On selvää, etten 80-luvun lopulla pieneen Suomeen syntyneenä nuorehkona miehenä ymmärrä kaikkea sitä tuskaa, jota japanilaiset aiheuttivat. En myöskään ymmärrä sitä, millainen taakka japanilaisille on se häpeä, jota he ovat joutuneet kantamaan edellisten sukupolvien rikoksista. Myöskään "atomipommin lasten" kärsimyksiä en ole itse todistanut.
Kuitenkin, että kaikki näkökohdat tulisivat jotenkin käsitellyiksi, haluan huomioida keskustelussa helposti unohtuneen seikan. Kyse on siitä, miten anteeksi pyytäminen vaikuttaa tulevaisuuteen, ja kenen pitäisi "pyytää anteeksi", että voisimme välttää toistamatta veren tahrimaa menneisyyttämme.
Jokainen luultavasti tietää, että saksa on – Führerinsä, ja itsensä puolesta – pyytänyt anteeksi II maailmansotaan liittyviä rikoksiaan. Neuvostoliitto on kaatunut, ja monet sen teot on tuomittu lähes koko maailmassa. Japani on pyydellyt anteeksi tähän asti, vaikka nyt onkin siirtymässä siihen suuntaan, ettei enää tarvitse uusia vanhaa, hyvää anteeksipyyntöä. On tietysti ryhmittymiä, jotka edelleen kannattavat Hitlerin ja muiden tekoja, eivätkä ole pyytäneet anteeksi, mutta nämä ryhmittymät ovat toistaiseksi marginaalissa.
Voisiko oikea syyllinen astua esiin?
Mutta ei riitä, että riitelevät osapuolet pyytelevät toisiltaan anteeksi. Jotta voisimme välttää menneisyyden virheet, todellisen syyllisen on astuttava esiin, tunnustettava ja saatava oikea tuomio – joko armahdus tai rangaistus. Tätä ei kuitenkaan ole tapahtunut.
Harva tietää, että Hitler itse oli erittäin moraalinen ihminen. Hänen ongelmansa ei ollut se, että hän oli ruma paholainen, joka punoi juoniaan asettaakseen koko maailman rautaiseen kuristusotteeseensa. Hänen ongelmansa oli se, että yrittäessään palvella hyvää, hän palveli todellisuudessa sitä rumaa paholaista, joksi hänet usein nähdään. (Tosin se paholainen ei ollut liian ruma esiintyäkseen maailman ylevimpänä ja kauneimpana.)
Hitler ei (tietoisesti ainakaan) palvonut saatanaa.
Hitler ei palvonut Jumalaa, sikäli kuin me tuon sanan ymmärrämme.
Hitler palvoi juuri sitä samaa, mitä Stalinkin. Miehillä oli vain eriävät näkemykset siitä, miten tätä Yhtä tulisi palvoa.
He palvoivat kehitystä, vahvimman eloonjäämistä, evoluutiota, sosiaalidarvinistista yhteiskuntaa, kelpoisinta yksilöä ja sitä parempaa ihmistä, jonka he uskoivat ilmaantuvan näistä lähtökohdista käsin. Sanalla sanoen, he palvoivat sitä samaa evoluutiouskoa, jota meille pakkosyötetään Suomen mediassa, tiedekeskuksissa, teattereissa ja koulutusjärjestelmässä – jopa kirkossa ja osittain myös sen herätysliikkeissä. Ei siis ole mikään ihme, että todellinen syyllinen ei ole pyytänyt anteeksi, eikä sitä ole asetettu tuomiolle. Syyllinen toiseen maailmansotaan on postmodernin kulttuurimme kulmakivi!
Voisiko se oikea syyllinen astua esiin?
Jos haluamme totuudenmukaisesti ratkaista, ketä tulisi syyttää toisesta maailmansodasta, meidän on kysyttävä, mikä on totuus. Ei riitä, että me toteamme, mitä kaikkia kauhuja aiheutettiin, ja kuka tuhosi eniten viattomia ihmishenkiä. Meidän on esitettävä kysymys, "oliko se oikein?" Tähän kysymykseen me emme voi vastata kevyin sydämin.
Tuntuu väkisinkin selvältä, että tuhansien siviilien väkivaltainen murhaaminen ei ole oikein, vaan väärin. On kuitenkin olemassa se mahdollisuus, että meidän näkemyksemme, että jokin ylipäätään on väärin on itsessään epätosi. Jos evoluutio-oppi (näkemys kaiken elollisen asteittaisesta kehittymisestä yhdestä tai muutamasta yksinkertaisesta kantamuodosta nykyiseen lajien kirjoon) on totta, niin se on hyvin mahdollista. Jos koko evoluutio-oppi, mukaanluettuna esimerkiksi kemiallinen ja kosmologinen evoluutio, on totta, emme voi välttää sitä johtopäätöstä.
Näin ollen, jos Hitler oli oikeassa siinä, että hän uskoi Darwinin (ja Haeckelin) ratkaisseen elämän synnyn mysteerin, hänen hirmutekonsa olivat oikeutettuja. Samoin oli kuitenkin hänen tuhonsa ja hänen miestensä kärsimät rangaistukset. Evolutionismi johtaa ateismiin ja ateismi nihilismiin. Nihilismi ei jätä meille mitään perusteita syyttää ketään mistään, eikä siis voida puhua syyllisestä tai syyttömästä.
Kuitenkin on monia hyviä syitä uskoa, että Hitler oli väärässä (kuin myös Darwin). Näihin kuuluvat geneettisten muutosten todellinen suunta, RATE (Radioisotopes and the Age of The Earth) -projektin tulokset, Dinosaurusten pehmytkudoksista löytyneet jäljet hemoglobiinista ja DNA:sta ja ympäri maailmaa esiintyvät tulvalegendat, mutta nämä syyt eivät rajoitu tähän. Kuitenkin koulumme ja valtamediamme typerästi sekä syyttävät natseja ja natsien liittolaisia näiden teoista, että opettavat koko evoluutiotarinaa kiistattomana totuutena.
Ironista on se, että jos evoluutio-oppi on oikeassa, ei ole lainkaan väärin opettaa "valheellista" tarinaa yliluonnollisesta luomisesta Ca 6 000 vuotta sitten. Sen sijaan, jos evoluutio-oppi on väärässä mainitun "tarinan" opettamatta jättäminen on ehdottoman väärin ja neodarvinismin opettaminen mahdollisesti totena on hieman kyseenalaista riippuen opettajan oman ymmärryksen määrästä.
Voiko syyllinen siis astua esiin? Ei. Ihmiskunta syyttää historian tragedioista mitä tai ketä tahansa – vaikka itseään –, mutta hän ei ikinä syytä ainoata pakotietään Jumalan läheisyydestä. Ja KYLLÄ. Ihminen ei ehkä syytä rakasta evoluutiouskoaan sen rikoksista, mutta Jumala syyttää, ja kun Jumala ottaa asian käsittelyyn, ei monen kristitynkään evolutionistin ole enää niin helppo hymyillä, vaikka he pääsevätkin Taivaaseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti