Kun Jumala suuttuu

Narniassa sanotaan tunnetusti Aslanista (Narnian Kristus-hahmosta), että Hän ei ole turvallinen/kesy.

Kristusta ei voi kesyttää kiltiksi joulupukiksi, eikä liioin verenhimoiseksi metsästyskoiraksi. Messiaasta ei kukaan voinut tehdä itselleen turvallista. Häntä ei voitu muokata hyväksymään aikansa perinnäissäädöksiä, suvaitsemaan avioeroa, kumartamaan paholaista tai omaksumaan niitä monia aatteita, joita liikkui Juudean alueella.

Tämän saivat nähdä rahanvaihtajat temppelissä, kun Jeesus teki itselleen ruoskan heitä vastaan.

Macho, kiltti vai jotain muuta?

Mielestäni monien kristittyjen on kuitenkin vaikea ymmärtää tätä tilannetta. Se yritetään usein selittää vallalla olevien ihanteiden mukaan.

Tällä hetkellä on Toisaalta vallalla macho-ihanne, jossa Jeesus näytti kauppiaille ja rahanvaihtajille taivaan merkit. "Eivätpäs enää niin vaan temppeliin riennäkään kaupustelemaan", voisi joku sanoa kehaistakseen Jeesusta. Mutta ei. Tuolla teolla ei luultavasti ollut juuri mitään vaikutusta temppelin kaupankäyntiin.

Toisaalta taas hempeän lempeä Jeesus-hymypoika-ihanne on myös vallalla. Tästä ihanteesta käsin katsova näkee ehkä "Jeesuksen yhtenä heikoista hetkistään" tai "koko-ihmisen-tunneskaala-Jeesuksen". Todellisuudessa kuitenkin Raamattu itse kertoo, mistä tässä on kyse.

Kiivas Jumala

Uusi testamentti viittaa tässä Vanhan testamentin profetaaliseen valitushuutoon: Kiivaus Sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut! Se paljastaa jotakin Jumalan sydämestä. Se paljastaa Jumalan, joka vihaa kuohuksiin, ja tuskaan - ikään kuin kuluttavan tulen jäytämiseen - asti sitä, kun hänen temppeliänsä tahrataan voiton tavoittelulla.

Haluan tehdä ja joudun tekemään yhden asian selväksi. Jumalan pyhä viha ei ole saman laista, kuin Islamin pyhä sota. Se ei etsi ensisijaisesti vääräuskoisten kuolemaa, vaikka johtaakin lopulta katumattomien tuomitsemiseen. Se ei tarvitse ihmisiä rangaistuksen välikappaleiksi, tai tuomion toteuttajaksi. Se lankeaa kaikkea ihmisen, myös kristityn, jumalattomuutta kohtaan. Siltä vihalta Jeesus tuli pelastamaan meidät.

Kuitenkin se viha on kiivas. Miksikö? Kenties koska sen sytyttänyt rikkomus on julkea. Pyhää ollaan tahrattu. Ei-Jumalasta on tehty Jumala, ja se, millä on Jumalallinen tehtävä, on heitetty sioille. Ihminen on jälleen halventanut ylpeydessään Jumalaa.

Se on rikos joka ei vain ansaitse korkeinta mahdollista tuomiota, vaan myös välttämättä ja välittömästi herättää korkeimman mahdollisen vihan. Kyseessä oli vääryys Jumalan Temppeliä kohtaan, ja me kaikki toivomme jonakin päivänä, ettemme olisi tehneet omia vastaavia tekojamme.

Ihminen × 10 potenssiin 777 ≠ Jumala

Miten siis on? Oliko se miehekäs puolustus? Ei. Se oli jotakin paljon välittömämpää ja luontevampaa, kuin meidän uhoilumme. Oliko se siis vain osa Jeesuksen suurta tunneskaalaa? Ei. Se tuli yhtä lailla Taivaasta, kuin Jeesus itse, eikä siinä ollut kyse tunteilusta vaan Jumalasta keskellä suoraa pyhäinhäväistystä.

En tiedä, kuinka hyvin me pystymme koskaan ymmärtämään Jeesusta Jumala-ihmisenä, mutta on viisaampaa jättää Jeesus analysoimatta, kuin yrittää sovittaa häntä sellaisen ihmisen kenkiin, joka ei ole 100 prosenttien Jumala.

Älkää siis tähänkään analyysiin pelastustanne luottako, vaan perustakaa se Raamatun ymmärrykselle avautuviin lupauksiin.

Jumalan kiivaus yllättävässä paikassa

Hiljattain avasin Raamattuni. Olen taas jäänyt Pyhän Kirjan ihmisen näkökulmasta hitaimmalle alueelle, ja kirjanmerkki ohjasikin minut kuvaukseen liiton majan kalustuksesta.

Sieltä se iski minuun. En ollut aiemminkaan yhtä mieltä Eero Junkkaalan kanssa, kun hän kirjoittaa, että Pentateukki (5 Mooseksen kirjaa) olisi koottu joskus kuningas Daavidin aikaan. En myöskään voinut, enkä voikaan, hyväksyä hänen kannattamaansa nelilähdehypoteesia.

Kuitenkin tuo lause toi eteeni entistä selvempänä murheellisen, jopa loukkaantuneen Jumalan.

"Aseta armoistuin arkun päälle ja pane arkkuun todistus, jonka minä sinulle annan"

Mikä siinä sitten säväytti?

Olin lukenut tuon kohdan aiemminkin. Olin lukenut siitä jopa mainittavan tässä nimenomaisessa yhteydessä. Mutta nyt mieleeni vain tuli uusi ajatus.

Miten Jumalaa mahtaakaan sattua, kun hänen palvelijansa uskoo, ettei Israelilla ollut kirjoitettua historiaa ennen Daavidia. Jumalahan itse kertoo tässä, että Mooseksen piti laittaa liiton arkkiin todistus - kirjoitettu kymmenen käskyn laki - jonka Hän oli antamaisillaan. Jumala ei sallinut lakinsa jäädä suullisen perimätiedon varaan. Kuinka Jumalaa sattuukaan, kun Raamatun opettaja syyttää Häntä sellaisesta. Älkää unohtako, että Junkkaalan tulisi asemassaan ohjata heikkoja kristittyjä uskon tiellä.

Suhtautuminen harhaoppeihin

Pentateukissa on monia suorempiakin todisteita sen varhaisesta kirjoitusajankohdasta, mutta ne kaikki on osoitettu muualla monia kertoja. Lisäksi ne vain sivuavat aihettamme. Nyt on kyse siitä, kuinka huomasin, ettei Jumalan Sanan väärentäminen ole vain väittelykysymys. Minun luojaani, rakastavaa Isääni, Häntä, jota minun tulee rakastaa kaikkein antautuneimmin on satutettu!

Minun tulisi nyt kysyä enemmän, kuin koskaan, "kuinka joku voi tehdä tällaista". Ja kuitenkaan en voi tuomita Junkkaalaa. Ehkä hän ei tiedä, mitä hän tekee. Olkoonkin, että se on silloin osin tahallista tietämättömyyttä. Ehkä minulla itselläni on alueita, joilla teen samalla tavoin.

Mutta kompromissinäkemyksissä (teistinen evoluutio, hengellinen ylösnousemus, Tulkaa Kaikki -liike ym.) ei ole pelkästään kyse kumottavista harhaopeista, vaan siitä, että joku on sorkkinut pyhää Jumalan Sanaa. Kyse on väkivallanteosta eikä meidän tule käsitellä tätä asiaa, kuin kysymystä sourcream & onion -sipsien mausta, vaan ennemminkin, kuin hyvän ystävän kohtaamaa pilkkaa.

Loppujen lopuksi kysymys Jumalan seuraajana elämisestä on myös kysymys Jumalan omasta arvojärjestyksestä. Se kuuluu: sattuuko sinuun, kun Jeesukseen sattuu? Ja sitä kysymystä saamme kaikki itseltämme kysellä.