tiistai 7. maaliskuuta 2017

Jumala sanoi, tulkoon... mikä?

Alun valkeus ja alkuräjähdyshypoteesi

CMI eli Creation Ministries International on mielestäni paremmin vastannut alkuräjähdysteorian väittämiin (katso esimerkiksi artikkeli Big Bang Beliefs Busted), kuin itse pystyisin. Oikeastaan paljon paljon paremmin: niin hyvin, että ymmärrän itsekin osan vastauksista vaikka ne ovat täysin minun koulutuspohjani ja kokemukseni ulkopuolella. Tässä artikkelissani käyn läpi kuitenkin asiaa, johon olen itse törmännyt ja joka ei ole niin hyvin esillä CMI:n alkuräjähdysmallia koskevissa julkaisuissa.

Monet muutkin, jotka ovat tutkineet, miten kristityn tulisi suhtautua niin kutsuttuun alkuräjähdys-, eli Big Bang -teoriaan, ovat varmasti törmänneet samaan kuvioon, kuin minä. Raamatullisten (eli nuoren maan) kreationistien raamattuargumentit ovat huomattavasti tarkempia, kuin muiden kristittyjen. Kaikkein selkeimmin tämä näkyy siellä, missä eri ryhmien näkemyserot ovat kaikista vahvimpia.

Argumenteissa on eroja

"Nuoren" maan kannattajat ovat (kuten kuuluukin) valmiita milloin vain kertomaan, missä kaikissa kohdin alkuräjähdysmalli sotii Raamatun alkulukuja vastaan. He huomauttavat (me huomautamme) esimerkiksi maan luomisesta Raamatussa ennen aurinkoa ja muita tähtiä ja veden olemassaolosta ennen muita materiaaleja. Koska alkuräjähdykseen uskovat kristityt uskovat poikkeuksetta myös evoluution mukaiseen eliöiden ilmestymisjärjestykseen, tällaisia eroja kertyy huomattavasti. Progressiivisessa ja evolutionistisessa "luomisessa" jopa ensimmäisen synnin ja Jumalan siitä antaman rangaistuksen järjestys on täysin päinvastainen, kuin Raamatussa. (Artikkelissa nimeltä Big Bang is Not a Reason to Believe on yksi hyvä kaavio Raamatun ja alkuräjähdyksen eroista.)

Mutta miten alkuräjähdyskristityt vastaavat. Latteasti, lienee oikea termi. He kuvaavat muutamaa yksityiskohtaa, jotka heidän mielestään tuntuvat samoilta Raamatun (Luominen) ja Ihmisen (Alkuräjähdys) malleissa. Yksi yleisimpiä (tai yleisin) näistä on valitettavasti viimeisimpien katolisen kirkon paavienkin puoltama näkemys, joka tarrautuu Jumalan sanoihin "'tulkoon valkeus' ja valkeus tuli". Heidän mukaansa Valkeus olisi tässä kohtaa yhtä kuin alkuräjähdyksen tuottama hetkellinen hehku.

Valkeus vai valkeus

Hyvä on. Kuvitellaan hetkinen, että tämä olisi se, mitä Jumala valkeudella tarkoitti. Jumala kertoo siis pyhässä sanassaan ("epätieteellisesti"), että hän loi ensin taivaan ja aution ja tyhjän maan. Hän jatkaa ("epätieteellisesti"), että Jumalan henki liikkui ("epätieteellisten") vetten päällä ja pimeys ("jota ei voinut olla ennen kaiken aloittanutta kvanttifluktuaatiota") asui ("yhtä olemattomissa") syvyyksissä.

Sitten tulee Jumalan tähtihetki! Hän sanoo "T I E T E E L L I S E S T I", että näyttämölle astui valkeus. Tuon tähtihetkensä Hän käyttää mainitakseen pikku yksityiskohdasta, joka kuului ohimeneviin Alkuräjähdys-jumalan sivutuotteisiin. Ja Hän mainitsee sen väärin. Raamatun lukeminen alkuräjähdyssilmälasit päässä saa minut todella voimaan pahoin. Taittavatkohan ne liikaa?

Mitä ihmettä Jumala oikein tekisi valkeuden mainitsemisella, kun se on mitätön yksityiskohta oletetussa tapahtumaketjussa, jonka Hän kuvaa kaikilta muilta osin täysin väärin?! Tällainen kirjailija olisi mielestäni tuskin Play Boy -julkaisun arvoinen (oikeastaan kyseiseen lehteen ovat aikanaan kirjoittaneet melko nimekkäätkin kirjailijat). Valituille paloille (Readers Digest) hän olisi "indigestable". Mutta Jumalan meriitit kirjailijana ja historioitsijana osoittavat toista joka ainoan kerran, kun niitä on päästy ihmiskokemuksen moniulotteisuutta tai oikeaa tiedettä vasten tutkimaan. Jos minun siis pitää valita alkuräjähdyksen ja Jumalan moni- (kaikki-) lahjaisuuden väliltä (kuten täytyy) valitsen Jumalan sata kertaa sadasta.

Päivän mitta

Mutta vaikeudet vasta alkavat edellämainitusta. Kun Jumala seuraavaksi kuvaa töitänsä, hän kuvaa, kuinka hän erotti valon pimeydestä. Tuo alun Valkeus siis on yhä näyttämöllä, mutta nyt se on erotettu pimeydestä. Sitten Jumala kuvaa, kuinka toinen näistä on "yö" toinen "päivä" ja kun "yö" ja "päivä", eli "ilta" ja "aamu" yhdistetään saadaan "yksi päivä" (vuorokausi, mutta hepreassa ei ole muuta sanaa vuorokaudelle, kuin päivä, jom).

Tästä seuraa, että Jumalan maailmaan tuoma valkeus, eli päivä on läsnä, kun vedet erotetaan vesistä, kun kuiva maa tulee esiin ja kun villit kasvit saavat alkunsa maan pinnalla. Lisäksi Jumala sanoo, että aurinko, tähdet ja kuu luodaan (merkiksi ja ajanlaskuvälineeksi) vasta seuraavana päivänä villien kasvien jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että suuri osa kasveista on kasvanut ja kukoistanut kokonaisen päivän pelkästään tällä "Valkeudella", joka aiemmin "tuli"! Kukaan alkuräjähdysuskova tuskin kuvittelee alkuräjähdyksen jälkivalon kasvatelleen maan kasvistoa miljoonien vuosien ajan.

Tiedän kyllä, että alkuräjähdyskristityt kiistävät 1. Mooseksen kirjan päivien kirjaimellisen (paremmin ilmaistuna historiallisen tai tarkoitetun) järjestyksen siinä missä pituudenkin. Tämä kiistäminen on kuitenkin vain osa sitä raamatunlukutapaa, joka jo edellisessä alaluvussa oksetti minua. Millä tavalla heitä haluaakin ymmärtää, he onnistuvat pilaamaan kaikki yritykset!

Auktoriteettikysymys

Ollaan nyt ihan rehellisiä. Ei alkuräjähdyskristityille ole todella merkitystä sillä, miten kaukaahaettuja ja ohuita heidän "raamatulliset perustelunsa" ovat. Muutenhan he olisivat hyläneet koko vanhan maan teologian. Ei heille ole merkitystä sillä liittyykö oikeasti raamatun "valkeus" alkuräjähdyksen hehkuun. Luulen, että on aika rehellisesti todeta, että vaikka alkuräjähdyskristityt monia asioita voivatkin perustaa raamattuun, he eivät ole tippaakaan kiinnostuneita Raamatun auktoriteetista ja sanomasta suhteessa maailman alkuun ja heidän rakkaaseen Alkuräjähdys-jumalaansa.

Ei tässä ole tietenkään kysymys siitä, etteivät he olisi oikeita kristittyjä! Mutta pakanajumaluus on heillä livahtanut sinne, missä kuuluisi olla "alussa oli Sana". Tässä suhteessa he eivät voi väittää omaavansa paremmuutta keskiajan suomalaisten katolilaisten kanssa, jotka kyllä uskoivat Kiesukseen, mutta sulauttivat tämän uuden Jumalan osaksi vanhaa loitsuperinnettään. Tässä suhteessa he tarvitsevat kipeästi mielenmuutosta, eikä asiaa yhtään auta, että he lukevat Raamatun alkua tavalla, joka paitsi latistaa Jumalan biologisen luomistyön, myös tekee hänen kirjallisesta tuotoksestaan parhaimmillaankin harmittoman.

Väittämättä, että olisin heitä parempi kristitty
Lassi Peltomaa