torstai 23. huhtikuuta 2015

Paholaisen kirjeopiston jäljillä: Kiistakysymykset

Tämä palsta on satiiria, ja perustuu idealtaan, sekä joidenkin henkilöhahmojen nimien suhteen C. S. Lewisin kirjaan Paholaisen kirjeopisto. Ajatuksena on kertoa siitä, miten paholainen toimii ikään kuin pirujen omasta näkökulmasta. Palsta on lähtöisin Nuotta-lehteen otetusta ideasta, josta jouduttiin luopumaan.

Tällä kertaa Pora huomauttaa opillisten kiistojen “vaaroista” ja “hyödyistä” sielunvihollisen näkökulmasta. Samalla nousee esille asioita, jotka on tärkeä muistaa, kun puolustamme uskoa Jeesukseen ja hänen työhönsä ristillä.

Rakas Mali

Niin paljon, kuin rakastankin nähdä Vihollisen todellisten seuraajien kinastelevan keskenään oppinsa yksityiskohdista, ja niin paljon, kuin haluankin kannustaa sinua lisäämään varsinkin tällaista kinaa, minun on tehtävä sinulle selväksi muutama lainalaisuus.

Kiista on ihana asia Vihollisen väen välillä paitsi, jos se johtaa ratkaisuun ja ehyempään Raamatun tuntemiseen. Meitä eivät monetkaan asiat ole kiusanneet yhtä paljon, kuin merkittävät uskontunnustukset ja -puhdistukset. Siksi emme voi suhtautua sen porukan kiistelyyn, kuin jumalankuviin, joilla on aina sama vaikutus ihmisiin.

Kun kiista pysyy visusti tunteellisella tasolla, olemme helpon voiton äärellä. Missään asiassa emme ole niin taidokkaita, kuin mielikuvavaikuttamisessa. Mielikuvavaikuttamisen edellytys taas ovat suuret tunteet ja tyhjät sanat. Kun Matista tuntuu tältä, ja Mikosta tuntuu siltä, muuttuu mikko helposti ymmärtämättömäksi kiihkoilijaksi ja Matti Raamattua vihaavaksi pilkkaajaksi. Siis toistensa silmissä. Mehän pidämme heitä kumpaakin joka tapauksessa kumpanakin: sekä kiihkoilijana, että Raamatunvihaajana. Ja mehän nautimme siitä.

Kun kiista pysyy selvänä taisteluna suuren enemmistön ja pienen vähemmistön välillä, sinun pitää pitää vain huoli, että enemmistö ensinnäkin väheksyy vähemmistöä ja toiseksikin on väärässä. Enemmistö on yleensä luonnostaan väärässä, mutta herätys voi murtaa tämän autuaan normaalitilan, ja tuhota tasapainon. Enemmistö myös yleensä väheksyy vähemmistöä, mutta kristityillä on ajoittain kyky arvostaa myös mielipidevähemmistöön jääneitä veljiään. Tässä siis on mahdollista, että Vihollisemme käyttää jompaa kumpaa kahdesta erityisen väkevästä aseestaan, mutta tämä yleensä tapahtuu vain, jos seurakunta pysyy rukouksessa ja sanan ääressä. Siksi huolemme on nykyajan kiireisessä maailmanmenossa pieni.

Jos ne, jotka kulloinkin pitävät Vihollisen lippua enimmin yllä, saavat reilua kuuluvuutta, älä panikoi. Tilanne on tällöin paha, sillä Vihollinen on erittäin taitava argumentoinnissa (kuten saimme harmiksemme nähdä hänen vieraillessaan maan päällä). Kuitenkin ihmisen epä-älyllisyys ja tunteellisuus loikkaa tässä(kin) puolustajaksemme. Auta Vihollisen soturia hieman sanavalinnoissa ja äänenpainoissa, niin kukaan ei kuule hänen argumenttejaan. Vielä kun hankit jostain näkyville tunteisiin vetoavan vastaväitteen, olet jo voittanut.

Lopussa vielä sanalista tukemaan sinua ristiriitatilanteissa: tuomitseva, vanhanaikainen, jyrkkä, esitieteellinen, epärehellinen, ankea, propaganda, aivopesu, fundamentalisti, ääri-näkemys, ahdas, uskomushoito, puoskari ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, tunkkainen. Tällä luulisi sinun pitävän hallussasi enemmistön sydämiä, mutta keksi ihmeessä lisää.

Sinuakin suvaiten
Hellä setäsi Pora

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti