perjantai 17. helmikuuta 2012

Katsaus hämmentäviin termeihin

Tätä artikkelia olisi tarkoitus kasvattaa pikkuhiljaa, joten lisäyksiä on luvassa. Tämä on jo toinen versio.

Sanojen meriktykset saavat minut välillä hämilleen. Muutamia erikoisempia sanoja:

Ateisimin omituiset termit

Kosminen evoluutio:
Ns. "kosmista evoluutiota" saa kutsua "kosmiseksi evoluutioksi" vain jos itse uskoo "kosmiseen evoluutioon". Muuten yhdistää kuulemma evoluution johonkin, joka ei mitenkään siihen liity. 

Vapaa-ajattelija:
Vapaa-ajattelija on henkilö joka evoluutioaivopesun tuloksena, tai mahdollisesti (nykyisin hyvin pieni mahdollisuus) ilman ulkoista painostusta uskoo, ettei ole mitään Jumalaa, tai jumalia, ei henkistä ulottuvuutta, ei ruumiintoiminnoista erillistä mieltä, eikä näin ollen vapaata ajattelua.

Kulttuurinen evoluutio:
Kulttuurisella evoluutiolla tarkoitetaan kulttuurin muuttumista ja rakentumista kuvitteellisessa esihistoriassa, vaikka toisaalta sillä tarkoitetaan muutoksia joita me näemme nykyaikana. Jostain kummasta syystä nämä yhdistetään toisiinsa, ja sitten vielä yleiseen evoluutioteoriaan. Eli se miten valtavasti panostamme turhaan yhteisömme rakentamiseen, liitetään siihen, miten kaikki korkeakulttuurit ovat aikanaan syntyneet (vielä suuremman panostamisen tuloksena?), ja tämä taas liitetään lajien kehittymiseen toisistaan ilman minkään älyllisen olennon pienintäkään panostusta.

Mikroevoluutio:
Mikroevoluutiolla tarkoitetaan pieniä muutoksia joita kerääntyy lajien perimään. Joitakin muutoksista on pidetty evolutionistien piirissä hyödyllisinä, tai jopa eteenpäinvievinä. Suurin osa muutoksista tunnustetaan joko taantumiseksi, tai informaation kannalta merkityksettömiksi. Muutama pieni rajatun ryhmän mielestä edistyksenomainen askel siis oikeuttaa sanan evoluutio.

Älyllisesti eheä ateisti:
Älyllisesti eheiksi ateisteiksi kutsutaan yleensä niitä ateistisen uskon edustajia, jotka sanovat, että kaikki on loppupäässä kemiallisten reaktioiden tulosta ja uskovat evolutionismin oppeja, mutta eivät ole tappaneet ketään. Ateismi taas loogisesti nähtynä väittää, että mitään elämää ei ole, joten näin ollen ei voi olla mitään syytä "elää". Miten nämä asiat nyt voisi sovittaa keskenään.

Uskonnoton:
Sana jota käytetään ihmisestä, joka uskoo sokeasti, suureen evoluutioon, joka pystyy samaan aikaan säilyttämään elämän miljoonia vuosia ja kehittämään suunnitellulta näyttäviä rakenteita.


Tieteellinen maailmankuva:
Usko siihen, että kaiken voi selittää vain naturalistisilla syillä. Tätä maailmankuvaa kannatetaan agressiivisesti huolimatta siitä, mitä kokeellinen tiede sanoo.

Tieteen popularisointi:
Viittaa yhden tieteentekemistä haittaavan, ja akateemista vapautta nujertavan uskonvaraisen näkemyksen pönkittämiseen kansalle argumenteilla, jotka yleensä eivät kuulu esittäjänsä asiantuntemuksen piiriin.

Tieteisusko:
Näkemys, jonka mukaan ateismi selittää kaiken, on omaksuttu jo ennen, kuin ateismia ollaan edes yritetty tieteellisesti falsifioida. Jos tiede ei ole voinut todistaa tieteisuskoa, niin miksi siinä uskotaan "tieteen kaikkivoipaisuuteen".

Etiikan omituiset termit

Eutanasia:
Eutanasia tulee sanoista jotka merkitsevät "hyvää" ja "kuolemaa". Käytännössä eutanasiassa ihminen tapetaan ennen, kuin hän luonnollisesti kuolisi. Mitenköhän kuoleman laadusta voidaan tehdä suoria johtopäätöksiä, ottamatta kantaa potilaan kuolemanjälkeiseen elämään.

Rakastelu:
Rakastaminen on kokonaisvaltaista, ja sen voi antaa vain joko kokonaan tai ei ollenkaan. Ongelma moninkertaistuu silloin, kun "rakastellaan" ennen avioliittoa. Riistäminen ei ole edes pikku-rakastamista (rakastella = pikkurakastaa, rakastaa kevyesti/ toistuvissa puuskauksissa).

Sateenkaariliike:
Sateenkaariliike on uppiniskainen joukko idealisteja, jotka ajattelevat, että kaikki "homot" voivat paremmin vain kun heidät on kahlittu homoseksuaaliseen elämäntyyliin vieläpä juuri tietynlaisessa avioliittoa imitoivassa parisuhteessa. Sateenkaariliike ei hyväksy eriäviä näkemyksiä suuntaan eikä toiseen. Sateenkaareen sen kuitenkin hatarasti yhdistää sen oppien näköharhanomaisuus, sekä sen taipumus suvaita sisällään kaksi täysin ristiriitaista näkemystä homouden synnystä: toinen koululaisia ja toinen akateemista väkeä varten.

Vihapuhe:
Termi, jota käytetään, kun halutaan yllyttää ihmisiä hyökkäämään toisinajattelijoita kohtaan. Termi ei yleensä viittaa vihapuheeseen, vaan asialliseen esitykseen, joka kuitenkin kajoaa johonkin petoksella varjeltuun tabuun. 

Raskauden keskeytys:
Hyvin sävytön tapa ilmaista "syntymättömän lapsen tappaminen, ja kuolleen synnyttäminen". Abortin läpikäyneet äidit, eivät useinkaan valitsisi näistä kahdesta termiä "raskauden keskeytys".

Homoseksuaali:
Nimitys, jolla tietynlaisia tuntemuksia omaava saattaa haluta leimata itsensä "synniksi", ettei hän vain olisi "langennut, haavoitettu ihminen". Jos hän ei halua leimata itseään tällä nimityksellä, häntä pidetään häpeällisenä, ja kaikin tavoin halveksuttavana.

Yhden yön juttu:
Typerä seksuaalisuuden harhapolku, jonka henkisiä seurauksia kannetaan vielä vuosienkin päästä. 

Kaveriseksi:
Tehokas tapa pilata kehittyvä kaverisuhde. Nimitys ehkä perustuu sanontaan "kaverille ei jätetä", joka itsessään on satiiri. Todellisuudessa kaveria ei pitäisi käyttää "hyväksi" tavalla, joka pilaa kummankin osapuolen henkisen hyvinvoinnin.


Suvaitsevaisuus:
Suvaitsevaisuus on sitä, kun suvaitaan vain yleisesti hyväksytty mielipide, eikä esimerkiksi suvaita uskonnonvapautta, akateemista vapautta, lapsen oikeutta syntyä elossa, homoseksuaalisten tunteiden vaivaamien auttamista eikä toisinajattelijoita.

Uskonnon omituiset termit

New Age:
Ilmeisesti vanhoista noita-, ja epäjumalanpalvonta-opeista tekee jotenkin uusia se, että niitä sekoitellaan mielivaltaisesti, ja mukaan sirotellaan hieman kuvitteellista teknologiaa.

Historialliskriittinen (raamatun)tutkimus:
Ymmärrän sanat historiallis ja kriittinen, kun historiaan suhtaudutaan kriittisesti, vain koska ei haluta suhtautua kriittisesti äärinaturalismiin. Sana tutkimus pistää silmään.

Fundamentalisti:
Fundamentalisteiksi kutsuttiin alun perin vain ihmisiä, jotka uskoivat, että Raamattu kuuluu ottaa tosissaan. Nykyisin sitä käytetään muslimiterroristeihin (joiden väitetään toimivan Koraanin vastaisesti), Raamatun jossain mainitseviin ateistimassamurhaajiin, ihmisiin joiden kaikki mielipiteet eivät välttämättä ole täysin liberaaleja, ja ihmisiin jotka uskovat Raamatun käsityksen alusta loppuun. Mitä näillä ylipäätään on yhteistä?

Liberaali kristitty:
Henkilö, joka on kastettu kirkon toimesta, mutta ei usko yhteenkään raamatun opetukseen, eikä pidä kristinuskoa, niin kuin se on tähän asti ollut, totuudenpitävänä. Useat näistä henkilöistä yrittävät ajaa kristityt pois kirkostakin. Eli mitä nimitys kristitty tekee tässä.


Kulttuurikristitty:
Kulttuurikristitty kelpaisi terminä, jos sillä tarkoitettaisi niitä, jotka kulttuurin vaikutuksesta uskovat kristillisten oppien totuudellisuuteen. Sillä kuitenkin tarkoitetaan niitä, jotka saattavat harjoittaa, jotain kristillisperäisen kulttuurin muotoa, mutta eivät ole kristittyjä, vaan vastustavat kristinuskoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti