystin silloin, kun hän voisi vaivatta olla tekevinään sen? En oikeastaan keksi mitään muuta syytä, kuin halveksunnan. Mikään muu tahtotila ei saa ihmistä kohtelemaan toistaan ilman edes näennäistä hyväksyntää.

Mutta tämä on raskas syytös. Jos syytän Homousliikkeen kannattajia lasten halveksunnasta täällä maan päällä, niin mistä Jumala syyttää minua viimeisellä tuomiolla. Tämän seikan unohdan itse liian usein.

Mutta kyllähän minä tiedän, että monet oman sukupuolensa edustajiin kiintyneet – jopa sellaiset, jotka ehkä haluaisivat, että kutsuisin heitä homoiksi – pitävät lapsista, jopa suuresti välittävät heistä. Mikä sitten saa henkilön, joka välittää toisesta, käyttäytymään, kuin halveksisi toista, tai toisinpäin. Vastaus löytyy yllättävästä suunnasta.

Syitä halveksuntaan riittää

Vaikka halveksunta ei suinkaan ole ilmiselvää "homo" identiteetin ostaneiden ja lasten välillä, se on ilmiselvää Lesbo-Homo-Bi-Trans- eli LHBT-aatteen ja lasten välillä. Nämä aikuiset eivät tietenkään hyökkää lasten kimppuun fyysisesti tai sanallisesti, eivätkä lapset hyökkää näiden ihmisten tai heidän aatteensa kimppuun. Lasten olemassaolo ja perusluonto kuitenkin hyökkää.

Lapsissa on nimittäin ainakin neljä sisäsyntyistä asiaa, jotka saavat LHBT-aatteen itsessään voimaan pahoin.

Lapsen synty

Lapsi syntyy aina samalla tavalla. Munasolu (joka on naisen rakennesuunnitelman luovuttamaton ominaisuus) hedelmöittyy (miehestä peräisin olevan) siittiösolun toiminnan kautta. Paitsi, että tämä on ainoa yleisinhimillisesti ja julkisesti tunnustettu tekijä, jonka avulla voi perustella kahden ihmisen välistä liittoa, se on asia, joka sitoo kahden ihmisen välisen liiton sukupuolen realiteetteihin – mieheen ja naiseen.

Hedelmöittynyt munasolu kehittyy kohdussa, kunnes on valmis syntymään. Ne rakennesuunnitelmat jotka mahdollistavat tämän, ovat paljon ihmeellisempiä, kuin rakastumisen tai hullaantumisen tunteet itsessään. Ne ovat niin häkellyttävän tarkkoja palautumattoman monimutkaisia, niin selvästi suunniteltuja elementtejä, että joka ei niitä ihmettele, ei joko tiedä tai ymmärrä mistään niihin liittyvästä mitään! Samalla ne kuitenkin huutavat: Alkuperämme on miehessä ja naisessa! Miehen ja naisen liitto on ainoa liitto perheelle!

Tämä on siis lasten synty. Syntymä on jokaiselle meistä ehdottoman keskeinen asia. Se määrittelee, keitä me olemme ja mikä on paikkamme maailmassa. Se jopa loppukädessä määrittelee, mitä tapahtuu, kun me kuolemme. Syntymä on niin keskeinen osa lapsia, että sitä ei voi jättää huomiotta, kun lapsista puhutaan.

Ja sadat lapsisukupolvet ovat kautta historian syntyneet saman kahden sukupuolen "miehen ja naisen" vaikutuksesta. Toisin sanoen jos miehuus ja naiseus olisi vain pään sisäinen miten tahansa määriteltävä asia tai ylipäätään toissijainen asia lapsia ei pitäisi olla olemassakaan. Tämä on katkera piikki LHBT-aatteen lihassa.

Lapsen kasvu

Me emme olisi oikeastaan tarvinneet kanadalaisia jättitutkimuksia (ks. aito avioliitto.fi) tietääksemme, että lapsi tarvitsee isän ja äidin välisen liiton varaan rakentuvan eheän perheen mahdollisimman terveen kehityksen takaamiseksi. Logiikka sanelee sen.

Lapsen on tiedettävä miksi on olemassa tyttöjä ja poikia, eikä tätä tietoa voi antaa ainoastaan tiedolla siitä, mistä lapset tulevat. Tyttö hahmottaa itsensä väkisinkin suhteessa äitiin ja "toisiin tyttöihin" (hänhän on objektiivisesti tarkasteltuna tyttö!) mutta myös suhteessa isään ja poikiin. Poika hahmottaa itsensä väkisinkin suhteessa isään ja "toisiin poikiin" ja suhteessa äitiin ja tyttöihin. Jos oman sukupuolen vanhempi puuttuu, lapset etsivät ympäriltään (toivottavasti) turvallisen korvaavan aikuisen, jonka kautta he hahmottavat itseään. (Tästä olen lukenut esimerkiksi Ari Puontin kirjasta "Suhteesta Siunaukseen")

Tytöt ja pojat ovat yleisesti ottaen erilaisia alusta asti. He myös aluksi tietävät sen, ellei heidän päätänsä sekoteta jo varhain. Tällä tavalla he omalla itsetuntemuksellaan (ja omalla käytöksellään, kuten kuka tahansa alakoulun opettaja tietää) sotivat tahtomattaankin LHBT-aatetta vastaan.

Lapsen perintö

Lapsella, jota naispari hoitaa, on "jotenkin kummassa" aina joku isä, joka ei ole kumpikaan naispariin kuuluvista henkilöistä (ellei sitten kutsuta naispariksi paria, jossa toinen osapuoli on oikeasti mies). Lapsilla on aina jossakin olemassa isä ja äiti, ja lapsen kasvattaminen "sateenkaariperheessä" tarkoittaa väkisin ainakin toisen biologisen vanhemman riistämistä lapselta.

Biologisilla vanhemmilla taas on aina suunnaton vaikutus lapsiin. Kenen kanssa he eivät voi mennä naimisiin? Keneltä he voivat ottaa elinsiirron? Mihin etniseen ryhmään he kuuluvat? Kuinka hyvät geenit heillä on? Kaikkiin noihin kysymyksiin löytyy vastaus vain lapsen biologisista juurista – ei lapsen henkisistä tai emotionaalisista suhteista!

Tämä on suuri loukkaus LHBT-aatteelle. Miesparit ja naisparit joutuvat aina elämään sen kanssa, että nuoremmat jäsenet heidän perheessään ovat erittäin merkittäviltä osin (jopa alkuperänsä osalta) riippuvaisia ihmisistä, jotka eivät vanhempien käsityksen mukaan kuuluu kyseiseen perheeseen.

Lapsen myöhempi kehitys

Ensimmäisten kohdussa tapahtuvien solujen jakaantumisien joukossa ovat ne jakautumiset, jotka muodostavat kehittyvän ihmisen sukusolut (muistaisin lukeneeni tämän kirjasta Evolutions Achilles Heels). Nämä sukusolut eivät jakaannu enää tämän jälkeen, ennen murrosiän alkua. Naisten munasolut eivät jakaannu enää sikiökehityksen jälkeen: ne kuluvat hiljalleen loppuun myöhemmällä iällä.

Keskeisintä tässä kuitenkin on se, miksi ensimmäiset sukusolut eivät jakaannu kummallakaan sukupuolella ennen murrosikää. Jos ne jakaantuisivat, niihin tulisi enemmän mutaatioita, mikä lyhentäisi ihmiskunnan elinikää (ennen geneettistä virhekatastrofia)!

Tämä on tietysti vain yksi monista lisääntyvistä koskevista suunnitteluelementeistä, mutta se koskee erityisesti lapsia, joilla on tämä mahtava aika ennen romanttisen maailman kehiin astumista, jona pojan sukusoluja suojellaan mutaatioilta ja tytön sukusolut ovat suojassa hukkaan menemiseltä.

Mitä on suunnittelun merkitys?

Jokainen sukupuoliseen lisääntymiseen liittyvä suunnitteluelementti on LHBT-aatteelle raskas isku. Lisääntymistä koskeva suunnittelu on kuin Faroksen muinainen majakka (yksi vanhoista maailman seitsemästä ihmeestä) joka osoittaa tietä: ei kuitenkaan Aleksandriaan vaan Jumalan luo.

Nämä seikat osoittavat, että sperma on suunniteltu varta vasten lisääntymistä varten samoin, kuin munasolukin. Samalla ne kuitenkin osoittavat, että koko ihmiskeho on suunniteltu. Näin ollen sitä ei tule käyttää vastoin suunnitteluelementtien vihjaamia käyttötarkoituksia.

Oikeastaan ihmiskehoa ei tule käyttää vastoin Suunnittelijan itsensä ilmaisemia käyttötarkoituksia, jos kehon suunnitteluelementit itse jättävät jotakin arvailun varaan. Yksikään varteenotettava ehdokas suunnittelijaksi taas ei ole ehdottanut kahden miehen välistä seksiä ihmiskehon oikeaksi käyttötarkoitukseksi. Ei varsinkaan kristinuskon Tosi Jumala.

Vihan liekit kytevät

Kuten on ilmiselvää, lapset itsessään ovat, kuin massiivinen kultainen monumentti jokaisen kadun kulmassa, jossa lukee jättimäisin kirjaimin "Minä olen Jumalan luoma!" Se sanoma sisältää myös merkityksen "Minua tulee kohdella Jumalan lain mukaan". Mutta tuo monumentti sanoo muillakin tavoilla sen yhtenäisen viestin – "Isä äiti ja lapset" – joka on LHBT-aatteelle niin raivostuttava, että en ihmettelisi ollenkaan, jos tämän aatteen kannattajat tarkoituksella hävittäisivät lapset sukupuuttoon!

Siksi sukupuolineutraali avioliittolaki liitännäisineen on alusta asti ollut sodassa lapsia vastaan. Eivät sen kannattajat ole meitä muita pahempia ihmisiä. Eivät he edes tietoisesti vastusta lasten hyvää. Mutta selvääkin selvempää on, että heillä olisi syytä vastustaa lasten hyvää, ja itse sitä itselleen myöntämättä he niin tekevätkin.

Eipä silti. Paha ei ole koskaan pitänyt lapsista. Tämä on vain yksi sen lapsivastaisista muodoista, eikä siksi kannata odottaa, että pahojen aatteiden kannattajat alkaisivat tekemään kunnollisia lapsivaikutusarvioita.

Tulkinnat ja Raamatun lukeminen

Ihmisillä on joskus yllättäviä käsityksiä siitä, mitä tulee kutsua Raamatun sanaa koskevaksi tulkinnaksi ja mitä Raamatun sanaksi. Tämä asia on tullut minua vastaan erinäisissä keskusteluissa eräiden ihmisten kanssa, ja se on joskus hämmentävää, joskus kerrassaan ärsyttävää.

Kuka kirjoitti, ja mitä?

Tulkinnat tulevat kaikista selvimmin esiin, kun puhumme Raamatun alusta ja lopusta. Muistan vieläkin erään keskustelun, jossa fokus oli nimen omaan Raamatun alkulehdissä. Olin eräällä teatterileirillä, ja huomasin leiritoverieni keskustelevan luomiskertomuksesta. Tutut (ja moneen kertaan kiistattomasti kumotut) argumentit luomiskertomuksen historiallisuutta vastaan pompahtelivat esiin keskustelussa, kunnes sivusta kuunteleminen kävi minun kohdallani sietämättömäksi.

En tiedä johtuiko se jostakin aspergerluonteeni oikusta (vaikkapa keskustelutavasta jota en itse ymmärtänyt käyttäväni), vai siitä, että minä yksinkertaisesti en tyytynyt sanomaan "minun mielestäni" jokaiseen  (lue mihinkään) väliin, ja pyrin lisäksi esittämään argumentteja kantani puolesta, mutta useimmat muut taisivat kyllästyä keskusteluun sinä silmänräpäyksenä kun itse liityin siihen. Jäljelle jäi kaksi joukon kovinta teistisen evolutionismin puolustajaa.

Termit tutuksi

Teistinen evolutionismi, on näkemys, jonka mukaan Jumala "loi" evoluution kautta, niin että näyttäisi mahdollisimman paljon siltä, ettei Jumala olisi luonut. Teistiset evolutioinistit uskovat yleensä alkuräjähdykseen, alkuaineiden hitaaseen evoluutioon, kosmiseen evoluutioon, elämän spontaaniin syntyyn alkuliemestä ja biologiseen evoluutioon (merkityksessään "taikamutaatiot muuttivat valoherkän pisteen miljoonien vuosien kuluessa silmäksi yms.") sekä sopeutumiseen (mitä he kutsuvat tahattoman epärehellisesti biologiseksi evoluutioksi).

Raamatullinen kreationisti, kuten minä itse, uskoo kuudesta edellämainitusta ainoastaan sopeutumiseen. Sopeutuminen taas tapahtuu yleensä "devoluution", eli geneettisen informaation usein välittömästi hyödyllisen surkastumisen kautta, mutta joskus myös ilman merkittävää vaikutusta geneettisen informaation määrään tai laatuun. Sopeutuminen on ainoa näistä evoluution nimeä kantavista asioista, joka on havaittu tieteellisesti, eikä se ole evoluutiota (kehitystä) sanan varsinaisessa merkityksessä. Alkusynnyn Raamatullinen kreationisti käsittää tapahtuneen kokonaan Jumalan totaalisen suvereenin luomistyön kautta siinä aikataulussa, jonka Raamattu sille antaa.

Valo vai inflaatio

Tätä taustaa vasten ei ole laisinkaan ihme, että pääasiallinen keskustelukumppanini toisti jatkuvasti tulkintaansa, jonka mukaan "valo" jonka Jumala käskee tulemaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan 1. luvun jakeessa 3 oli alkuräjähdys. Se ei ole ihme, mutta voiko sitä hyvällä tahdolla kutsua edes raamatuntulkinnaksi?

Valo, jonka Jumala käskee tulemaan, tulee Jumalan käskystä ennen ensimmäisen päivän loppua, eikä katoa, ennen kuin neljäntenä päivänä. Neljäntenä päivänä puolestaan maa on erotettu merestä, ja ne kasvit, jotka eivät kuulu puutarhan viljelykasveihin on luotu kasvamaan maasta. Väittääkö joku todella, että maan kasvit saivat aluksi valonsa alkuräjähdyksestä.

Välittömästi ilmaannuttuaan kyseinen valo todetaan hyvsäksi ja erotetaan pimeydestä. Tämä olisi oman näkemykseni mukaan kaikista luontevimmin tulkittavissa siten, että valolle annetaan tietty suunta, jolloin valon tielle sattuvat esineet luovat varjon, mutta en ole asiasta täysin varma. Joka tapauksessa on selvää, että pimeyden ja valon erottamisen jälkeen puhumme edelleen samasta valosta.

Välittömästi, kun valo on erotettu pimeydestä, Jumala nimeää valon päiväksi ja pimeän yöksi. Sitten sanotaan, että "tuli ilta", eli päivän (valon) ja yön (pimeän) välinen raja, ja "aamu" eli yön (pimeän) ja päivän (valon) välinen raja. Sitten sanotaan se kaikenkarvaisia kompromissiteologeja hämmentänyt, mutta parhaissakin käännöksissä usein väärin käännetty lausahdus "yksi päivä" (Jonathan Sarfatin Refuting Comrpomise toi tietooni, että kyseessä on yksi, ei ensimmäinen päivä, ja lähes kaiken muunkin tässä osiossa mainitsemani). Toisin sanoen seuraavissa jakeissa toistettu termi "(toinen, kolmas, neljäs) päivä" selitetään sanomalla aamu, ja ilta: yksi päivä.

Olen varsin tietoinen, että teistisen evoluution kannattajilla on mitä erikoisempia selityksiä koskien Ensimmäisen Mooseksen kirjan päiviä, mutta ei kai kukaan tosissaan väitä, että alkuräjähdys valaisi maailman aina miljoonien vuosien ajaksi (päivä), ja sammui sitten taas miljoonien vuosien ajaksi (yö), kunnes aurinko sattumalta syntyi.

(Liian) pitkällinen selonteko

En muistaakseni puuttunut siihen, että tämä on eräs kyseenalainen tulkinta Jumalan maailmaan kutsumasta valkeudesta, mutta ehkä olisi toivottavampaa, että olisin puuttunut siihen (ja ehkä puutuinkin, mutten sitä muista). Joka tapauksessa koin (ehkä valheellisesti), ettei vastapuoli oikein kuunnellut minua. Itse halusin osoittaa keskustelukumppaneilleni, etteivät "ensimmäinen ja toinen luomisen taulu" ole ristiriidassa keskenään.

Ymmärrän nyt, että lähdin liikkeelle hieman väärällä tavalla: aloin joka kerta, kun pääsin selittämään asiaa, selittämään sitä pitkää kautta, jota keskustelutoverini eivät todellakaan jaksaneet kuunnella. Joka tapauksessa selitin heille, että Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa on joukko kohtia, jotka muistuttavat muinaisiin savitauluihin kirjoitettuja "kolofoneja". Kyseisissä kohdissa lukee lähes aina suomeksi "tämä on (sen ja sen) sukuluettelo". Ensimmäinen näistä "kolofoneista" päättää "ensimmäisen luomisen taulun" kohdassa 1. Moos. 2:4 ja on käännetty "Tämä on kertomus maan ja taivaan synnystä, kun ne luotiin."

Pata kattilaa?

Tämä näyttäisi tarkoittavan (niin argumentoin silloin), että se mitä oli kirjoitettu välillä 1. Moos. 1:1-2:4. oli Jumalan suora kuvaus luomisesta sellaisena, kuin vain hän saattoi sen todistaa. Seuraava osio, joka päättyisi Aadamin sukuluetteloon olisi Aadamin kuvaus.... Mutta tässä kohtaa minut keskeytettiin joka kerta – siis joka ainut kerta, kun kohta kohdalta selitin asiaa. Millä minut sitten keskeytettiin? Minut keskeytettiin huomauttamalla, että se mitä sanoin oli tulkintaa!

Siitä tilanteesta asti osa minussa on huutanut "vääryys". On totta, että se, mitä olin selittänyt oli tiettyjen henkilöiden ymmärrys näistä "kolofoneista". (Tästä olin lukenut Marvin Lubenowin kirjasta "Myytti Apinaihmisestä".) Tämä ymmärrys kuitenkin lähti Raamatusta ja sopi Raamattuun, vaikka siinä olikin hiukan viilaamista, mistä muut tutkijat ovat huomauttaneet. Alkuvalon kutsuminen alkuräjähdykseksi ei ole lähelläkään Raamatusta lähtevää tulkintaa. Se on silkkaa Raamatun alistamista ateistien kehittämälle alkuräjähdysopille, ja rikkoo siis raamatuntulkinnan periaatteita sikälikin, että se antaa ateisteille vallan määrätä, mitä Raamatun pitäisi sanoa.

Tulkinnan tulkinta jatkuu

Hiljattaiset tapaukset ovat kuitenkin tuoneet valoa asiaan. Viimeaikainen keskustelumme on liittynyt maailmanloppuun, mikä ei minulle ole kylläkään mikään mieliaihe, mutta mikä vaikuttaisi useimmille hänen sukupolvessaan olevan hunajaa.

Olimme suunnittelemassa esitystä teemalla "Ilmestyskirjan neljä ratsastajaa" kun paljastui, ettei yksi ryhmästämme pystynyt käsittelemään kuolemaa. Itselleni oli vaikeata käsitellä maailmanlopun kauhukuvia, joista jotkut tunnetuimmat ovatkin hieman hakemalla haettuja, mutta näytelmäideassa ei mielestäni ollut mitään niin kamalaa.

Huoli kuoleman unohtamisesta

Aiemmasta keskustelussa jo "vastapuolenani" ollut henkilö kuitenkaan ei pitänyt siitä, että meille kuolema ja/tai maailmanloppu ovat vaikeita asioita. Hänen mukaansa lopun merkit tähtitaivaalla ja maan päällä ovat "selvät" (siis ilmeisesti eivät tulkinnanvaraiset), mutta mitä hän näillä merkeillä tarkoittaa, ei tullut minulle täysin selväksi.

En missään nimessä halua väittää, ettemme me olisi yhtään lähellä "loppua". Monet lopunajan ennustukset ovat jo ainakin kerran toteutuneet ja loppuhan tulee, "kuin varas yöllä". Kuitenkin tahdoin puuttua muutamaan asiaan hänen kommentissaan, mukaan lukien ajatus, että lopun merkit tähdissä ovat selvät, mutta ei suinkaan siihen rajoittuen.

Vastaus, joka vaati rohkeutta

Mainitsin vastauksessani ainakin siitä, että ilmestyskirjan ympärille on kehittynyt paljon spekulaatiota ja pelottelua, jolla ei aina ole mitään perää. Kerroin myös, että olin lukiessani Ilmestyskirjaa ensi kertaa yllättynyt siitä, että ilmestyskirjan portto ei ollutkaan nainen, vaan kaupunki (mikä sanotaan niin selkeästi, että on hämmentävää, ettei se ole tullut selväksi joillekin kristityille).

Pääasiani oli se, miten ilmestyskirja ei ole ollenkaan niin keskittynyt esimerkiksi Petoon ja Neljään Ratsastajaan, kuin Jumalan lopulliseen suvereeniin oikeudenkäyntiin vihollisiaan vastaan (Neljä ratsastajaa ovat tietysti osa tätä oikeudenkäyntiä). Pidin tosin tärkeänä huomauttaa siitäkin, että merkit, joita taivaalla tulee näkymään, eivät todellakaan tule olemaan osa tavallista, ennustettavaa taivaankappaleiden kiertoa ympärillämme. Huomautin tästä, koska ne väitteet, mitä olen kuullut "taivaan merkeistä" ovat poikkeuksetta koskeneet sitä, missä kohtaa mikäkin taivaankappale on minäkin aikana varsin ennustettavasti.

Tämän vastauksen kirjoittaminen vaati minulta paljon, koska ilmestyskirja pääsee vieläkin ihon alle. Vastaukseni kirvoitti kuitenkin jotakin, jota kutsuisin nimellä:

Yllättävän mielenkiintoinen vastaus

En mene kyseisen vastauksen kaikkiin yksityiskohtiin, mutta osana vastausta sain lukea, että "tulkintani" olivat "mielenkiintoisia". Minua jäi hämmästyttämään, mitä tulkintoja tämä elämää kokenut ja nähnyt sisarukseni tarkoitti. Kuitenkin tuntuu selvältä, että hänellä on vaikeus nähdä omia "selviä merkkejään" tulkintoina ja vaikeus olla näkemättä vastapuolen perusteluita "tulkintoina". Tietysti se mitä kirjoitin oli osin tulkintaani: Ilmestyskirja on profetiaa, ja sitä täytyy aina tulkita. Kuitenkin monet asiat, kuten se, että taivaan merkit ovat radikaaleja ja kokonaisvaltaisia ja että Ilmestyskirjan Portto on uudelleen rakennettu Babylonian kaupunki, ovat niin suoraviivaisia tulkintoja, kuin tulkinnat vain voivat olla.

Sen sijaan tähtien tai kuun tavallisen liikeradan vaiheiden tulkitseminen "merkeiksi" ei ole pelkästään tulkintaa, vaan Raamatun sotkemista astrologiaan! (Tästä on puhuttu usein answersingenesis.org ja creation.com-sivustoilla ja tästä mainitsee myös Danny R. Faulknerin "The Created Cosmos). Itsekin erehdyin tässä kohden tiettyinä aikoina, mutta älköön se erehdys enää tahratko minua. Jos astrologian tai ateistisen alkusyntyopin lukeminen Raamattuun ei ole tulkintaa, niin mikä sitten on?

Mutta mitäs sitä tuomitsemaan

Kuitenkin on kysymys jostakin täysin muusta, kuin epäreilusta toiminnasta (sitäpaitsi hän sanoi tulkintojani "mielenkiintoisiksi" mikä on ainakin positiivisesti ymmärrettävissä oleva termi). Kyse on siitä, että ihmisille usein omat tulkinnat ovat vähemmän tulkintoja, kuin toisten tulkinnat. Tämä ei riipu siitä, miten paljon näiden tulkintojen kanssa joutuu taivuttamaan Raamatun selkeitä sanoja.

Omat tulkintani saattavat joskus tuntua aivan suoraviivaisilta, mutta ollakin oikeastaan melko älyttömiä. En vain niissä tapauksissa huomaa itse asiaa kovin helposti. Siksi Raamattua kannattaakin yrittää välillä vain lukea: siis vain lukea. Lukea ajatuksella, mutta yrittämättä käsittää sen enempää, kuin käsittää. Sitä tosin useimmat kai yrittävät, ja kaikille se on yhtä vaikeaa.

Jumala sanoi, tulkoon... mikä?

Alun valkeus ja alkuräjähdyshypoteesi

CMI eli Creation Ministries International on mielestäni paremmin vastannut alkuräjähdysteorian väittämiin (katso esimerkiksi artikkeli Big Bang Beliefs Busted), kuin itse pystyisin. Oikeastaan paljon paljon paremmin: niin hyvin, että ymmärrän itsekin osan vastauksista vaikka ne ovat täysin minun koulutuspohjani ja kokemukseni ulkopuolella. Tässä artikkelissani käyn läpi kuitenkin asiaa, johon olen itse törmännyt ja joka ei ole niin hyvin esillä CMI:n alkuräjähdysmallia koskevissa julkaisuissa.

Monet muutkin, jotka ovat tutkineet, miten kristityn tulisi suhtautua niin kutsuttuun alkuräjähdys-, eli Big Bang -teoriaan, ovat varmasti törmänneet samaan kuvioon, kuin minä. Raamatullisten (eli nuoren maan) kreationistien raamattuargumentit ovat huomattavasti tarkempia, kuin muiden kristittyjen. Kaikkein selkeimmin tämä näkyy siellä, missä eri ryhmien näkemyserot ovat kaikista vahvimpia.

Argumenteissa on eroja

"Nuoren" maan kannattajat ovat (kuten kuuluukin) valmiita milloin vain kertomaan, missä kaikissa kohdin alkuräjähdysmalli sotii Raamatun alkulukuja vastaan. He huomauttavat (me huomautamme) esimerkiksi maan luomisesta Raamatussa ennen aurinkoa ja muita tähtiä ja veden olemassaolosta ennen muita materiaaleja. Koska alkuräjähdykseen uskovat kristityt uskovat poikkeuksetta myös evoluution mukaiseen eliöiden ilmestymisjärjestykseen, tällaisia eroja kertyy huomattavasti. Progressiivisessa ja evolutionistisessa "luomisessa" jopa ensimmäisen synnin ja Jumalan siitä antaman rangaistuksen järjestys on täysin päinvastainen, kuin Raamatussa. (Artikkelissa nimeltä Big Bang is Not a Reason to Believe on yksi hyvä kaavio Raamatun ja alkuräjähdyksen eroista.)

Mutta miten alkuräjähdyskristityt vastaavat. Latteasti, lienee oikea termi. He kuvaavat muutamaa yksityiskohtaa, jotka heidän mielestään tuntuvat samoilta Raamatun (Luominen) ja Ihmisen (Alkuräjähdys) malleissa. Yksi yleisimpiä (tai yleisin) näistä on valitettavasti viimeisimpien katolisen kirkon paavienkin puoltama näkemys, joka tarrautuu Jumalan sanoihin "'tulkoon valkeus' ja valkeus tuli". Heidän mukaansa Valkeus olisi tässä kohtaa yhtä kuin alkuräjähdyksen tuottama hetkellinen hehku.

Valkeus vai valkeus

Hyvä on. Kuvitellaan hetkinen, että tämä olisi se, mitä Jumala valkeudella tarkoitti. Jumala kertoo siis pyhässä sanassaan ("epätieteellisesti"), että hän loi ensin taivaan ja aution ja tyhjän maan. Hän jatkaa ("epätieteellisesti"), että Jumalan henki liikkui ("epätieteellisten") vetten päällä ja pimeys ("jota ei voinut olla ennen kaiken aloittanutta kvanttifluktuaatiota") asui ("yhtä olemattomissa") syvyyksissä.

Sitten tulee Jumalan tähtihetki! Hän sanoo "T I E T E E L L I S E S T I", että näyttämölle astui valkeus. Tuon tähtihetkensä Hän käyttää mainitakseen pikku yksityiskohdasta, joka kuului ohimeneviin Alkuräjähdys-jumalan sivutuotteisiin. Ja Hän mainitsee sen väärin. Raamatun lukeminen alkuräjähdyssilmälasit päässä saa minut todella voimaan pahoin. Taittavatkohan ne liikaa?

Mitä ihmettä Jumala oikein tekisi valkeuden mainitsemisella, kun se on mitätön yksityiskohta oletetussa tapahtumaketjussa, jonka Hän kuvaa kaikilta muilta osin täysin väärin?! Tällainen kirjailija olisi mielestäni tuskin Play Boy -julkaisun arvoinen (oikeastaan kyseiseen lehteen ovat aikanaan kirjoittaneet melko nimekkäätkin kirjailijat). Valituille paloille (Readers Digest) hän olisi "indigestable". Mutta Jumalan meriitit kirjailijana ja historioitsijana osoittavat toista joka ainoan kerran, kun niitä on päästy ihmiskokemuksen moniulotteisuutta tai oikeaa tiedettä vasten tutkimaan. Jos minun siis pitää valita alkuräjähdyksen ja Jumalan moni- (kaikki-) lahjaisuuden väliltä (kuten täytyy) valitsen Jumalan sata kertaa sadasta.

Päivän mitta

Mutta vaikeudet vasta alkavat edellämainitusta. Kun Jumala seuraavaksi kuvaa töitänsä, hän kuvaa, kuinka hän erotti valon pimeydestä. Tuo alun Valkeus siis on yhä näyttämöllä, mutta nyt se on erotettu pimeydestä. Sitten Jumala kuvaa, kuinka toinen näistä on "yö" toinen "päivä" ja kun "yö" ja "päivä", eli "ilta" ja "aamu" yhdistetään saadaan "yksi päivä" (vuorokausi, mutta hepreassa ei ole muuta sanaa vuorokaudelle, kuin päivä, jom).

Tästä seuraa, että Jumalan maailmaan tuoma valkeus, eli päivä on läsnä, kun vedet erotetaan vesistä, kun kuiva maa tulee esiin ja kun villit kasvit saavat alkunsa maan pinnalla. Lisäksi Jumala sanoo, että aurinko, tähdet ja kuu luodaan (merkiksi ja ajanlaskuvälineeksi) vasta seuraavana päivänä villien kasvien jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että suuri osa kasveista on kasvanut ja kukoistanut kokonaisen päivän pelkästään tällä "Valkeudella", joka aiemmin "tuli"! Kukaan alkuräjähdysuskova tuskin kuvittelee alkuräjähdyksen jälkivalon kasvatelleen maan kasvistoa miljoonien vuosien ajan.

Tiedän kyllä, että alkuräjähdyskristityt kiistävät 1. Mooseksen kirjan päivien kirjaimellisen (paremmin ilmaistuna historiallisen tai tarkoitetun) järjestyksen siinä missä pituudenkin. Tämä kiistäminen on kuitenkin vain osa sitä raamatunlukutapaa, joka jo edellisessä alaluvussa oksetti minua. Millä tavalla heitä haluaakin ymmärtää, he onnistuvat pilaamaan kaikki yritykset!

Auktoriteettikysymys

Ollaan nyt ihan rehellisiä. Ei alkuräjähdyskristityille ole todella merkitystä sillä, miten kaukaahaettuja ja ohuita heidän "raamatulliset perustelunsa" ovat. Muutenhan he olisivat hyläneet koko vanhan maan teologian. Ei heille ole merkitystä sillä liittyykö oikeasti raamatun "valkeus" alkuräjähdyksen hehkuun. Luulen, että on aika rehellisesti todeta, että vaikka alkuräjähdyskristityt monia asioita voivatkin perustaa raamattuun, he eivät ole tippaakaan kiinnostuneita Raamatun auktoriteetista ja sanomasta suhteessa maailman alkuun ja heidän rakkaaseen Alkuräjähdys-jumalaansa.

Ei tässä ole tietenkään kysymys siitä, etteivät he olisi oikeita kristittyjä! Mutta pakanajumaluus on heillä livahtanut sinne, missä kuuluisi olla "alussa oli Sana". Tässä suhteessa he eivät voi väittää omaavansa paremmuutta keskiajan suomalaisten katolilaisten kanssa, jotka kyllä uskoivat Kiesukseen, mutta sulauttivat tämän uuden Jumalan osaksi vanhaa loitsuperinnettään. Tässä suhteessa he tarvitsevat kipeästi mielenmuutosta, eikä asiaa yhtään auta, että he lukevat Raamatun alkua tavalla, joka paitsi latistaa Jumalan biologisen luomistyön, myös tekee hänen kirjallisesta tuotoksestaan parhaimmillaankin harmittoman.

Väittämättä, että olisin heitä parempi kristitty

Lassi Peltomaa